Vartin verran ystävyyttä

Elokuun aurinko oli tavanomaisen tukahduttava, tuijotti yksinäistä polttavilla silmillään. Katsoi alas kulkijaan, maalasi punaisella hartiat ja niskan, jollei niitä muistanut suojata. Vuorilla palaa kaloreiden lisäksi myös nahka ripeästi rapeaksi. Täydellinen päivä unenomaiselle idealle – löytää polku välille Leysin-Rochers de Naye-Montreux. Vanhalla kartalla alamäkivoittoinen reitti näytti noin 30-35 kilometriltä, matkalla 3-4 vuoren huippua. Mihin se maailma vuosikymmenessä, parissa muuttuisi? Eipä juuri mihinkään, reittini vain tulisi sisältämään vähän enemmän. Taivaisiin kurottava mieleni tapaa ajatella, että suurin piirtein suunniteltu on seikkailun paras johdantokappale. Toimivin tarina valitsee omat käänteensä ja hahmot heittää sattuma sekaan.

Huipulta ei pääse kuin alaspäin. Nyt vain oli lähdettävä 90 astetta väärään suuntaan. Kun Sveitsin armeija sulkee ampuma-alueen, ei sitä ihan vähällä kierretä. Epämääräisestä kartasta tulkitsin: Ei voi mennä ylitse eikä liioin lävitse, täytyy siis kiertää. Pari vuorta lisää ja pääosin ilman polkuja – alas pari tonnia, ylös saman verran. No, yritetään edes tämän kerran. Yksinäisen kulkijan paras kaveri on optimistinen mieli – välillä kovinkin ärsyttävä, mutta aina askeleen edellä. Vaan kun kolmatta kertaa törmäsin armeijan sulkuun, alkoi vaikutus heijastua kulkuun. Junalle olisi matkaa jokaiseen suuntaan paljon ja juotavakin alkoi käydä vähiin. Usein vuorilta löytää juomavettä, nyt vain kuraisia puroja ja lehmältä tuoksuvia lutakoita. Epätoivon potkaistessa polvitaipeeseen näkee varpaiden sijasta pienen hetken taivasta. Silloin näin oman enkelini, 78-vuotiaan Sylvien, nousemassa hailakan lilasta Cliostaan. Välillämme oli 100-200 metriä, kun hän lukitsi autonsa ja lähti kulkemaan kohti kiellettyä. Aivojeni synapsien vilkkaus kompensoi montaa muuta puutettani ja ennen kuin ehdin ymmärtää, oli ajatus jo syntynyt. Hän voisi olla Klonkkuni matkalla Mordoriin – tieni tuntemattomaan.  Neljän tunnin kohdalla nopeus on vain yksi hitauden olomuodoista, onneksi ikä on olomuodoista vielä paljon lähempänä kiinteää.

Kaikelle on aikansa – tärkeille asioille tänään ja tässä.

Rikkinäisellä ranskallani sain Sylvien pysähtymään. Epäilykseni hänen kyvyistään auttaa minua katosivat hetkessä, kun hän kääntyi minua katsomaan; ulkoisesti harmaa vanhus, vaan silmissään salamoi. Suorasanainen, sympaattinen ja tekee, mitä tahtoo, hivenen hullukin – vähän kuten minä. Ei minun tarvinnut häntä maanitella, suunnitelmiani selitellä. Niinpä Sylvie kuljetti minut armeijan selustaan salaista kiertotietään pitkin. Vartin verran katsoimme ja kuuntelimme toisiamme, jaoimme enemmän kuin monen kanssa koko eliniässä, vaikka olemme mukamas ystäviä. Ystävyydestä ajatellaan, että se on jotenkin pitkäikäistä ja voi päättyä vain tietyillä tavoilla. Ajatellaan, että on aikaa – aikaa sanoa se, mikä on tärkeää. Miksi pitäisi odottaa, odottaa oikeaa hetkeä? Se on nyt ja tässä, se oikea hetki. Ehkä juuri siksi emme Sylvien kanssa käyneet juttelemaan tyhjänpäiväisiä. Ehkä me molemmat tajusimme, että ystävyytemme kestää vain sen hetken. Silloin ei ole aikaa jäädä miettimään, mitä voi sanoa ja mitä jättää kuistille odottamaan oikeaa ajankohtaa.

Mieli on käsittämätön käänteissään, ulottuvuuksiltaan uskomaton. Juostessani viimeistä alamäkeä katsoin laskevaa aurinkoa Genevejärven toisessa päässä, päästin irti ja iloitsin kaikesta kokemastani. Kotimatkalla junassakin tuijotin vain maisemaa, jonka olen osannut ulkoa jo pitkään. Joskus sitä kohtaa ihmisen, ventovieraan mutta etäisesti tutun. Vasta myöhemmin tajuaa sen ihmisen olevan minä itse. Yksi syistäni kulkea yksin on itseni kohtaaminen, ja samalla tapaan mahtavia ihmisiä. Kun sää, kilometrit ja kärsimys kuluttavat pinnaltani arjen patinan, voin hetken aikaa olla täysin oma itseni – unohtaa kaikki yhteiskunnan määrittelemät oikeat ja väärät. Silloin näen itsestäni myös sen raa’an ja hauraan puolen, joka lopulta on se kaikkein kaunein osa minua. Sen saman koetan nähdä myös muissa – onneksi edes joskus onnistun.

Vaikeinta on kohdata itsensä – nähdä ja kuulla. Sanoa asiat, joita ei pitäisi jättää sanomatta.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X