Vuoden ensimmäinen

Taas on vierähtänyt hetki edellisestä postauksesta! Monesti mietin, että tänään kirjoittelen kuulumisia tai joitakin ideoitani tänne mutta sitten se jää. En ymmärrä miksi IG on helppo kirjoitella vaikka mitä muttei tänne. Erikoinen homma!

Vuosihan lähti hyvin käyntiin! Olin unohtanut kokonaan olevani leikkausjonossa minun oikean olkapään takia kunnes ennen vuoden vaihdetta sain postia sairaalalta. Alkoi hieman ahdistamaan kun tajusin, että nyt muuten napsahtaa telakka mutta ei mitään tietoa kuinka pitkä. Olin jo kerran peruuttanut ajan kun lapset olivat silloin pieniä mutta nyt oli sopiva ajankohta. Juoksun kannalta ei ehkä paras mahdollinen. Tällä hetkellä pitäisi mättää pk-lenkkejä ja tehdä pohjia ensi kautta varten. Onneksi sain tehtyä hyvän treeniviikon ennen leikkausta. 146km sain kasaan ja jatkoin vielä pari päivää kovilla treeneillä. Jalat tuntuivat todella kevyiltä vaikka olin juossut aika paljon tehoja.

Leikkaus oli 16.päivä ja kaikki meni hyvin Toipuminenkin on tuntunut etenevän hyvää vauhtia. Lepäilin viitisen päivää ja sitten palasin kevyesti treenamisen makuun. Viime viikolla kävin salilla polkemassa kuntopyörää ja pari kertaa kävelemässä juoksumatolla ylämäkeä. Yhteensä huimat 9km ja 963 nousumetriä. Yritän joka päivä kävellä ainakin muutaman kilsan ja pysyä liikkeellä. On vaikeata olla paikoillaan kun on tottunut juoksemaan 1-2 kertaa päivässä.

Nyt jatkan maten juontia ja kirjan lukemista, palaillaan! 🙂

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X