Teemu vanhenee telakalla

Katson juoksijoita kadehtien, ovat jotenkin hilpeätä joukkoa. Ne kaikki saavat treenattua itseään päivä päivältä paremmiksi juoksijoiksi. Kaikki muut kehittyvät juoksemalla entistäkin nopeammiksi ja kestävimmiksi sillä aikaa, kun minä vain vanhenen. Päivästä toiseen muut kehittyvät, minä vanhenen.

Minun polkuni on tyhjä, kun en voi juosta sillä.

Minun piti kirjoittaa näihin aikoihin Nuts Ylläs Pallaksen kisaennakko. Tarkoitus oli osallistua kisassa 55 km:n matkalle, ja tapahtuman piti olla yksi kesän 2019 kohokohdista. Jääköön kisaennakko nyt siihen toteamukseen, että hienot ja kovat karkelot ovat tulossa. Jälleen mukana on paljon kisaajia myös Suomen ulkopuolelta, ja 37 km:n matkalla suurimpana tähtenä Nuria Picas, jonka vauhti on varmasti hyvä tasonmittari kenelle tahansa. Onnea ja menestystä kaikille osallistujille kisoihin. Nauttikaa juoksemisesta ja jokaisesta askeleesta, siitä hieman raskaammastakin.

 

6.5.2019 oli päivämäärä, kun minulla oli edellinen kivuton juoksulenkki. Sen jälkeen on ollut kolme kivuliasta kokeilua, viimeisin kesäkuun alussa. Epäonnistuneiden omahoitojen jälkeen oli vuorossa useita lääkärikäyntejä ja kuvantamisia. Lopulta löytyi jalkakirurgi, joka osasi paikallistaa vian.

Jalkakirurgilla oli vastaus myös minun tärkeimpään kysymykseen: ”Mistä ylirasitus johtuu ja miten sen voi jatkossa estää uusiutumasta?” Vastauksena oli, että syy on rakenteellinen. Vasemman jalan sääriluu on kääntynyt ulospäin, joko synnynnäisesti, tai nuoruuden lumilautailukaatuilun aiheuttaman murtuman jälkeen. Tästä johtuen kehräsluut eivät ole suorassa, ja tämä on muotouttanut vasemman jalan jalkaholvin korkeaksi. Tämä taas aiheuttaa, että juoksuaskeleessa sesamluuhun kohdistuva iskutus lävähtää ikäänkuin liian jyrkässä kulmassa maahan. Nuorena luu kesti, mutta näillä ikäkilometreillä iskut ovat rasittaneet luuta siten, että se keksi ruveta oirehtimaan juuri sopivasti kesän kynnyksellä.

Päkiän alla isovarpaan tyvinivelen kohdalla oleva sesamluu (nuoli) on ylirasittunut. Tästä aiheutuen niveleen on kerääntynyt nestettä, joka juostessa aiheuttaa isovarpaan ja viereisen varpaan välissä kulkevaan peroneushermoon puristusta.

 

Urheilulääkärinäkin toimiva jalkakirurgi osoitti ammattitaitoa, kun hän ei vamman uusiutumisen estämisessä käytävässä keskustelussa edes ehdottanut juoksuharrastuksen lopettamista. Liian monesti lääkärit toteavat yksinkertaisesti, että: ”älä juokse, voit vaikka uida.” Lääkärin vinkit olivat kenkien vaihtaminen sellaisiksi, joissa päkiän vaimennus on mahdollisimman suuri.

Pehmeä alusta tietenkin auttaa myös osaltaan, asfalttia toki olen vältellyt tähänkin saakka. Jatkossa täytyy myös tarkkaan harkita juoksumäärien kasvattamisen järkevyyttä. Harjoittelun lisääminen on ehkä syytä toteuttaa oheisharjoittelun kautta ja tehoja lisäämällä.

Täsmähoito vammaan ei sen sijaan toiminut. Se oli ultraääniohjattu kortisonipistos ja neljän viikon juoksutauko. Nyt on kulunut vajaa kolme viikkoa pistoksesta ja mitään edistystä ei ole tapahtunut, pikimminkin tähän mennessä päivastoin. Normaalit päivittäiset kävelytkin aiheuttavat iltaisin särkyä. Itse piikin jälkeen oli jalan tila pari päivää ihan karmea.

Nyt vaan täytyy vain saada nykyinen vamma ensin paranemaan, ja sitten palautettua itseni juoksun pariin. Onneksi Himos Trailiin on vielä riittävästi aikaa. Siellä minäkin juoksen, ja juoksen ihan täysiä nauttien jokaisesta juoksuaskeleesta, siitä vähän raskaammastakin.

Kortisonipiikin jälkeen jalka oli seuraavana päivänä sinertävä ja kylmä. Sitten kuvan punertava ja kuumottava, sekä turvoksissa.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X