Voitokas Vaarojen 65 km

Polkujuoksukauteni päättyi Vaarojen Maratonilla voittotunnelmiin tiukan kamppailun jälkeen. Tiesin ennalta voiton olevan mahdollista, mutta se vaatisi monen asian onnistumista pitkässä kisassa, eikä yksikään juoksuun liittyvä osa-alue saisi epäonnistua pahasti. Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi suoritusta ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Vaarojen Maratonin (VM) 65 km oli vuoden kolmas tavoitteellinen polkujuoksukilpailuni MM-kisojen ja Matterhorn Ultraks 49 km lisäksi. VM on tarjoillut minulle monia sykähdyttäviä juoksukokemuksia syksyisin ja siksi siitä on muodostunut ehkäpä vuoden mielenkiintoisin kotimaan kisaviikonloppu 😃. Viikonloppureissu Kolille on matka, joka sisältää synkkiä ja koleita loppusyksyn hetkiä, juoksukokemuksia, paljon sosialisointia ja kauden päättäjäisten juhlistamista juoksukavereiden kanssa 🥳🍻. Viime vuonna Herajärven Eteläpään kierto oli täysin uusi kokemus, mutta kesällä tehdyn treenin jälkeen reitti on ollut kirkkaana mielessä. Tietäen, mitä tulisi olemaan luvassa, oli mahdollista tehdä kisaa kohti valmistavia täsmäharjoituksia.

Elokuun lopun Keski-Euroopan reissu toimi avainasemassa valmistautumisen osalta, koska siellä kertyi paljon nousumetrejä ja samalla se paransi kestävyysominaisuuksia. Tein yhden merkittävän muutoksen edellisien vuosien VM valmistautumiseen. Otin ohjelmaan jyrkkien juurakkoisten ylä- ja alamäkien juoksemisen, koska Eteläpään kiertoreitillä on luvassa vuoristoratamaista polkua. Tällaista treeniä ei tarvitse tehdä Jättärin kokoisella mäellä, mutta lyhyempikin 25 korkea nousu riittää, ja sitä juostaan edes takaisin väsymykseen asti. Aloitin täsmämäkitreenit jo elokuussa ja sekoitin jyrkkiä nousuja osaksi Kasavuoren mäkitreenejäni 🏔. Toisinaan jyrkät mäet olivat todella helppoja juosta, mutta kun taustalla oli merkittävästi väsymystä, jouduin ajoittain välttelemään treenejä ja myös yhdistelemään juoksua ja kävelyä.

VM 65km viikolla olin työmatkalla Prahassa ja maanantaista keskiviikkoon olikin todella pitkät työpäivät 13h – 15h 😵. Tämä ei ollut todellakaan optimaalista viikonloppua ajatellen, mutta en voinut muuta kuin yrittää nukkua riittävästi öisin. Lepäämisestä huolimatta työmatka aiheutti rekyylin väsymyksen osalta ja vielä perjantai-iltana silmät olivat ristissä. Autoilimme Team Nouxin porukalla (Terho, Tomi, Juuso ja minä) perjantaina Kolille ja kävimme Juuson kanssa juoksemassa illalla lyhyen verryttelylenkin. Juoksu tuntui mukavan kevyeltä ja lenkin ohessa oli mahdollista kartoittaa Loma-Kolin alueen lumitilannetta ☃️. Viimeistelylenkin hyvä fiilis oli tärkeää, koska sen jälkeen ei tarvitse huolehtia muusta kuin energioiden ja varusteiden valmistelusta.

Lumimyräkän 🌨 piti pyyhkäistä Kolin yli perjantaina ja lauantain välisenä yönä ja jättää jälkeensä valkoisen lumipeitteen kaikkialle, mutta lumi jäi maahan vain ylängöillä. Mehustelin lumista tilannetta, koska luvassa tulisi olemaan entistä vaativampi kisa ja haaste ja sehän sopi meikäläiselle. Olin ottanut sekä nappula- että nastakengät mukaan, mutta johtuen maaston pääasiallisesta lumettomuudesta päädyin pienen pohdinnan jälkeen nappulakenkiin. Otin kuitenkin nastakengät lähtöpaikalle varmuuden vuoksi mukaan, jos Ukko-Kolilla sattuisi olemaan liukasta. Kenkävalinta oli sinänsä helppo, koska nappulakengät olivat tulleet tutuksi kesän aikana ja sen lisäksi niiden askelkontakti kivipinnoilla on nastakenkää pehmeämpi.

