Salomon Sense Ride 2

Testissämme olivat Salomonin polkujuoksuun suunnatusta laajasta kenkävalikoimasta malli Sense Ride 2. Testaajana toimi Suomen pisimpiä polku-ultria kiertävä kilpapolkujuoksija.

Testissä ilmeni, että saman valmistajan eri kengissä on sellaisia eroja, ettei yhden kokemuksen perusteella ainakaan kannata koko merkkiä hylätä, vaan etsiä mallistosta omaan käyttöön, ja omaan jalkaan sopivia malleja rohkeasti kokeilemalla. Salomon on yksi niistä isoista merkeistä, jonka kenkiä pääsee monissa tapahtumissa testaamaan ihan todellisiin olosuhteisiin.

Kengissä on Salomonin lukollinen pikanauhoitus. Ylimääräisen nauhan ja lukko-osan, saa kätevästi piiloon ja suojaan niitä varten olevaan iltin taskuun. Hyvä ja toimiva yksityiskohta.

Sense Ride 2

Siniset Sense Ridet olivat testaajaan mieleen, niin ulkoisesti kuin tosi toimissa. Mallissa on värivalikoimaa testatun lisäksi ainakin, harmaan, mustan ja punaisen sävyissä.

Salomon Sense Ride 2 on hyvä yleiskenkä niin kisoihin kuin treeneihinkin. Kenkä sopii kaikille alustoille ja miellyttävän vaimennuksen ja hyvän rullaavuuden johdosta myös pitkille matkoille. Kengän istuvuus on hyvä ja nauhat kiristyvät tasaisesti. Varvastilaa on hyvin, ja kärjen vahvistus suojaa kolhuilta ja välipohjassa oleva päkiän kohdalla oleva suoja esim. terävien kivien tuntumisen jalkapohjassa. Iltti on pehmeä, miellyttävä ja rakenne vähentää roskien pääsemistä kengän sisään.
Kengän pito on hyvä ja testaaja luotti kengän pitoon kaikilla alustoilla ja olosuhteissa kovassakin vauhdissa. Kenkä on myös todella tarkka juostava, eli kenkä osuu hankalillakin poluilla juuri siihen kohtaan mihin juoksija tarkoittaa.
Arvio
Testaaja: Polkujuoksun kilpaharrastaja
Tuotteella juostut kilometrit: 70 km
Istuvuus:   
Ulkonäkö:  (testaajan mielipide)
Pito:           
Vaimennus:  ( jossa 1 olematon, 5 vahva)
Tekniset tiedot

Paino: 270 g valmistajan ilmoittama

Droppi: 8 mm (kannan ja päkiän korkeusero)

Päällinen: Synteettinen tekstiili

Ulkopohja: Contagrip (kumi)

Käyttötarkoitus: Polkujuoksu

Suositushinta: 130 €

Lisätietoja: salomon.com

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X