Raikkaan sekä aurinkoisen kevään saapuessa, on oiva tilaisuus päivittää omat polkujuoksuvarusteensa ajan tasalle. Olipa kyse sitten päivittäisestä treenaamisesta tai silloin tällöin tapahtuvasta hölkkäämisestä, oikeanlaiset juoksuvaatteet tekevät liikkumisesta miellyttävän kokemuksen.
Miten juoksulenkille tulisi pukeutua keväällä ja kesällä?
Polkujuokseminen antaa monimuotoisuudensa puolesta paljon vaihtoehtoja, johon vaikuttavat paljon myös omat mieltymykset, sekä tietenkin oleellisesti myös vuodenajat, juostavan matkan pituus, maaston luonne sekä intensiteetti.
Vaikka oikeanlaista pukeutumista pidetään tietysti yksilöllisenä, tiettyjen raamien ymmärtäminen voi helpottaa juuri itselleen sopivien materiaalien löytymistä. Erilaisten sääolosuhteiden huomioiminen on yksi asianmukaisen pukeutumisen perusteista. Hyvä ohjenuora pukeutumisessa on niin sanottu 5 minuutin sääntö – pukeudu niin että sinulla on kylmä ensimmäiset minuutit kunnes kehosi liikunnassa tuottama lämpö alkaa lämmittämään sinua. Keväällä tuuli usein puhaltaa melko kylmästi. Tällöin paras tapa pukeutua juoksijalle on valita esimerkiksi tuulelta suojaava juoksutakki, sekä pitkät ja hyvin hengittävät juoksutrikoot.
Mikäli ilma on sateinen, on hyvä ottaa osaksi pukeutumista vettä hylkivä juoksutakki. Pukeutuminen riippuu tietenkin paljon juoksijan omasta ponnistuksesta, sillä varsinkin ilmojen lämmetessä, juoksussa pärjää lyhythihaisella tai kesällä jopa hihattomalla paidalla. Tällöin juoksu-asun täydentää juoksutrikoot tai lyhyet shortsit. Mikäli sää on hyvinkin aurinkoinen, juoksijan on hyvä muistaa suojata päätä lippiksellä.
Tekniset materiaalit tuovat mukavuutta ja kestävyyttä
Yksi juoksemisen peruspilareista, ovat tekniset materiaalit. Niiden hyviä puolia ovat nopea kuivuminen, sillä ne siirtävät tehokkaasti kosteutta eteenpäin seuraaviin kerroksiin ja ovat myös erittäin kevyitä.Teknisten materiaalien monipuolisten sekä hyvien ominaisuuksien vuoksi, ne ovat myös helppo pukea päälle kerroksittain.
Juoksemisessa yksi teknisten materiaalien peruspilareista on merinovilla. Se on materiaalinsa puolesta hyvä lämmittäjä, tehokas kosteuden siirtäjä sekä kuumalla säällä puolestaan miellyttävän viileä päällä. Merinovilla-vaatteiden antimikrobisten ominaisuuksien johdosta, ne eivät ala myöskään haisemaan samalla tavalla kuin synteettiset materiaalit.
Aktiivisen polkujuoksijan on hyvä kiinnittää huomiota myös sukkien materiaaliin. Merinovillaiset kompressiosukat ovat mainio valinta käytettäväksi ennen treenin aikana sekä treenin jälkeen, sillä ne vähentävät turvotusta sekä tukevat jalkoja.
Merinovillassa on mukana myös luonnollista elastisuutta, jonka ansiosta ne joustavat kropan mukana, tehden niistä polkujuyoksijalle erinomaisen valinnan.
Niin miesten kuin naistenkin pukeutumisessa tärkeänä osa-alueena korostuvat myös hyvin hengittävät sekä hyvin kroppaa juoksemisessa tukevat alusvaatteet. Hyvän hengitettävyyden lisäksi, niiden on hyvä olla tehokkaan imukykyiset.
Naisille suositellaan juoksemisen tueksi medium- tai high support -tukitasoisia, vakaita urheiluliivejä, jotka on kehitetty erityisesti kovatehoiseen harjoitteluun. Näiden lisäksi on hyvä panostaa myös mukavaan aluspaitaan, joka on tehty polyesteristä tai elastaanista. Miehille sopiva valinta kevääseen on aiemmin Varustenurkassa esitellyt Aerodaks-asluhousut.
Puhuttaessa erilaisten juoksuvaatteiden trendeistä, ovat esimerkiksi korkeavyötäröiset trikoot hyvin suosittuja. Lisäksi kuviolliset alaosat, isot logot sekä runsas värimaailma ovat suuressa suosiossa. Varsinkin urheilupaitojen selkäpuoli korostuu tyylikkäillä yksityiskohdilla sekä urheiluliiveissä että hihattomissa paidoissa. Seuraamalla urheiluvaatteiden trendejä jokainen voi löytää itselleen juoksu-asun, jossa askel tuntuu kevyeltä.
Valitse juoksuvaatteet maaston sekä lämpötilan mukaan
Lenkille lähtiessä on aina hyvä huomioida myös se, millaiseen maastoon on lähdössä juoksemaan. Metsässä sekä kaupunkiolosuhteissa juoksijan on hyvä huomioida niiden tuoma eroavaisuus materiaalien osalta.
Kaupungissa juostessa pärjää yleensä hyvin juoksupaidalla sekä -trikoilla. Mikäli sää on kuitenkin hieman viileämpi keväällä, juoksupaidan päälle kannattaa laittaa hyvin hengittävä, ohut juoksutakki. Metsäisellä polkujuoksulenkillä on suositeltavaa käyttää kompressiosukkia, pitkähihaista juoksupaitaa, pitkälahkeisia juoksutrikoita, sekä upottavampaan maastoon sopivia kuviollisia kenkiä.
Kuumalla säällä vaatteiden on tärkeää olla miellyttävän viileitä päällä ja niiden tulisi myös kuivua nopeasti. Lämpimässä on erityisen tärkeä huomioida, etteivät vaatteet hankaa taivealueilla. Sopivampia ovat hyvin istuvat, hengittävät sekä saumattomat vaatteet.
Juoksijan on hyvä myös tiedostaa oikeanlaisten kenkien merkitys, sillä niiden valintaan vaikuttaa moni eri tekijä. Jokaisella juoksilla on omanlainen keho, sekä liikemallit. Näiden pohjalta valitut juoksukengät jotka soveltuvat valitulle juoksualustalle, parantavat jokaisen aktiivisen liikkujan juoksusuoritusta, sekä saattavat ehkäistä juoksijan altistumista rasitusvammoille ja kiputiloille. Oikeanmalliset kengät ovatkin juoksijan tärkein varuste.
Olipa polkujuoksusi aktiivinen harrastus tai viikonloppujen hupi, sen vastapainoksi voi nauttia hetken pelaamisesta erilaisilla nettikasinoilla. Mistä bonuksesta pidät? Niitä on hyvä lähteä testailemaan kasinobonusten mahdollisuuksien markkinoilla.