Viikko 53: Uudenvuodenjuoksu – TV kova kymppi

São Paulo, Madrid, Lapua, Liminka…

Tässä esimerkkejä kuuluisista uudenvuodenjuoksuista, joihin itse olen päässyt osallistumaan São Pauloa lukuun ottamatta.

Juoksijat usein juhlistavat uutta vuotta osallistumalla uudenvuodenjuoksuihin. Kuva on Limingan uudenvuodenjuoksusta.

Madridissa yleisö ei serpentiiniä eikä ääntä säästellyt, kun juoksimme kapeaa, yleisön reunustamaa pitkää ylämäkikujaa kohti maalia. Vieläkin nousee iho kananlihalle tuota muistellessa! Lapualla oli aikanaan kaikki Suomen parhaat juoksijat mukana ja Limingassa puolestaan on saatu aikaan hieno tunnelma roihuineen, jäälyhtyineen ja ilotulituksineen.

Kymppi kovaa on aina ollut lempitreenini. Ja numerolappu rinnassa kovien kilpakumppaneiden ja kannustavan yleisön joukossa se on suorastaa juhlaa!

Limingan uudenvuodenjuoksussa panostetaan tunnelman luomiseen roihuin, jäälyhdyin ja ilotulituksin.

Tänä vuonna emme valitettavasti pääse juhlistamaan vuoden vaihtumista lajitovereiden kanssa rinta rinnan verenmaku suussa raastaen, mutta onneksi aina voi raastaa yksinkin tai pienissä porukoissa.

On myös mahdollista osallistua Limingan Niittomiesten järjestämään virtuaalitapahtumaan, jossa voit valita viiden tai kymmenen kilometrin mittaisen juoksumatkan. Ainakin itselläni pieni kisa tuo juoksuun aina yhden ylimääräisen vaihteen lisää ja saan itsestäni enemmän irti.

Numerolapun ansiosta juoksija saa yleensä käyttöönsä vielä yhden lisävaihteen yksin juostavaan testijuoksuun verrattuna. Kuva on Limingan uudenvuodenjuoksusta.

Miksi?

Kympin kova testijuoksu kehittää anaerobista kynnysvauhtia. Anaerobinen kynnysvauhti on pitkillä juoksumatkoilla merkittävä tulokseen vaikuttava tekijä.

Miten?

Tee hyvä alkuverryttely, jonka ohjeet löydät viikon 51 treenivinkistä. Noiden ohjeiden lisäksi sinun kannattaa juosta alkuverryttelyn yhteydessä 2-3 minuutin veto rennosti miltei kisavauhtia. Näin vältyt ”maitohapporyöpyltä” heti testijuoksun alkajaisiksi.

Koko matka on tarkoitus juosta tasaisen kovaa alusta saakka. TV kova tarkoittaa siis tasavauhtista kovaa juoksua. Paras tulos kuitenkin tulee, jos pystyt lopussa jopa hieman kiihdyttämään vauhtia.

Jos kuitenkin tapanasi on aloittaa kovat harjoitukset liian lujaa sillä seurauksella, että vauhti hiipuu loppua kohden, ota avuksesi vaikkapa sykemittari. Pyri juoksemaan alkumatka selkeästi alle anaerobisen kynnyssykkeen. Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa ja seuraavalla kerralla osaat jakaa vauhdin paremmin ilman sykemittaria seuraamalla.

Muista tehdä lopuksi hyvä loppuverryttely palautumisen edistämiseksi.

Milloin?

Testijuoksun voit toistaa 6-8 viikon välein. Jos haluat seurata kynnysvauhtisi kehittymistä, kukin testijuoksu tulisi suorittaa mahdollisimman samanlaisissa olosuhteissa samalla tavalla valmistautuen. Mutta vaikka olosuhteiden vakioiminen ei olisi mahdollista, tätä ihanaa raastoa ei kannata jättää missään nimessä väliin!

Onnellista uutta vuotta ja keveitä askelia kaikille!

 

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X