Hiljainen loppukesä ja syksyn alku

Mökillä. Pisan valloitus.

Turussa. Vapaalla.

Hiljaiseloa blogissa. Ylläksen jälkeen kuukauden kitukuttelin kipeällä jalalla ja lopulta suostuin lääkäriin, kun leposärky rupesi olemaan niin kovaa. Kuten olin pelännyt, sääressä oli pieni rasitusmurtuma ja sitä piti sitten lepuuttaa. Takaiskut ovat aina minulle kovia, ja silloin ei ole paljon mitään sanottavaa. Kävin kiusaamassa itseäni ja katsomassa kisoja ja jalan parantuessa kävelemässä suunnistuksen SM pitkän karsinnan.

 

 

 

Vesijuo0ksua järvessä. Kesän hitti

Oikeastaan tämä oli minun ensimmäinen rasitusvamma, mikä liikuntamääriini (jo työni puolesta ) on ollut aika hyvä saavutus. Uskoisin, että yksi syy siihen on se, että olen aina tykännyt liikkua monipuolisesti. Pidän pyöräilystä, hiihdosta, kävelystä, jumpista ja jopa vesijuoksu on minusta kivaa. Luulenkin, että yksi syy oli jalan vammaan murtunut käsi, koska en voinut muuta kun juosta. Saatan käydä viikossa useammankin kerran vesijuoksemassa, jonka olen todennut todella hyväksi palauttavaksi harjoitukseksi. Nämä jäivät kipsin takia kuitenkin väliin. Juoksin kyllä, niin kuin aina, vain poluilla, mutta liika on liikaa. Ehkä tässä haluaisin muistuttaa kaikkia, että olkaa järkeviä treenimäärien suhteen ja yrittäkää harjoitella monipuolisesti.

 

 

 

 

 

Nyt töiden alettua, juoksut ovat vähentyneet, sillä minulla on paljon ohjauksia tänä syksynä. Poluilla on tullut kuitenkin käveltyä, sillä Mortti vaatii lenkkiä. Perjantaina olisi Nuuksio night trail, mutta tällä hetkellä olen kovassa flunssassa, kiitos lentämisen (:D). Odottelen jo talvea ja lumisia polkuja ja hiihtolatuja.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X