Polkujuoksuprofiili Janne Hietala – pyörtymisestä palkinnoille

Minkälainen polkujuoksutaustasi on?

Päädyin polkujuoksun pariin seikkailu-urheilun kautta vuonna 2012, kun laji alkoi rantautua Suomeen. Huomasin poluilla juoksemisen sopivan selvästi paremmin itselleni kuin maantiejuoksun, ja lasten kasvaessa aika ei enää riittänyt seikkailu-urheilun harjoitusmääriin ja kisamatkoihin.

Mikä oli ensimmäinen polkujuoksukilpailusi?

Ensimmäinen kilpailuni Nuuksio Classic 2012 päättyi osaltani ikimuistoisella tavalla, kun liian kovan alkuvauhdin ja vähäisen energian myötä verensokerit laskivat niin alas, että lopulta 4 km ennen maalia taju lähti. Harhauduin reitiltä Soidinsuon laitaan ja sykemittarin datan perusteella makasin maassa noin tunnin ennen kuin olin jatkanut matkaa. Lopulta ambulanssi korjasi talteen lähimmän tien varresta.

Harjoitteletko yksin vai porukassa?

Olosuhteiden pakosta juoksen suurimman osan polkulenkeistäni yksin, mutta paljon juoksemme myös 01520 aamulenkkikerhon kanssa. Kerho koostuu neljästä jäsenestä ja pääasiassa juoksemme Paloheinän ulkoiluteillä silloin, kun normaalit ihmiset vielä nukkuvat.

Minkälaisista vammoista olet kärsinyt?

Olen pääasiassa säästynyt rasitusvammoilta hyvin, mutta muita vammoja on tullut silloin tällöin. Viime vuosiin on osunut nilkan nivelsiteiden repeäminen, pohkeen revähdys ja polven nivelkapselin repeäminen kaatuessa. Kaikista on onneksi selvitty korkeintaan parin kolmen kuukauden huililla.

Kumpi vie sinulta enemmän voimia, ylä- vai alamäet?

Ylämäissä riittäisi parantamisen varaa ja ne ovat selkeä heikkouteni.

Mitkä ovat vahvuutesi polkujuoksijana?

Vahvuuteni on tekniset alustat ja alamäet, mieluiten vielä yhdessä. Kotimaan kisoissa alamäkien merkitys on pieni, mutta ulkomailla merkitys kasvaa mäkien pidentyessä. Tavoitteeni näissä kisoissa on, ettei kukaan mene alamäessä ohi, ja usein se on täyttynyt.

Mitkä ovat olleet avaintreenejäsi tämän vuoden polkujuoksukisoihin valmistautuessasi?

Juoksin tänä vuonna ulkomailla muutaman skyrunning-kisan ja niitä varten tärkeimmät treenit olivat Malminkartanon täyttömäen Fasaaninousussa tehdyt harjoitukset, joissa kävelin reippaasti ylös ja juoksin kovaa alas.

Voittajana Kolissa 2015 Kuva: Aapo Laiho

Mikä on paras kokemuksesi polkujuoksun parista?

Parhaimmat kokemukset ovat varmasti syntyneet siitä, kun on päässyt raskaan kilpailun jälkeen tuulettamaan voittoa. Ehkä näistä Vaarojen maratonin 86 km kilpailu 2015 on ollut kaikkein paras.

Parhaimmat saavutuksesi polkujuoksijana?

Isoin saavutus on BUFF Trail Tour Finlandin voitto 2014. Listalle voi nostaa myös Vaarojen maratonin 86 km:n voitot 2012 ja 2015.

Onko sinulla esikuvia polkujuoksussa tai muista urheilulajeista?

Varsinaisia esikuvia ei ole, vaikka arvostankin kaikkia urheilijoita lajista riippumatta todella korkealle. Jos polkujuoksusta pitäisi yksi mainita, niin Ryan Sandes tulee ensimmäisenä mieleen. Ryan voitti Transgrancanarian 2014 kun olin siellä juoksemassa ja sen jälkeen kaverit antoivat minulle lempinimen Tammiston Sandes.

Missä päin on Janne Hietalan lempipaikka luonnossa?

Kaikkien lempipaikkojen joukosta lokakuinen Koli menee ykköseksi, erityisesti legendaarinen Ryläys. Siinä yhdistyy luonnon rauha, viileä syyskeli, ruska, kivikot ja muta. Nämä muodostavat luontokokemuksen, josta ei voi olla nauttimatta.

Missä kilpailuviivalla seuraavaksi?

Ensi vuoden kisakalenteri on vielä auki, mutta näillä näkymin viivalla ollaan seuraavan kerran loppukeväästä, todennäköisesti viimeistään Bodom Traililla.

Toivatamme Jannelle hyviä talvikuukausia ja vauhdikasta vuotta 2019!

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X