Sandistrail näyttää Helsingin salattuja kulmia polkujuoksijoille

Kesäkuun alussa 9.6. järjestettävä Sandistrail tuo polkujuoksumaailmaan hieman uutta näkökulmaa, kun kilpailu käydään suljetulla sotilassaarella todella kauniissa merenrantamiljöössä. Polkujuoksukansa on tottunut kilpailemaan vaaramaisemissa, lapin tuntureilla ja kallioiden sävyttämissä sisämaan kansallispuistoissa, mutta Suomen saaristo ja meri ovat vielä hyödyntämätön helmi. Tapahtuman vastuullisena järjestäjänä toimii Helsingin Varuskunnan urheilijat yhteistyössä Liikupin kanssa.

Tapahtuman näyttämönä on Santahaminan sotilasalueen urheilukenttä ja puolustusvoimien läsnäolo näkyy myös puitteissa. Saaren monipuolinen luonto tarjoaa varmasti haastavan elämyksen, ja kengän alta löytyy niin kalliota, hiekkaa kuin kivikkoakin. Välillä jyrkätkin merenrantakalliot tarjoavat 9km ja 18km matkoille haastetta ja saaren eteläosasta avautuva merimaisema muistuttaa Suomen uniikista saaristosta. Ikoninen Suomenlinna näkyy juostessa ja muutenkin meren läheisyys miellyttää varmasti jokaisen silmää. Tapahtuman nopeimmille on tarjolla myös laadukkaita tavarapalkintoja, kun tapahtuman yhteistyökumppaneina on muun muassa Garmin, VJ sekä Swix.

”On hienoa, että pääsemme näyttämään polkujuoksukansalle Santahaminan haasteet. Radasta olemme pyrkineet tekemään sellaisen, että se on riittävän haastava tarjoten kuitenkin kaikille miellyttävän polkujuoksuelämyksen. Suunnittelussa on tuotu elementtejä sotilasmaailmasta, merimaisemasta sekä haastavasta kestävyysurheilusta, ja uskomme reitin olevan polkujuoksijoiden mieleen”, toteaa kilpailun vastuullinen puuhamies Eero-Matti Vainio Liikupista.

”Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa haluamme rakentaa tapahtuman, jonne on helppo tulla, joka tuo hieman uusia tuulia polkujuoksuun ja joka jättää osallistujalle fiiliksen, että olipa se hieno elämys”, päättää Vainio.

www.sandistrail.com

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X