Puolet kokonaispisteisiin tarvittavista kisoista on nyt klaarattu ja kotiin viemisinä on ollut täysi 200 pisteen potti. Bodom Traililla sain vetää joukkoa omaan juoksuryt
Huomenna on aika korkata osaltani sekä kisakausi poluilla että Buff Trail Tour. Kauden avaukseen liittyy aina pientä jännitystä ja epävarmuutta lajista riippumatta. Kunno
Valmistautumiseni ensimmäiseen Skyrace-kisaani oli puutteellinen monella osa-alueella, mutta suunnistajana kuvittelin osaavani juosta sentään alamäkeen. Kuinka väärässä o
Viime maanantaina se tapahtui. Tammikuun härkäviikot veivät voiton miehestä. Harjoitusohjelmaani oli merkitty ratavedot, mutta tunsin enemmän vetoa sohvaa kuin urheiluhal
Polkujuoksu kilpailumuotona on minulle muutaman vuoden vanha tuttavuus. Ensimmäiset polkujuoksukisani olen juossut Kuopio Trail Cupissa pari vuotta sitten. Palo la