Sohvan kutsu

Auringonsäteet siivittivät sunnuntain pitkää lenkkiä

Viime maanantaina se tapahtui. Tammikuun härkäviikot veivät voiton miehestä. Harjoitusohjelmaani oli merkitty ratavedot, mutta tunsin enemmän vetoa sohvaa kuin urheiluhallia kohtaan. Olin haluton ja väsynyt. Ajatus kovasta harjoituksesta oli yhtä epämiellyttävä kuin ulkona valinnut räntäsade, joka piiskasi kasvoille. Jäin sohvalle, kun avopuolisoni suuntasi kohti hallia. Kun ovi hänen takanaan sulkeutui, en kokenut lainkaan huonoa omatuntoa skipatun treenin takia, vaan olin erittäin tyytyväinen päätökseeni. Sohvamme otti erävoiton.

Tammikuu on minulle se vaikein harjoituskuukausi. Joulukuun juhlat on juhlittu ja paluu arkeen on edessä. Kohdallani se tarkoittaa palautumiseen käytettävän ajan vähentymistä. Joulun pyhinä oli aikaa harjoitella ja levätä kunnolla. Päivän pääharjoitukseen käytin tehokkaasti vuorokauden valoisimpia tunteja. Haimme myös joululomalla aurinkoenergiaa Maltan treenileiriltä, mikä kasvatti kontrastia pohjoisen valaisuusolosuhteisiin pyhien päättyessä. Nyt harjoitteluni tapahtuu pääasiassa pimeässä ja vaikka pimeässä lampun kanssa juoksemisessa on oma viehätyksensä, ei se korvaa päivänvaloa.

Harjoittelen nyt myös määrällisesti kovimpia jaksojani. Joulun pyhiltä ja Maltan reissulta kaipaan erityisesti aikaa. Siis aikaa, kun ei tarvitse suorittaa, ei tarvitse ohjelmoida päivää, ei tarvitse pakata treenikassia valmiiksi seuraavaa päivää varten. Kaipaan sitä, että aamuharjoitukseen pystyi lähtemään tuntia myöhemmin, jos siltä tuntui ja silti oli aikaa palautella päivän toiseen harjoitukseen. Kaipaan asioita, joita ehti tekemään hetken mielijohteesta suunnittelematta sen enempää. Nyt päivät on täytetty töillä ja harjoittelulla aamuherätyksestä aina nukkumaanmenoon asti. Eikö lenkillä käynti olekaan sitä mihin haluan käyttää aikaani?

Olen usein aloittanut systemaattisen harjoittelun motivaation täyttämänä viimeistään marraskuun alussa. Tällöin yksi harjoituskauden kuntohuipuista on saavutettu jo joulukuun alussa ja tammikuun lopussa kulku on jo ollut tahmeaa. Kylmyys ja liukkaus ovat olleet oivia apureita lisäämään lihaskireyksiä ja nihkeää kulkua. Ei ole mieltä ylentävää, juosta tammikuun lopussa vauhteja, jotka ovat tuntuneet joulukuun alussa helpoilta. Eikö harjoitelullani olekaan kehittävää vaikutusta?

Juoksijat tehdään talvella. Kilometrit täytyy saada treenipankkiin nyt eikä sitten toukokuussa. Määrää on saatava ja vaikka välillä väsyttääkin. Aina voi tehdä kevyttä aerobista harjoittelua, vaikka olisikin rasitusta kropassa. Luovutinko ja heitinkö hanskat nurkkaan nyt, kun treeni jäi välistä?

En, sitä en ole tehnyt. Harjoitteluni on rakentunut jo pidempään kolmen viikon jaksoihin. Tammi- ja helmikuun aikana harjoituspäiväkirjaan kertyvät ne talven määrällisesti kovimmat harjoitusviikot. Väsymyksen tunne hiipii puseroon vääjäämättä kolmiviikkoisen kääntyessä loppupuolelle. Mitä vanhemmaksi olen saanut nautiskella harjoittelusta, sitä enemmän olen oppinut antamaan itselleni siimaa ja löysäämään tarvittaessa harjoittelua. Oppi tuli aikanaan kantapään kautta, kun ajoin itseni ylikuntotilaan, joka pilasi yhden kauden kisailut.

Nyt jätin naulaamatta kolmiviikkoisen viimeisen arkun naulan ja vaihdoin päivää suunniteltua aikaisemmin kevyemmän vaihteen. Omaa kroppaa on osattava kuunnella riippumatta omista juoksutavoitteista.  Kokonaisrasitusta kuvaavan mittarin kääntyessä punaiselle huomaan olevani ärtynyt, lyhytpinnainen ja haluton harjoittelemaan. Silti lenkkarit on tullut solmittua ja lähdettyä lenkille ”oireista” välittämättä. Näiltä lenkeiltä palatessa liikunnan tuottama euforia on vain kaukainen haave ja pahimmassa tapauksessa arkkua on naulattu naulapyssyllä.

Olin siis maanantaina tyytyväinen siihen, että pystyin vastustamaan harjoitusrutiineja ja -ohjelmaa ja tekemään ainoa järkevän ratkaisun. Kolmen päivän keventelyn jäljiltä torstain mäkitreenissä tunsin harjoittelun iloa, jalkani olivat pirteät ja sykkeeni reagoi terävästi mäen eri jyrkkyyksiin. Kulkua ei siis tälläkään kertaa tarvinnut etsiä lenkkipoluilta, vaan se löytyi kotisohvalta. Harjoittelussa kohti asetettuja tavoitteita ei ole varaa olla laiska, mutta omiin tuntemuksiin reagoiminen vaatii rohkeutta ja viisautta, jota tavoitteiden saavuttamiseen vaaditaan. Tuota rohkeutta ja viisautta opettelen yhä itsekin.

Kevättä, valoa ja lumettomia polkuja kohti,

-jere-

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X