Jokamiehenoikeus(ko)?

 

Porukalla on kiva juosta

Työstän tällä hetkellä opinnäytetyötäni polkujuoksusta ja tavoitteena oli tehdä merkittyä reittejä joissa jokaisen olisi turvallista juosta ja mahdollisuus tehdä esimerkkiharjoitteita. Tällä hetkellä minun täytyy kuitenkin ratkaista ongelma miten merkitsen reitin, koska en saa kaikilta maanomistajilta lupaa merkitä reittiä maastoon.

Lumista

”Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija.”(Luontoon.fi, Haettu 8.3.2018). Eli jokamiehen oikeudella kaikilla meillä on mahdollisuus liikkua poluilla ja metsässä. Välillä kuitenkin tuntuu, että kaikki eivät muista, mitä jokamiehen oikeudella ei saa tehdä. Iltarasteja järjestäessä olen törmännyt ongelmaan, että ihmiset eivät kunnioita toisten pihoja tai peltoja. Paljon näkee myös moottoriajoneuvoilla ajamista ja valitettavasti lähimetsässäni joku on merkinnyt puita ”repimällä” kaarnaa pois. Tästä syystä ymmärrän hyvin osan maanomistajien nihkeydestä merkittyihin reitteihin. Millä saisimme vakuutettua heidät, että merkintä ei haittaisi heidän maitaan vaan tarjoaisi mahdollisuuden aremmillekin metsään lähtijöille. Mikäli jokamiehenoikeudet ovat hukassa käyppä kurkistamassa linkistä. Muistetaan kuitenkin se, että meillä liikkua saa vapaasti – toisin se oli kun asuimme Italiassa, missä kaikkialla liikkumiseen tarvittiin maanomistajan lupa. Oikein ihanaa naisten päivää!

Aiheeseen liittyvät julkaisut

1 Kommentti(a)

  1. Mårten B

    Hyvää pohdinta,
    Mitenkä jos reitin merkitsisi heijastavalla sprayllä puihin? Niitä käytetään joillakin seuduilla yösuunnistusrastien merkitsemiseen. Merkki näkyy vain valon heijastuksesta yöllä ja häviää parin sadekuuron osuttua kohdallae.

Kommenttikenttä on suljettu.

X
X