Uudet reittiennätykset Pyhä Tunturimaratonilla

Pyhä Tunturimaraton prsented by Garmin & La Sportiva -tapahtumassa Lapin maisemissa kulkevia polkujuoksureittejä saatiin ihailla voimakkaassa tuulessa, mutta myös auringonpaisteessa. Tänä vuonna tapahtuma oli ensimmäistä kertaa NUTS:n (Northern Ultra Trail Service) organisoima.

Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Yhteensä Pyhä–Luoston kansallispuistossa kulkeville reiteille starttasi 535 juoksijaa, mikä oli  myös tapahtuman osallistujaennätys. Hienoa tapahtumassa oli sekin, että osallistujat edustivat 16 eri kansallisuutta Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Australiaa myöten, vaikka suurin osa osallistujista oli toki kotimaasta.

 

Voitto ja reittiennätys synyi vaikka Jere Pajusella teki tiukkaa Pyhä Tunturimaratonin loppumatkasta. Kuva: Juha Hyyryläinen

Buff Trail Tour Finland -osakilpailu, Tunturimaraton (43 km), oli ennakkosuosikkien ylivoimaista vetoa niin miesten kuin naistenkin sarjassa. Sekä miesten että naisten sarjojen voittajat Jere Pajunen ja Maija Oravamäki tekivät uudet reittiennätykset maratonilla.

Pajunen kertoi maratondebyyttinsä kulkeneen mukavasti 36 km:iin saakka, ”jonka jälkeen väsy alkoi hiipiä puseroon. Lopun tulin säästöliekillä kun oli tunne, että se riittää voittoon”.

Maija Oravamäellä oli Pyhä Tunturimaratonilla niin lystiä että hamekin pyöri päällä. Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Oravamäki teki ajallisesti selvän pesäeron ja saapui maaliin yli 40 minuutin erolla  seuraavaan naiseen Susanna Tervoon,  joka hänkin suoriutui matkasta lupaavan  hyvävoimaisena ja tasaisesti. Kolmanneksi juoksi Saila Koikkalainen.

Miesten sarjassa toiselle sijalle painoi Jussi Kumpula,  jolle reitti selvästi sopii. Hän nappasi  jo kolmannen kerran palkintosijan Tunturimaraton-kilpailussa. Kolmantena maaliin ehti kisan alkuosalla kärjessäkin piipahtanut Esa Huttunen, reilut 12 minuuttia voittajan jälkeen.

Seitsemän osakilpailun Buff Trail Tour Finlandilla kärkimies vaihtui jälleen. Pajunen nousi ykköseksi ja Tuomas Keisterikin kipusi kilpailun kuudennen sijansa turvin ohi sarjaa johtaneen Jussi Nokelaisen, joka ei Pyhä Tunturimaratonille osallistunut.

Oravamäk vahvisti asemiaan kärjessä naisten Buff Trail Tour Finlandissa, toisena kokonaispisteissä on Mirva Purkunen (päivän 12.) ja kolmantena Hanna Jantunen, joka ei Tunturimaratonilla käynyt pisteitä keräämässä. Jantunen kuitenkin tiedetään panostavan syksyn BTTF:n osakilpailuuhin.

Tapahtumassa juostiin myös kaksi muuta matkaa: Tunturipuolikas  ja Tunturikymppi. Molemmilla lyhyemmillä kilpailumatkoilla nähtiin suuria tunteita ja onnistumisia niin polkukonkareilta kuin lajin ensikertalaisiltakin.

Tunturipuolikas oli ainut matka, jolla palkintopallilla nähtiin myös kansainvälistä väriä, kun  venäläinen Dmitrii Sushchikh’n  taituroi kolmanneksi. Häntä ennen miesten sarjassa
maaliin tulivat voittaja Juha Hyyryläinen  ja Mikko Salervo.

Voittaja Hyyryläinen kertoi rytmittäneensä vauhtia niin että kun tuli vähänkään hyvää alustaa alle nosti vauhdin kattoon. ”Aika paljon rakkakivipolkuja ja juurakkopolkua ja nousuakin oli riittävästi” suunnistustaustainen mies totesi.

Naisten puolimatkalla parhaimman ajan teki Annika Vaara, jonka jälkeen maaliin juoksivat  Elli Virta ja Iida-Kaisa Manninen.

 

Susanna Saapungin voittohymy Pyhä Tunturikympillä kesti aikasakonkin. Kuva: Vesa Aurala

Tunturikympillä  voitot menivät Heikki Salolle ja ennakkosuosikki Susanna Saapunkille, joka tunnetaan myös kilpahiihtäjänä. Niin Saapunki kuin miesten sarjassa ensimmäisenä maaliin tullut Ville Miettunenkin saivat kumpikin valitettavan aikasakon lähdettyään reitille ilman kaikkia säännöissä mainittuja pakollisia varusteita. Saapunkin kuroma kaula seuraaviin turvasi sijoituksen naisten kärjessä aikasakosta huolimatta, mutta Miettunen putosi miesten  kakkoseksi. Polkujuoksun uusia sääntöjä ”Polkujuoksijan etiketti” pantiin heti kasteessan käytäntöön.

Miesten kolmannelle sijalle pinkoi lyhyimmällä matkalla Jani Hurri,  ja naisten sarjassa toiseksi ja kolmanneksi tulivat Emma Hokkila ja Meri-Tuuli Himanen.

Nousuissa sauvoista on hyötyä Pyhä Tunturimaratonilla, mutta ne pitää nykysääntöjen mukaan kantaa mukanaan maaliin saakka. Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Yleinen buumi polkujuoksun ja outdoor-lajien ympärillä näkyy myös Pyhä Tunturimaratonilla, joka ainoana Lapissa järjestettävistä isommista polkujuoksutapahtumista tarjoaa myös matalan kynnyksen lyhyitä, alle 30 kilometrin matkoja. Mukana oli monia lajiin vasta tutustuneita osallistujia, jotka olivat hullaantuneita päästessään  kokeilemaan rahkeitaan myös tunturimaastossa, turvallisessa ja kannustavassa tapahtumaympäristössä.

Suunta Pyhä Tunturimaratonin osalta näyttää lupaavalta ja voi hyvin odottaa, että tapahtuma  jatkaa kasvuaan niin osallistujamäärällisesti kuin myös kansainväliseen suuntaan NUTS:n
polkujuoksuun erikoistuneen organisaation suojissa.

 

Tulokset

 

Teksti: Elsa Varja & TrailrunningFinland.com

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X
X