Järjestä matalan kynnyksen polkujuoksu!

NUTS Karhunkierrokselle on ensi kevääksi ilmoittautunut jo 3000 osallistujaa. Kuitenkin vielä suurempi määrä polkujuoksusta kiinnostuneita ei ole vielä koskaan uskaltanut ilmoittautua polkutapahtumaan. Laadukkaasti järjestetyille matalan kynnyksen polkujuoksutapahtumille on olemassa tilausta.

Polkujuoksutapahtumien määrä on Suomessa kasvanut viime vuosina lähes räjähdysmäisesti. Samalla tapahtumien kokoluokka vaihtelee muutamien kymmenien kävijöiden tapahtumista aina jopa yli tuhannen osallistujan tapahtumiin. Tapahtumien kirjavuus erilaisten yksityiskohtien osalta saattaa aiheuttaa lajista kiinnostuneille hämmennystä siitä, että mikä olisi sopiva tapahtuma aloittaa lajia.

Tapahtumajärjestäjän onkin hyvä kysyä itseltään, että järjestänkö tapahtumaa isoille massoille vai pienelle porukalle tai onko tarkoituksena huomioida aloittelevat polkujuoksijat vai kerätä yhteen kokeneemmat menijät. Kun tämän tuo esiin tapahtumaviestinnässään, niin paikalle varmasti saapuu suunniteltua kohderyhmää ja osallistujat poistuvat tyytyväisinä kohdatessaan odotetunlaisen tapahtuman.

Suomessa suurimmat ja kauneimmat polkutapahtumat ovat erinomaisesti järjestetty. Mutta samalla voidaan todeta, että monissa näissä matkat ovat varsin pitkiä ja reitit vaativia sekä huoltopisteiden välimatkat mittavat. Tämän vuoksi monilla pienemmillä tapahtumilla olisi tilausta toimia matalan kynnyksen tapahtumina aloittelijalle – ponnahduslautana kohti pitkiä polkuseikkailuja.

Koska pienissä tapahtumissa järjestelyiden resurssit ovat usein pienemmät, niin olen koonnut tähän listauksen niistä olennaisimmista toimenpiteistä, joiden myötä aloittelijan on helpompi ponnistaa poluille matalan kynnyksen tapahtuman kautta. Kuten huomataan, niin monetkaan seikat eivät vaadi suuria taloudellisia panostuksia, kun tiedetään mitä tehdään.