Lauantaiaamuna oli hyytävän kylmää lähtöpaikalla pohjoistuulen puhaltaessa 🌬. Aluksi piti hakeutua hotellille ottamaan lämpöä ennen kuin uskalsin mennä lähtöalueelle. Nappulakenkä tuntui pitävän tosi kivasti lumella ja tiedustelin myös eräältä perusmatkan juoksijalta maaston lumitilannetta alkuverryttelyn yhteydessä; nappulakengällä kuulemma pärjäsi hyvin. Alkuvauhti oli ihan reipasta, mutta kuitenkin sykkeiden puolesta maltillista. Kävelimme isot ylämäet Tomin kanssa, mutta muuten juostiin rennon vauhdikkaasti. Vedin alkukilometrit ja saimme jo Ikolanaholla hajueron muihin juoksijoihin. Tomi siirtyi keulille ensimmäisellä hiekkatiepätkällä ja toimi sen jälkeen yli 45 km veturina. Oloni ei ollut juoksun suhteen yhtä herkkä kuin viime vuonna, ja jo alkumatkasta lihaksistossa oli pieniä oireita väsymyksestä. Tomi juoksi tosi nätisti ja kevyellä askeleella enkä tahtonut pysyä rennolla juoksulla perässä omalla vahvuusalueellani – alamäissä. Perjantaina Tomista välittyi rauhallisuus ja itseluottamus ja se vaikutti korreloivan myöskin hyvän kulun kanssa. Rykiniemessä olimme 2 min 20 s edellä viime vuoden aikaani, josta olin yllättynyt, koska olo ei tuntunut erityisen hyvältä, mutta toki hyvä alkuvauhti selitti myös lihaksiston tuntemuksia. Kilpailun energiapolitiikka seurasi Ultraksin taktiikkaa; otin kaksi geeliä tunnissa ja aina tasatunnein yhden Noshtin jellyn. Nautin elektolyyttijuomaa koko matkan ja täytin huolloissa vain yhden pullon kahdesta. Otin ensimmäisen suolatabletin Rykiniemen kahluupaikan jälkeen.

Eteläpään reitille siirtyessä Tomi heilutti tahtipuikkoa 🧙‍♂️ja hän oli lähellä myös lähteä karkuteille, mutta ylämäissä sain hänet yleensä kiinni. Tänä vuonna lyhyiden ylämäkien juoksu tuntui usein helpommalta kuin niiden käveleminen ja syynä siihen lienee täsmämäkitreenit 🐐. Lähestyttäessä Eteläpään hankalia alueita, vauhtimme hidastui selvästi ja matkan edetessä omat menohaluni alkoivat kasvaa. Tomi teki kuitenkin molempien kannalta fiksusti pysyessään puoliväkisin keulilla, eikä vapaaehtoisesti tarjonnut veturin roolia meikäläiselle. Otin sormisuolat käyttöön Eteläpäässä ja siitä seurasi reissun ensimmäinen kaatuminen kaivaessani suolaa pienestä minigrip-pussista teknisessä alamäessä. Eteläpään loppuosa meni rauhallisesti ja olin aika varma, että juoksimme hitaampaa kuin viime vuonna. Olin kuitenkin ajan suhteen väärässä ja todellisuudessa Eteläpään lenkki sujui 3 min 10 s nopeammin kuin viime vuonna. Tässä kohtaa olimme siis 5 min 30s edellä viime vuoden aikaani.

Lumipeite koristi Kolin mäkiä. Polku oli merkitty kuraisella uralla keskelle valkeaa maata. Terho Lahtinen ikuisti tämän hetkeni Ryläykseltä laskeutuessa Tomin johdolla.

