Inov8 AT/C Ultrashell takki

Trailrunning Finlandin Arvio

Logot ovat heijastavaa printtiä

Polkujuoksija on tottunut liikkumaan kelistä riippumatta. Sateella tärkein varuste on takki, joka on sateenkestävä mutta hengittävä. Useassa kilpailussa tietyn sademäärän kestävä takki on pakollinen varuste ja jos liikut vuorilla elintärkeä myrksyn yllättäessä.

Inov8 AT/C Ultrashell takki on valmistettu neljään suuntaan joustavasta materiaalista, joten sillä on mukava liikkua. Harvat käyttämämme takit ovat toimineet sateella juosteessa näin hyvin – kuurojen vesipisarat pysyvät ulkopuolella eikä hiki tiivisty takin sisäpuolelle. Kesäsaateella hengittävyys ei ollut aivan niin hyvä, mutta vuorilla mainio.

Takki kuljetusvalmiudessa

Takissa ei ole taskuja eli tämä on yksinomaan sadesuoja, ei tavaran kantamiseen. Ultrashell-kangas on läpinäkyvää, joten kilpailunumero näkyy sen alta. Takissa on teipatut saumat ja puolivetoketju, jonka voi avata alhaalta päin esimerkiksi juomaletkusta juodakseen. Juomaliivi ja aina 10 litraiseen reppuun saakka mahtuu takin alle. Takki toimii pitkän helman takia myös pyöräilessä. Takin saa käärittyä kätevään pieneen nippuun niskassa olevan kumilenkin avulla. Säätönyörejä ei ole, mutta hihoissa, helmassa ja hupussa on kuminauhat, jotka takaavat istuvuuden.

 

Testaaja: kilpapolkujuoksija

Juostut kilometrit: n.200 km

Istuvuus: 4/5

Ulkonäkö: 5/5

Käyttötarkoitus: sadesuoja ylävartalolle juostessa

12 litran reppu takin alla

Tekniset tiedot

Materiaali: 100 % polyesteri, PU pinnoite (2.5-kerroksinen)

Sateenkestävyys: vesipilariarvo 10,000 HH

Hengittävyys: 10000 g/qm/24h

Paino: 108g

Koko: normaali koko, joskin hieman pussimainen istuvuus

Taskuja: 0 kpl

Heijastimet: sivulla, edessä, takana

Hinta: 120€

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X
X