Opettavainen DNF aka Keskeytys Part.2

Kisaa takana 11h 5min ja hyvin pitkälti 13s. Lähdin Hautajärven huollosta kädet täynnä juomapulloja. Yhdessä jaffaa ja toisessa urkkajuomaa. Kaiken lisäksi minulla oli vielä handheldi kädessä ja liivissä pullot. Rauhassa liikkeelle, jotta pystyn juomaan jaffaa ja sushit saa rauhassa valua kohti mahaa.

Juokseminen tuntui vielä kevyeltä ja mukavalta. Tuntui kuin olisin saanut nestetasapainon kuntoon ja olin taas hurmoksessa. Vaikeat kohdat kävelin suosiolla ja helpommat juoksin. Ainoa asia mikä alkoi häiritsemään oli jatkuva kusihätä. Popsin muutamat suolatabut ja himmailin vähän nesteiden nauttimista jos se vaikka rauhottaisi tilannetta. Vastaan rupesi tulemaan jengiä ja siitä sai hyvää positiivista haippia. Kaverini sanoikin kun näin häntä, että olin kuin peura ajovaloissa. Silmät ihan auki ja mitään ei tapahtunut missään. Ei minusta siltä tuntunut vaan juurikin siltä, että juoksu kulki ja kaikki oli hyvin.

Hautajärven ja Oulangan välille mahtui siis heikkoja ja hyviä hetkiä. Välillä mentiin 6:30 minuutin ja välillä taas lähemmäs 9:00 minuutin kilsoja. Pikku hiljalleen aloin tuntemaan ettei nyt kaikki ole ok! Juokseminen alkoi tuntumaan hankalalta mutta pidin silti vauhtia yllä ja en antanut asian häiritä. Huoltoon päästessäni äkkiä bajailemaan ja safkailemaan. Pakka sekaisin, jess! Tämä tästä puuttuikin. Energiat alkoi olemaan vähissä ja pidinkin pidemmän huollon. Mietin jo silloin keskeyttämistä. Päätin kuitenkin, että periksi annetaan vasta silloin kun lähtee jalat alta. No, siihen ei mennyt kauaa.

Huollosta lähtiessäni oli hankaluuksia juoksemisen kanssa. Pää komensi jalkoja mutta mitään ei tapahtunut. Liikkuminen oli hidasta ja mahassa mylläsi. Kohta aloikin laatoittamaan Oulangan metsiä ja matkan teko hidastui entisestään. Pikku breikki ja hölkkääminen jatkui. Koitin juoda urkkajuomaa ja geeliä mutta eihän ne pysynyt sisällä kuin hetken. Päättäväisesti menin koko ajan eteenpäin. Nyt ei luovuteta! Tämä oli ensimmäinen kerta kun vatsani ei pelittänyt ja olin aivan uudessa tilanteessa. Mietin mitä voisin tehdä, jotta oloni parantuisi ja kokeilin kaikkea mitä pystyin. Ei muutoksia olossa.

Kello oli jotain 05:.. kun soitin EA-keskukseen ja kerroin tilanteestani. Sain neuvoja mutta olin jo kokeillut niitä. Nyt alkoi taistelu! Kokeilin hölkätä mutta ei siitä tullut mitään eli käveleminen alkoi. Ajattelin selvitä basecampille ja levätä siellä hetken. Olo kuitenkin heikkeni aika nopeasti ja jouduin pitämään koko ajan taukoja. Kohta kaivoinkin jo takkia ja hanskoja liivistä ettei olisi niin kylmä. Hortoilin poluilla mutta eteenpäin mentiin. Soittelin vaimolleni ja kerroin, että nyt ei ole kaikki ok! Olin infonnut ettei minusta kuulu mitään kisan aikana jollei sitten tule ongelmia. Nyt niitä oli ja puhelut piristivät mieltä! Olisipa kroppakin reagoinnut samanlailla. Muistan kun näin erään kilpailijan menevän minusta ohi ja hän kyseli onko kaikki ok? Vastailin lyhyesti, että ei ole ja EA-ryhmä valvoo. Kaveri vinkkasi menevänsä nukkumaan Jussintupaan ja pyysi seuraksi mutta parin sekunnin päästä en nähnytkään koko kaveria missään. Kelailin, että näinkö näkyjä vai oliko se oikea ihminen. Ideana se kuulosti aika hyvältä mutta EA-ryhmä ei ollut samaa mieltä. Aloin jo vinkkailemaan heille minun noutamisesta. Kävely alkoi muistuttamaan känniläisen menolta. Jalat menivät ihan ristiin joka askeleella ja meinasin kompastua koko ajan. Olo alkoi olemaan niin heikko, että nyt on päästävä pois täältä.

Kiitos kisajärjestäjälle ja gps-paikantimille. EA-ryhmä pystyi hyvin seuraamaan etenemistä ja suunnitteli minulle noutopaikan. Sinne pääseminen tuntui ikuisuudelta ja suoraan sanottunu vitutti aivan saakelisti. Joudun jättämään leikin kesken ja olin kuitenkin selvinnyt 130km asti. Niin paljon takana ja edessä olisi vain alle mara! Nyt kävi näin! EA-kundi saapui paikalle ja aika nopeasti pääsin tippaan vaikka oltiin keskellä metsää. Sen jälkeen olo parani huomattavasti ja kävelimme suon läpi kohti autoa. Autossa makoilin ja koitin vähän levätä. Oli helpottunut fiilis mutta kyllähän tuo keskeytys söi miestä. Kisakylälle päästyäni mieli olikin jo vähän parempi muttei nyt katossa. Hetken aikaa palloilin alueella kunnes lähdin kohti mökkiä. Kiipesin sohvalle lepäilemään ja söin Ben&Jerryn jäätelöä harmitukseen, hah!

Vaikka kisa meni persiilleen niin sain hyviä opetuksia, vinkkejä ja ensimmäisen keskeytyksen. Kaikesta löytyy aina jotain positiivista ja niin myös tästäkin! Nyt ajatukset onkin jo Ylläs-Pallas-Hetta kisassa mutta sen jälkeen kalenteri näyttää tyhjältä.

Kiitos kaikille stempeistä ja avusta!

Keep On Running

-H

*Sori sekavasta tekstistä! Yritän parantaa skriivailuani! 🙂

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X
X