Barkley Marathons – Mikael Heermanin kisaraportti

Taas on yksi huikea ikimuistoinen kisakokemus takana Tennesseen alueelta. Siellä järjestettiin noin 34. kerran yksi maailman erikoisimmista kilpailuista The Barkley Marathons. Se on vuosien mittaan kasvanut ja saanut julkisuutta mm. Netflix dokumentin takia. Tänä vuonna noin 1300 hakijaa oli selvittänyt hakuprosessin ja onnistunut lähettämään vaaditun hakemuksen, josta kisaan valittiin noin 40 mukaan. Kilpailuun kuuluu paljon mystisyyttä ja salaisuuksia, joihin pääsee käsiksi vain pääsemällä mukaan ja tutustumalla ihmisiin. Kilpailun ympärillä on paljon asioita, joista ei voi puhua ja kilpailun järjestäjä Gary the Lazarus haluaa sen sellaisena pitääkin. Hän on älykäs kaveri täynnä mustaa huumoria, joka onnistuu vain, jos kukaan ei pääse läpi. Onhan kilpailun yksi viisaus Where your dreams will die.

 

Suomalainen rekisterinkilpi ensimmäistä osallistumiskerrasta

Pääsin onnekkaana toista kertaa mukaan kisaan ja tällä kertaa osallistumismaksuna oli minun osaltani pitkähihainen t-paita, jossa tuli olla jotain tekstiä Suomeksi. Päädyimme hankkimaan paidan, jossa oli edessä teksti ”Se on ihan fifty-sixty miten tässä käy. – Skijumper Matti Nykänen”. Paidan lisäksi maksoin ilmoittautumisen yhteydessä dollarin ja 60 senttiä. Neitsyet vievät aina mukanaan rekisterikilven, mutta sehän oli sinne toimitettu jo vuonna 2017.

 

Oma valmistautumiseni sujui melkolailla suunnitelmien mukaan. Kärsin pienestä rasitusvammasta viime syksynä, jonka takia jouduin pitämään juoksutaukoa kolme kuukautta, syyskuun alusta aina joulukuun alkuun. Sen jälkeen sain tehtyä kolmen ja puolen kuukauden onnistuneen harjoitusjakson, jonka aikana ehdin kokeilla myös vähän uudenlaista harjoitusrytmitystä. Harjoittelu oli kestävyyden hakemista, koska kyseessä ei ole nopeuskilpailu. Mentaalista puolta harjoitin jokaisella lenkillä, koska tiesin jo ennakkoon, että kisan luonne on erilainen kuin virallisilla poluilla juokseminen, aikataulupaine tuo omat haasteet eikä säästä voi siellä tietää koskaan. Mitä joustavampi mieli, sitä paremmin kilpailussa voi onnistua. Eikä sekään takaa mitään, kyllähän vuosien kokemus sen kertoo.

 

Barkley Marathonsilla ei ole mitään pakollisia varusteita, joten sen suhteen kaikki joutuvat miettimään mitä tulevat kierroksen aikana tarvitsemaan. Kunkin kierroksen varustus riippuu pitkälti siitä onko tarjolla pimeää vai valoisaa sekä kylmää vai lämmintä. Oma varustus oli aikaisemmilta ultrilta tuttua kamaa. Tämän lisäksi olin suojautunut maastossa olevilta piikkipuskilta suunnistuksesta tutuilla säärisuojilla. Se mitä muissa kisoissa on aina matkassa on sykemittari, mutta sellaiset on kiellettyjä Barkleyssa niissä olevien gps ja korkeusmittareiden takia. Ainoa elektroninen laite matkassa on Lazarukselta saatava tavaratalotasoinen rannekello, josta näkee kisassa käytetyn ajan.

 

Varustus kisan luonteen mukainen

Vaikka menestyäkseen kilpailussa tarvitaan suunnistustaitoa, Barkley Marathons ei ole suunnistuskisa vaan tarkoitus on seurata reittikirjan kuvauksen mukaan maastoa rastilta toiselle. Reitillä ei ole mitään järjestäjien merkintöjä, mutta reittikirjan kuvauksen mukaiset asiat löytyvät maastosta. Ainakin melkein aina, kilpailun luonteeseen kun kuuluu pienet jäynät. Kisakartta on yli 30 vuotta vanha, hyvin suurpiirteinen eikä vastaa suunnistus-, tai edes rogainingkartan tasoa. Kisassa ei käytetä mitään elektronista leimausjärjestelmää vaan jokainen kilpailija saa kierroksen alussa uuden kisanumeron, jota vastaava sivu tulee repäistä matkaan rastipisteellä olevasta kirjasta. Repäisty sivu toimii todisteena rastilla käymisestä. Kirjat valikoituvat luonnollisesti teeman mukaisilla aiheilla.

