Katse eteenpäin

Henri Ansio on kilpailun viimeisellä kilometrillä irvistys kasvoillaan. Vaikka kaikki on pelissä, niin edessä menevä selkä tuntuu menevän vääjäämättä karkuun. Simpanen ja Rannankari jäivät hirmuisessa vauhdissa jo hetkeä aiemmin, mutta huiman kehitysharppauksen yli 40-vuotiaana ottanut kisan suuri yllättäjä Teemu on pitelemättömästi etenemässä voittoon.

Herään uniltani huhtikuussa. Lääkäri pisti eilen kolmannen satsin kortisonia jalkaani. Isovarpaan tyvinivelässä on krooninen tulehdus ja arpimuodostusta. Sesamluu oireilee edelleen, ja tulehduksen aiheuttama neste aiheuttaa painetta ja kipua rasituksessa.

Harjoitteluna on ollut maltillista pyörän veivausta maastossa ja tiellä.

Eipä olisi kisoja ollut toukokuussa, vaikka jalka olisi kunnossa. Korona on muuttanut paljon asioita, mutta polkujuoksu on harrastuksena yksi parhaiten toteutettavissa myös korona-aikaan. Turvavälejä on helppo noudattaa, ulkona on turvallista liikkua, ja luonnosta löytyy tilaa.

Käyn edelleen liikkumassa yksin yleensä aamuvarhain. Sikäli suurta muutosta ei ole korona tuonut itselle. Olen myös sikäli onnekas, että olen edelleen töissä.

Jalka ei kuitenkaan ole tulossa kuntoon. Tähystysleikkaukseen julkiselle puolelle ei ole mahdollisuuksia päästä pitkiin aikoihin. Olen nyt käynyt kahden suurimman yksityisen lääkäripalveluyhtiön jalkakirurgin arvioitavana, sekä myös yliopistosairaalan ortopedin vastaanotolla. Jalka on kuvattu vuoden aikana kolmesti magneetilla. Se on nyt toistaiseksi sellainen, ettei sillä juosta. Otan käyttöön yhden lääkärin neuvon viime syksyltä: ”Kokeile pärjäillä.”

Tavoitteita kuitenkin pitää olla. Nostan katseeni maasta, ja tähtään suoraan elokuun lopun Himos Trailiin ja 18 km:n Challenge-sarjaan. Siellä olen lähtöviivalla ja juoksen. Ennen sitä starttia tarvitsee enää kukistaa vaan korona, karistaa jalkavamma ja päästä kuntoon.

Katse läpi harmaan kiven kohti valoa

Jos jalka ei kestä juoksuharjoittelua, treenaan pyörällä ja kisaan juoksemalla. Nyt kun ei pääse kisaamaan, niin nauttikaa luonnosta, juoksusta ja hyvistä treeneistä.

”Ellemme varmuudella tiedä kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” -Mauno Koivisto

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X