Juoksuvaellusta tunturimaisemissa

Joulu lähenee ja kirjoittaminen jäänyt aivan loppuvuoteen kaiken työn ja harrastamisen jalkoihin. Nyt onkin ihana laittaa villasukat jalkoihin, sytyttää kynttilä ja muistella kesää raapustaen asioita vähän ylös. Toivottavasti joku saa kirjoituksistani uudenlaisia näkökulmia, vinkkejä ja inspiraatiota reissuihinsa.

Elokuussa oli tarkoitus lähteä juoksemaan Ranskan Chamonixiin, jossa järjestetään vuosittain maailman arvostetuin polkujuoksukisa Ultra-Trail du Mont Blanc eri matkoineen. Itselläni olisi tosin ollut tuo OCC 55km pikamatka, jonka osallistumiseen vaaditaan tietty määrä pisteitä ja senkin jälkeen haetaan arvonnassa paikkaa, sama pätee muihinkin matkoihin. Vuosi 2020 näytti keväällä jo siltä ettei vuodesta tule isompien kisojen osalta tapahtumarikas, vaikka toivossa silti elettiin. Kisa toisensa jälkeen peruttiin niin Suomessa kun ulkomailla ja vihdoin toukokuun lopulla saatiin päätös Ranskan kisaankin. Peruin lennot, vuorimajoitukset ja hotellin, mutta kisaosallistumisen sai siirtää onneksi seuraaville vuosille.

Lomaviikko oli buukattu töistä tätä reissua varten ja toki oli ajatus nyt hyödyntää se lajinomaisella tavalla. Mietin pitkään lähdenkö uudelleen Norjan vuorille, jossa heinäkuun lopussa sain nauttia mutta olin myös varma siitä, ettei niin upeaa sää voisi suosia polkujuoksijaa toistamiseen samana vuonna. 😉 Toisaalta Lapin luonto kiehtoi ja nopeat, helpot kulkuyhteydet. Pian oltiinkin jo Maijan kanssa suunnittelemassa juoksuvaellusta Kiilopään tunturimaisemiin ja whatsappit kävi kuumana reittisuunnitelmista, matkasta ja kaikesta mitä nyt kaksi hullua ulkoilmaihmistä voi keksiä tekevänsä tunturissa. 🙂

Lähdön tunnelmaa. Kuva. Tomi Savolainen.

Viikon aikana tehtiin kahden päivän polkujuoksuvaellus, päivän pyöräretki ja lisäksi muutamia aamu- ja iltapäivälenkkejä. Säiden mukaan suunniteltiin viikko, joka sitten menikin yllättävän kivasti juoksuvalluksen ja muunkin aktiviteetin osalta. Juoksuvaelluksen reitti kulki Kiilopäältä Rautulammelle sieltä Lankojärvelle ja Kotakönkäälle. Tuiskukurun autiotupa toimi yöpymispaikkanamme, josta jatkettiin aamusella Suomunruoktuun ja Salonlampeen. Juostiin Aitaojan kautta Niilanpäälle, josta sitten Kuutamokurun kautta takaisin Kiilopäälle. Matkaa kertyi mentäessä n. 40km sis. iltalenkki ilman reppua ;), tullessa kilsoja kertyi n. 30km. Pysähdeltiin nauttien maisemista, tunnelmasta ja meillä ei todella ollut kiire mihinkään. Aamulla jalat tuntuivat hyviltä, palautuneilta ja eikös tämä kerro sen, että vauhti oli ollut just passeli.

Kiilopään huipulla Kuva. Tomi Savolainen

Meillä oli selässä n. 6kg painavat reput joiden sisältöä yritettiin miettiä hyvin tarkkaan. Lyhyesti kuvattuna energiat kahdelle päivälle (pussimuonaa, puuroa, suklaata, mehukeittoa, marmeladia, energiapatukoita ja kahvia), juomaa ei tunturissa tarviste kantaa sillä sitä saa puhtaista puroista. Lisäksi meillä oli kevytuntuvatakit, minulla makuupussi, Maijalla untuvahousut, villat, villasukat, kuoritakki, yksi vaihtopaita, pikkarit ja sukat + pesuvälineet. Alunperin oltiin ajateltu vielä telttaa matkaan mutta se sai nyt jäädä. 😉 Tarkempi pakkaaja olisi varmasti tiputtanut vielä grammoja monistakin suunnista mutta me mentiin näillä.

Repun punnitseminen ja mietintä tarvitsenko todella tätä kaikkea.

Itse en ole tuollaista matkaa juossut koskaan aiemmin 6 kg:n reppu selässä, vaikka rinkan kanssa on tullut vaellettua pidempiäkin matkoja. Juoksemisessa tulee hankaumia helpommin ja on tärkeää, että paino jakautuu selässä tasaisesti ja reppu ei saisi heilua kovin juostessa. Kaikin puolin reput toimivat toimivat hyvin lukuunottamatta pieniä hankaumia selässä ja solisluun kohdalla. Pidemmälle matkalle jos lähtisi, voisi ottaa isomman repun ja ehkä hieman tukevamman. Tärkeää on myös testaa varusteet ennen reissuun lähtöä.

Niilanpäällä, takastulomatkalla.

Niin on upea tuo Urho Kekkosen kansallispuisto! Miten se näyttäytyykään niin erilaiselta kesällä kun talvella, jolloin yleesä itse olen hiihtoretkillä siellä ollut. Reittejä on vaikka kuinka paljon ja maisemat hurmaa aina. Toinen toistaan upeampia laavupaikkoja, autiotupia ja näköalapaikkoja, jotka jättivät kyllä kulkijaan unohtumattomat muistot – kesälläkin. Täytyy kyllä myöntää, ettei tuo OCC:n kisamatkan peruuntuminen tuntunut sittenkään niin pahalta vaan oikeastaan antoi mahdollisuuden päästä tutustumaan Suomen tunturimaisemiin ja todeta itselleen, että tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi.

Kuutamokuru Kuva. Maija Oravamäki.

Saapa nähdä miten käy ensi kesän?! Ollaanko jälleen Suomen lappimaisemissa, joskaan sekään ei ole huono vaihtoehto. Uteliaaseen luonteeseen kuuluukin se, että aina haluaa kokea uutta tai ainakin uudella tavalla. Haaveilen jo nyt talvivaelluksesta UKK- puistossa, jossa pääsisi nukkumaan teltassa revontulien loimutessa. Ensi kesänä voisi kokeilla myös pidempää juoksuvaellusta telttayöpymisineen.

Tuiskupäällä iltlenkkimaisemissa. Kuva. Maija Oravamäki.

Viimeinen kuva toivottavasti ennustaa nimensä mukaisesti lunta myös meille Etelä-Suomeen, jotta päästään hiihtämän. UKK- puistossa se ainakin onnistuu hyvillä turvaväleillä ja vähemmällä laturaivolla. 😉

Vinkkinä UKK- puistoon järjestetään retkiä ja vaelluksia, seuraa mm.

www.suomenlatu.fi

@sporttioravat

@rolloutdoors

 

Oikein ihanaa joulun odotusta ja nähdään poluilla jos ei sitten laduilla.

Ulla

 

 

 

 

 

 

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X