Inov8 X-talon 230

Trailrunning Finland testasi Inov8 X-talon 230 kenkiä, jotka olivat taattua Inov8 laatua. Testaaja on jo useamman vuoden ajan suunnistanut ja juossut Inov8:n kengillä, eikä uusi X-talon tuottanut tälläkään kertaa pettymystä. Testaaja ihastui kengissä niiden istuvuuteen, keveyteen sekä varsinkin maastossa pitävyyteen. Kannattaa, kuitenkin huomipoda kenkiä valitessa pohjan kuviointi ja paksuus, sillä valikoimasta löytyy niin vähemmän vaimennettuja, kuin vaimennettujakin kenkiä.

Uudessa X-talonissa on uusi Sticky Grip kumiseos, joka  tarjoaa entistäkin paremman pidon myös märillä pinnoilla. Tuntuma maastoon pysyy kuitenkin juostessa hyvänä. POWERFLOW+-välipohja vaimentaa enemmän iskuilta ja tärähdyksiltä, joten kenkä soveltuu hyvin pidempienkin matkojen juoksuun. Kenkä istuu jalassa hyvin ja sen saa säädettyä liikkumattomaksi. Ensimmäisellä juoksukerralla uuden välipohjan tunsi pienenä jäykkytenä, muihin inov8:n malleihin verrattuna. Kenkä kuitenkin muotoutuu jalkaan hyvin, eikä hiertänyt, vaikka ensimmäinen koe lenkki oli melkein pari tuntinen. Kengille ominaista on myös nopea kuivuminen, sekä se ettei istuvuus kärsi, vaikka juoksistkin esimerkiksi avosuolla.

 

 

Juoksukokemuksena uusi X- talon 230 oli mukava, helppo ja luotettava. Suosittelemme kenkää pidemmille lenkeille ja vaativiinkin olosuhteisiin (jopa suunnistukseen).

 

 

Testaaja: aktiivijuoksija

Tuotteella juostut kilometrit: 50 km

Paino: 230 g

Droppi: 6 mm

Istuvuus: 4/5 (jossa 1 heikko, 5 erinomainen)

Ulkonäkö: 4+/5 (oma mielipide)

Pito (kengissä): 5/5

Vaimennus : 4,5/5 (jossa 1 olematon, 5 vahva)

Käyttötarkoitus: polut, vaativa maasto

Suositushinta: 129 €

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X