Kiviniemessä ajatukseni oli kiristää vauhtia tiellä ja ottaa letkan vetovastuu poluille siirtyessä nyt kun baanan leveys ei ollut este ohittamiseen. Otin samalla toisen suolatabletin. Juoksimme hiekkatiepätkän hieman reippaammin ja ylämäessä, jossa polku erkanee tiestä, molemmat sisäreidet alkoivat oireilemaan krampeilla ja etenemismoodi piti vaihtaa kävelyksi ennen kuin tilanne pahenisi 😰. Viime vuonna koin täysin saman kramppiongelman täysin samassa kohdassa. Olin kuin puulla päähän lyöty, koska koin olevani vielä hyvissä voimissa, vaikka juoksua oli 41 km takana. Ehkäpä tiellä ponnistelu oli vääränlainen ärsyke elimistölle ja se kannusti rauhoittamaan vauhtia kramppien uhalla 🤔. Tiesin kuitenkin, että jos selviäisin krampeista, loppumatka saattaisi kuitenkin sujua ihan hyvin (kokemus viime vuodelta). Annoin Tomin mennä menojaan, enkä mainostanut syytä kävelyyn. Jouduin välittömästi alkaa lääkitsemään itseäni suolalla ja noin minuutin kävelyn jälkeen, ylämäen taittuessa tasamaaksi, tapahtui rytmin muutos juoksussa ja lihaksisto alkoi taas toimia ja juoksukin maistui ihan hyvältä. Sinänsä outoa, mutta sisäreisikrampit eivät enää uusineet viimeisen 24 km aikana. Sain aika nopeasti kurottua noin 20 s eron Tomiin kiinni 🏃‍♂️. Ryläyksen etapille siirtyessä jalka oli jo raskaan tuntuinen, mutta jaksaminen oli ihan hyvällä tasolla. Ohitimme perusmatkan kärjen (Tuomas Maisalan) leveältä hiekkatieltä kääntyessä Ryläystä kohti. Ryläyksen läpijuoksu sujui mukavissa merkeissä ja suurimman haasteen loivat ohitettavat 42 km reitin juoksijat ja kuntoilijat. Oli hyvä edetä Tomin kanssa parivaljakkona, koska vauhti oli sopivaa ja kaksin juoksu oli henkisesti helppoa 🙂. Kontrasti oli hurja viime vuoden kisaan, koska yksin keulilla juoksu ja lihastason ongelmat olivat henkisesti raastavaa.

Peiponpellon huollon pit stop oli nopea ja lähdimme Tomin kanssa samaan aikaan liikkeelle 🏎. Olin suunnitellut loppumatkalle energiabuustin, jotta jaksaisin liikkua tasaisesti maaliin asti. Tomi käveli usein ylämäissä ja itse yleensä juoksin hänen kannoillaan lyhyellä askeleella. Ikolanaholta lähtien päätin alkaa juosta juoksukelpoiset ylämäet ja pakotin samalla myös Tomin juoksemaan. Loppukiriin kisaa ei parane jättää, koska ratatesteissä Tomi on ollut 2 s / 200m vanhusta nopeampi 😅 Tämä lienee valinta, jonka ansiosta voitin kisan lopulta. Laskeutumisen jälkeen Pielisen puolelle Kolia yritin juosta hyvällä ryhdillä ja nauttia helpoista poluista ja yritin ylläpitää vauhtia. Merkittävää eroa Tomiin alkoi syntyä Mäkränahon niittyllä ja siitä eteenpäin. Olo oli ollut Ryläykseltä asti optimistinen ja menohaluja oli vielä jäljellä ja usko kisan viemisestä oli vahva 💪. Unelmani koki kuitenkin kolauksen vetäessäni aivan hirveät pannut alamäkeen viettävillä, pahuksen liukkailla pitkospuilla 🥴. Tiesin Tomin juoksevan nastakengillä, jotka toisivat erityistä etua nimenomaan tässä kohdassa! Kiirehtiessäni liukastuin ja lensin selälleni korkealta ja hetkessä metsäinen maisema muuttui harmaaksi taivaaksi. Liukastumisen jälkeen tunnustelin hetken raajojen liikkumista ja pian totesin, että pystyn jatkamaan kilpailua. Ihme kyllä, en satuttanut itseäni pahemmin, mutta kipu säteili käsivarteen ja hartioiden seudulle jonkin aikaa. Rytäkässä meni vain 15 sekuntia ja pystyin onneksi jatkamaan juoksua eikä Tomi päässyt iholle asti, koska se olisi ollut varmasti henkisesti kova paikka.

