Aerodaks juoksualushousut

Polkujuoksijalla ei ole koskaan liikaa alusvaatteita ja kylmien kelien aikana toimivat alusvaatteet tekevät juoksusta nautinnollista. Australiassa valmistetut Aerodaks-alushousut ovat erittäin kevyet. Perinteisen mallisia alushousuja voisi vertailla shortsien sisällä olevaan sisähousuun, mutta hiukan paksumpaa kangasta. Alushousut on valmistettu nylon ja lycra reikäneuloksesta, jossa etupuolen kangas on hiukan paksumpi. Tuotteesta näkyy takapuolelta läpi.

Yksi testaaja epäili ennen käyttöä jalka-aukkojen hieman karkealta tuntuvaa saumaa. Ennakkoluuloja lisää housujen malli, joka poikkesi kahden testaajan yleensä käyttämästä alushousumallista, eli boksereista. Mutta ennakkoluulot nurkkaan ja testilenkille.

Vyötäröllä on kohtuullisen leveä irrotettava kiristysnauha, jonka saa kiristettyä mieleisekseen. Vyötärön alue on kohta, johon voi tulla hiertymää esim. kuljettaessa juomia ja muuta tavaraa juoksuvyössä. Hankaumia ei tullut edes ensimmäisellä pitkällä lenkillä uusilla alushousuilla. Jalka-aukkojen sauma on istuva ja se ei häiritse yhtään juoksussa. Yksi testaaja koki kuitenkin sauman häiritsevän pidemmällä pyöräsiirtymällä lenkkimaastoihin.

Toinen testaaja pohti ensimmäiselle testilenkille lähtiessä onkohan tuote jopa liian napakka omaan makuun, mutta alkulämpän jälkeen totesi huolen tarpeettomaksi. Sukukalleudet pysyvät hyvin pikallaan ilman hölskymistä. Koska tästä mallista puuttuu lahkeet kannattaa talvikeleillä pitää pitkiä housuja paleltumien estämiseksi.

Kun alushousuja ei huomaa olleenkaan juostessa ne ovat hyvät!

Testiaika oli noin kolme viikkoa kalseassa loppusyksysssä/alkutalvessa. Joulukuun kalseudessa housut toimivat luvatusti. Mattojuoksussa alushousujen kosteuden siirto laitettiin testiin ja todettiin hyväksi.

Alushosuja koitettiin repiä rikki ja pestä tarkoituksella väärässä lämpötilassa, mutta tällä ei ollut näkyviä vaikutuksia tuotteeseen.

Yhteenvetona voisi todeta, että Aerodaks alushousut ovat erinomaisesti tehty ja kestäviä. Alushousut ovat talvikeleille ehkä hiukan viileät, mutta kesäolosuhteissa näille on ehdottomasti paikkansa.

Tekniset tiedot

Aerodaks alushousut

Malli: brief

Paino: 50g

Materiaali: nylon ja lycra

Käyttötarkoitus: Kesäkeleille tai talvella lämpimien housujen alle

Suositushinta: 29,90 €

Arvio

Testaajat: polkujuoksun harrastaja ja kaksi kilpaharrastajaa

Juoksumäärät: Yhteensä noin 400km

Istuvuus:

Ulkonäkö: 

Soveltuvuus polkujuoksuun:  

Jälleenmyyjä Suomessa: Juokseville.fi

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X