 

Kisa järjestetään aikaisin keväällä, jolloin myös sää voi vaihdella laidasta laitaan. Tänä vuonna olosuhteet olivat myös vaihtelevat. Saimme nautiskella ensimmäisen kierroksen ajan lämpimästä säästä, ehkä itselleni jopa hieman liian lämpimästä säästä. Aurinko paistoi ja lämpötila taisi olla jossain parinkymmenen tienoilla. Toki sekin vaihtelin riippuen oliko ylempänä harjanteilla tai alhaalla laaksoissa. Toisen kierroksen aikana alkoi ennustettu sade, joka kuitenkin kesti huomattavasti ennustetta pidempään. Samaan aikaan laskenut lämpötila sekä kova tuuli tekivät olosuhteista todella vaativat.

 

Toisen kierroksen aikana oma vauhtini alkoi luonnollisesti hidastua. Osittain tämä johtui pimeän laskeutumisesta sekä siitä, että etenin kirjalta toiselle nyt yksin. En halunnut tehdä virheitä kirjojen löytymisen suhteen. Vesisade yltyy entisestään myrskyisäksi ja alusta muuttui pehmeästä mullan ja maatuvien lehtien sekoituksesta liukkaaksi liejuksi. Sauvat olivat ainut tuki pystyssä pysymiseen ala- ja ylämäissä. Mikään tossu ei pidä liejussa niin kaltevalla alustalla. Yritin hakea hieman suojaa puun takaa pukiessani veden pitäviä housuja sekä takkia. Olo helpotti hieman kuorivaatteiden alla.

 

Pari kirjaa myöhemmin jouduin pitämään sadetta pienessä kivenkolossa. Ajattelin odotella hetken jos sade ja tuuli lopulta laantuisivat. Kuoritakki ei kestänyt sadetta vaan olin läpimärkä. Keho ei myöskään pystynyt tuottamaan tarpeeksi lämpöä, joten kylmä alkoi hiipiä puseroon. Päätinkin jatkaa matkaa, koska paikallaan ollessa tuli yksinkertaisesti vielä kylmempi eikä sateen laantumisestakaan ollut merkkejä. Sormet alkoivat olla sen verran kohmeessa, että kartan ja kompassin käyttäminen olivat hankalaa. Jaloissa sen sijaan oli vielä hyvin voimia ja nousut ja laskut sujuivat siinä suhteessa hyvin. Puin päälleni vielä repussa olleen kertakäyttösadetakin, joka oli repussa ainoastaan varalla. Se lämmitti jonkin verran vaikka ei kunnolla pysynytkään päällä kovassa tuulessa.

 

Hieman ennen puolta väliä toisella kierroksella päätin keskeyttää. Alkoi vaan olla tunne, että pitää päästä sateelta ja tuulelta suojaan. Hypotermian oikeita alkoi olla ilmassa ja jotta mitään pahempaa ei sattuisi, olisi parempi palata takaisin keltaiselle portille ilman kaikkia sivuja.

 

Kirjojen sivujen tarkistus Lazaruksen luona

Jälkeenpäin voi sanoa, että oman kisan keskeyttäminen oli ihan viisas ratkaisu. Viisas sen sijaan ei ollut valmistautuminen varusteiden suhteen. Tässä kohtaa tuli tehtyä ihan aloittelijan virheitä, enkä ymmärtänyt mitä myrskyinen sadeilma yöllä voisi olla. En ollut ainut tätä virhettä tehnyt. Kilpailun lopputuloksena vain 6 henkilöä pääsi 3 kierrosta eli Fun Runin läpi. Yksikään ei suoriutunut neljästä kierroksesta, vaikka tänä vuonna oli mukana kilpailun läpässeitä juoksijoita ja osallistujalista oli kaiken kaikkiaan kova. Mutta Barkley voitti tänäkin vuonna. Moni ihmetteleekin, mikä siinä on niin vaikeaa. Sitä ei voi selittää, se täytyy kokea itse. Vaikka tulos nujersi, itse kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että tein parhaani ja tällä kertaa se ei riittänyt enempään. Olen kärsinyt polvivammoista, ja niistä ei ehtinyt olla harmia lainkaan. Synkkyyden keskellä oli myös iloisia hetkiä, kun löysin kirjat mystisistä kätköistä ja törmäsin luonnon eläimiin, kuten paikalliseen ilvekseen, eli bobcatiin. Barkley-yhteisö on kuin perhe, ja siihen sisään pääseminen on kunnia-asia. En voi kuin ihailla sitä pyyteetöntä kaverin auttamista, kun esimerkiksi omista mukaan kannetuista varusteista jaetaan nilkkaansa nyrjäyttäneelle. Barkleyssä ei kisata muita kilpailijoita vastaan vaan ainoastaan reitin läpipääsystä.

Barkleys lähtösuora

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X