11000 oikeaa päätöstä

Edessä on parin metrin jyrkähkö alamäki kalliolla. Karkealla kalliolla ei jalka luista satellakaan hyvillä kengillä.  Alamäen jälkeen polulla on iso kaatunut kuusi. Rungossa on kaarna tallella. Pääsen kevyemmällä ponnistuksella, kun en hyppää rungon yli, vaan ponnistan sen päältä lisää vauhtia. Karkea kuusi kyllä pitää sateellakin. Toisin olisi nuori sileä koivu, tai kaarnaton niljakas kuusi. Jalan lipsahdus aiheuttaisi ikävän kompuroinnin.

Teen juostessa päätöksiä mihin astun. Helsinki city Traililla askeleita tuli sykemittarin keskikadenssin ja ajan perusteella laskettuna noin 11500. Eli tein yli 11000 oikeaa päätöstä, kun en kaatunut kertaakaan. Tietenkään jokaista askelta ei tarvitse, eikä ehdikään kovin tarkkaan harkita. Jalat tekevät niille opetettua työtä. Liikkumalla luonnossa jalat oppivat askeltamaan oikein erilaisilla alustoilla.

Tällä johdatuksella nostan esiin polkujuoksun ensimmäisen hienouden. Se vaatii keskittymistä ja ajatusten pysymistä olennaisessa, muuten eteen tuleva korkea juuri kamppaa varomattoman höntyilijän. Tutuilla poluilla, rauhallisella vauhdilla ja pitkillä matkoilla ehtii tietenkin ajatella muutakin. Ehkä ei kuitenkaan maallisia murheitaan, vaan jotain metsän ajatuksiin tuomaa leppoisaa, tai meneillään olevaan suoritukseen liittyvää olennaista. Tässä polkujuoksun toinen hieno puoli. Luonnon ja metsän tuoma rauha ja turvallisuus. Metsässä olet suojassa turhalta stressiltä ja maailman sinuun kohdistavilta katseilta.

Ostin vuonna 2008 maastopyörän ja ajelin sillä vuosien varrella muutaman kisankin. Maastopyöräilyn ja polkujuoksun hienoja puolia on myös mittayksikkö. Matkat mitataan tunneissa eikä kilometreissä, kuten maantiellä. Metsässä ei myöskään ole juuri koskaan alttiina tuolle viheliäiselle vastatuulelle, joka aina piinaa maantiellä suunnasta ja ajasta riippumatta. Muutkaan sääolot eivät haittaa metsässä. Suosittelen maastopyöräilyä oheisharjoitteena kaikille. Se on hienoa kokovartalojumppaa. Vauhdin johdosta siinä kehittyy myös silmä lukea polkuja ja eteentulevia tilanteita. Hintalappu on vain pyörissä kovin korkea. Kengät saa muutamalla kympillä.

Syy miksi vaihdoin pyöräilystä juoksuun on se, että juoksu vain kulkee paremmin. Juoksu on vain ollut lapsesta asti minulle jotenkin luontaista ja helppoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin jotenkin hyvä siinä. Olisin kyllä ihan varmasti voittanut Peräpohjolan ala-asteiden 100m kilpailun kuudennella luokalla, jos en olisi tulkinnut omaa ylivoimaista räjähtävää lähtöäni varaslähdöksi ja pysähtynyt. Jatkoin kyllä toisten perässä maaliin, kun toista laukausta ei koskaan ammuttu.

Polkujuoksun kilpailumuotona löysin vasta viime vuoden syyskuussa, kun pari kaveria houkuttelivat mukaan kokeilemaan. Ajattelin aluksi juosta Helsinki City Trailin 14km matkan. Löysin puhelimesta ensimmäisen aiheeseen liittyvän viestin syykuun alusta: Ryhmäpaine pakotti minutkin pitkälle matkalle. Täytyy varmaan alkaa harjoittelemaan. Ehkä huomenna.

Kisa oli niin hieno kokemus, että lajiin oli pakko alkaa tutustumaan ja perehtymään heti lisää. Erittäin koukuttava laji. Nostan isona hienona puolena lajissa esiin haastavuuden. Sekä sen, että voi kilpailla suurissakin kilpailuissa, mutta voi kilpailla niissäkin pelkästään vain omia rajojaan vastaan. Vertailla voi tietenkin muihin, mikä nyt yleensä aina on kilpailujen tarkoitus, mutta myös pelkästään vain itseensä. Yhtenä hienoutena nostan esiin lajin helppouden. Juoksemaan pääsee kotoa aina jonkinlaiselle lenkille. Sen ei tarvitse olla sidottuna paikkaan ja aikaan, minne pitää erikseen mennä harrastamaan.

Uutena palstan bloggaajana kerron nyt lyhyesti omat statistiikkatiedot, jotta lukija saa vähän kuvaa ja vertailukohtaa juoksijaminästä. 42 vuotta. 178cm, 83kg, Naimisissa, neljä lasta. Tuloksina 2018 Puolimaraton maantiellä 1.36.55. Ratakymppi 44.05

Urheilu ja liikunta ovat olleet aina minulle erittäin tärkeässä ja iloa tuottavassa roolissa. Omaa typeryyttäni päästin ne jossain välissä liian taka-alalle aikuisiässä. Se oli virhe, mutta virheistähän opitaan. Tänä vuonna kisasin polkujuoksuissa viidessä kisassa. Näistä myöhemmissä kirjoituksissa tarkemmin. Laitan kuitenkin piakkoin tänne kisakertomukseni keskeyttämiseen johtaneesta taaperruksestani Nuts YlläsPallakselta.

Kuva Nuts Ylläspallakselta. Takana Tero, joka pakotti minut mukaan pitkälle matkalle. (Kokeilin kyllä muokata Teron hauista kuvassa isommaksi, mutta mahdottomiin ei kuvan käsittelyohjelma pysty.)

Haluan ja aion kilpailla polkujuoksussa. Kisaan kyllä kovin vakavissani, vaikka en menesty. Tulen kirjoittamaan blogissa polkujuoksusta painottuen kilpailulliseen puoleen. Spekulointiin kisoista ja pohdintaan mikä meni pieleen, sekä tietenkin harjoittelusta. En osaa antaa hienoja ohjeita ja neuvoja muille. Pyrin herättämään ajatuksia ja kysymyksiä. Tavoitteena olisi saada aikaan keskustelua, missä yhdessä etsittäisiin ratkaisuja ongelmiin. Kirjoituksistani löytyy vertaistukea epäonnistumisille ja harjoittelun sovittamisesta arjen haasteisiin. Kokeilen kuitenkin hakea mukaan myös ripauksen toivoa ja haaveita. Tekstit saattavat olla paikoin tulkinnan varaisia kuin Reidar Särestöniemen maalaukset, eivätkä tarkkoja Von Wrightin tapaan.

Keskustelu olisi hyvä, mutta sille sopiva foorumi muotoutunee myöhemmin. Jos haluat voit kommentoida myös aiheesta polkujuoksun hienoista puolista. Mikä sinua lajissa kiehtoo? Instagramissa minut löytää ihan omalla nimellä @teemulammi. Seuraava kirjoitukseni käsittelee yleismaailmallisesti harjoittelua ja se ilmestyy parin viikon päästä.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

2 Kommentti(a)

Kommenttikenttä on suljettu.

X
X