MATALAN KYNNYKSET POLKUJUOKSUN AVAINTEKIJÄT

  • Huolellinen reitin merkkaus. Ensimmäiseen tapahtumaan osallistuvan yksi suurimmista huolista on reitillä pysyminen eli varmuus eksymisen välttämisestä tapahtumareitillä. Eksymisiä tapahtuu toki runsaasti, mutta niiden mahdollisuuteen voi ja on syytä vaikuttaa. Tästä voit tutustua reitin luotettavan merkkauksen lyhyeen oppimäärään!
  • Selkeä ohjeistus. Tapahtuman ennakkoinfon tulee olla selkeä, jotta osallistuja saa tarkan kuvan miten tapahtumassa toimitaan ennen suoritusta, suorituksen aikana ja suorituksen jälkeen. Mikäli ohjeistus ei ole selkeä ja jopa nettisivujen rakenne helposti lähestyttävä, niin kynnys ilmoittautumiseen voi jäädä ylittämättä.
  • Riittävän lyhyet matkat. Himos Trail-tapahtumassa olemme profiloituneet matalan kynnyksen polkujuoksutapahtumaksi, joka sopii erinomaisesti ensimmäiseksi polkujuoksuksi. Tänä kesänä matkoina olivat 9km, 17km, 26km ja 52km. Saimme kuitenkin erityisesti kumppaneiltamme runsaasti palautetta, että osa jää kotiin, koska lyhin matka koettiin liian pitkänä/pelottavana. Ensi vuonna tuommekin mukaan uuden matkan 5km. Saamamme viesti kertoo tarpeen aivan lyhyille matkoille sisäänheittäjinä. Siitä lähtee parhaassa tapauksessa kasvu kohti pidempiä matkoja. Jo nyt vuodelle 2019 löytyy ilmoittautuneita, jotka aloittivat 9km(2017) matkalla, jatkoivat 17km(2018) ja nyt jo lähdössä 26km koitokseen(2019). Tätä on sopivat haasteet ja kasvu tapahtumissa, kunhan vain ensimmäisen kynnyksen yli päästään.
  • Polkujen helppokulkuisuus. Monet polkujuoksureitit ovat varsin juurakkoisia ja kivikkoisia. On markkinointivaltti pystyä tarjoamaan lyhyillä matkoilla helposti juostavia reittejä. Polkujen haasteet voivat kasvaa matkojen pidetessä samankin tapahtuman sisällä. Ennakkoviestinnässä on hyvä viestiä myös eri matkojen juoksuteknisestä haastavuudesta.
  • Vaellussarjat mukaan. Ajanotto pelottaa ja tapahtumat saatetaan kokea liian kilpailuhenkisinä. Tämä luulo lienee napattu hölkkätapahtumista. Polkujuoksussa kilpailullisuus ei ole lainkaan niin tärkeää, vaan elämykset, itsensä haastaminen ja itse luonnossa liikkuminen. Vaellussarjan kautta pääsee mukaan tapahtumaan ja näkee, että ”juoksusarjoissakin” on mukana monen vauhtista ja kuntoista menijää – jopa kävelijää. Olemme huomanneet Himos Trail-markkinointia toteuttaessamme, että kävelyvauhtisten houkutteleminen polkujuoksutapahtumaan on haastavaa, koska sanassa esiintyvä ”juoksu” on vahvasti piirtynyt kuulijan mieliin.
  • Tiheä huoltopisteiden väli. Ensimmäiseen tapahtumaan osallistumisen kynnystä madaltaa ehdottomasti huoltopisteiden hyvä sijainti ja kattava tarjoilu. Heti ei ole siis tarve lähteä investoimaan pidemmissä polkujuoksutapahtumissa välttämätöntä juomareppua tai energiankantovälinettä.
  • Toimitsijoita reitillä tiheästi luomassa turvaa osallistujille. Vaikka reittimerkinnät ovat hyvät, niin risteysalueille sijoittuneen toimitsijat vahvistavat turvallisuuden tunnetta ja luottamusta etenemiseen. Parhaimmillaan toimitsijat myös luovat unohtumattoman tunnelman juoksijoille kannustuksellaan.

Suomesta löytyy runsas määrä laadukkaita polkujuoksun ultramatkojen tapahtumia, mutta laadukkaille ja laatuun panostaneille matalan kynnyksen tapahtumille löytyy tilausta. Polkujuoksun valtakunnallista kasvua ruokkimaan tarvitaan matalan kynnyksen sisäänheittotapahtumia lajin pariin, joiden kautta on sitten helppo lähteä miettimään seuraavia isompia haasteita polkujen parissa.

Turhan nopeasti nykyisin lähdetään hakemaan poluilta äärikokemuksia harjoitustaustaan nähden. Haviteltujen matkojen pituudet kasvavat nopeammin kuin osallistujien harjoituskilometrit ja tämä tietysti aiheuttaa monenmoisia rasitusperäisiä ongelmia. Ongelma on lajissa äitynyt jo tunnistettuun muotoon ja lajin keulaveturi Buff Trail Tour jopa lyhensi Trail Tour-matkoja kaudelle 2019. Matkojen lyhentäminen oli selkeä kannanotto maltin ja hallitun kasvun suhteen juoksijoiden matkavalinnoissa.

Juha Taini

Aiheeseen liittyvät julkaisut

1 Kommentti(a)

  1. Pingback: Isänpäiväksi saarna - Trailrunning Finland

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X
X