Laskettelurinteen poikki juostessa pohkeissa alkoi pyörimään krampit ja Tomin hahmo näkyi vielä iskuetäisyydellä – kiitos kaatumiseni. Pyörivien lihaskrappien hillitsemiseksi tein trikoon punteista kompressiosäärystimet ja vedin puntit puoleen sääreen, jotta pystyisin jatkamaan juoksua. Tämä niksipirkka-ratkaisu auttoikin kramppien käsittelyssä 👌. Tein kisaa ennen trikoovalinnan nimenomaan tiukkien punttien vuoksi, koska viime vuonna samassa paikassa kramppien pyöriessä pohkeissa löysäpunttisissa trikoissa olin kramppien armoilla 💡. Kramppien alkaessa lääkitsin itseäni suolalla ja kaikella mahdollisella energialla ja juomalla kramppien taltuttamiseksi. Käytin jotakuinkin kaikki loput energiat reitin viimeisillä kilometreillä lihas-hermojärjestelmän manipulointitarkoituksessa. Hiilihydraatit ja suola stimuloivat hermostoa ja niillä saattaa pystyä tehostamaan lihastyötä ja siirtämään kramppeja eteenpäin. Satamaan juostessa krampit alkoivat pyöriä pohkeissa uudelleen ja olo oli kalamiehen tapaan odottava – milloin nappaa kiinni 🦈? Onneksi krampit katosivat viime vuoden tapaan lopun ylämäkeen lähtiessä (rytminvaihdos).

Viimeisen nousun etenin Nostin jelly suussa toivoen, että se pitäisi krampit loitolla. Loppunousu meni ihan inhimillisesti ja kävelin useat osuudet noususta reippaasti, koska eroa näytti olevan taaksepäin riittämiin. Yritin kuitenkin puskea juosten loppunousun jyrkän pätkän hieman huonolla menestyksellä ja väsytin itseäni aivan turhaan. En katsonut lopussa kelloa, koska se oli toissijaista, mutta 6:30 alitus 12 sekuntia nopeammalla ajalla olisi ollut mahdollista suurilla ponnistuksilla, jos olisin siitä ollut tietoinen. Voittoaika parani 14 min viime vuodesta, joka tuntui maaliin tullessa uskomattomalta 🔥. Olin ilmeisesti tällä kertaa selvästi vahvemmassa kunnossa kuin viime vuonna, vaikka viimeksi kaikki tuntuikin menevän nappiin. Oli upeaa saapua maaliin voittajana tiukan otatuksen jälkeen Tomin kanssa 😊. Kamppailu oli kova ja siinä olisi voinut käydä miten vaan ja loppupeleissä me molemmat suoriuduimme hyvin yhden kierroksen haasteesta 🙏. Oli hienoa saavuttaa tiimille kaksoisvoitto, jota täydensi myös muiden nouxilaisten palkintopallisijoitukset. VM 65km oli osaltani hieno kisa, jossa pystyin selviytymään hankalista hetkistä ja juoksemaan loppuun asti täysipainoisesti. Koli kohteli minua jälleen kerran hyvin ja viikonlopun juoksu käänsi vuoden 2019 kilpailumenestyksen plussan puolelle.

Maalinjalla tunsin iloa onnistuneet suorituksen jälkeen. Onnistuminen tuntui hyvältä kaudella, jonka aikana moni kisa on epäonnistunut. Ilon rinnalla tunsin suurta helpotusta, että pääsin maaliin asti ilman suuria ongelmia ja enää ei tarvitsisi juosta metriäkään. Tämän hetken ikuisti Aapo Laiho.

Polkukausi taisi olla aika pitkälti tässä ja takki on ollut VM:n jälkeen aivan tyhjä. Elimistö huutaa lepoa ja siksi pyrin harjoittelemaan vähän tulevan kuukauden aikana. Ohjelmassa on toki suunnistuksen erikoispitkän matkan SM-kisat, jonne lähden takki auki. Tämän lisäksi Synkkä Syysunelman 50 km tossusarja kiinnostaa kovasti Lopen maisemissa 🎃. Kun tästä palaudun ja saan taas harjoittelun juonesta kiinni, teen itselleni pelkistetyn voimajakson ja jaan treeniohjelmani teille rakkaat lukijat 🏋🏻‍♂️.

Nauttikaa syksystä!

-Sami

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X