Tämä on toinen osa fysioterapeuttikokemuksistani vuodelta 2020. Ensimmäisessä pitkässä kirjoituksessa keskityttiin lihasten vahvistamiseen, josta ei ollut erityisemmin hy
”Lantio keinuu voimakkaasti juostessa ja sen tuki romahtaa oikealla jalalla astuessa… Samalla oikea polvilinja pettää hallitsemattomasti sisäänpäin. Ylävartalossa o
Ei ollut tarkoitus viettää ylimenokautta lainkaan loppuvuodesta, mutta se tuli nyt pakon sanelemana sairastuessani koronavirukseen. Luotto tervehtymiseen on tällä hetkell
Kilpailukausi on ohi ennen kuin se pääsi varsinaisesti käyntiin. Olen tyytyväinen siihen, että pääsin juoksemaan Transgrancaranian Advanced 65 km juoksun maaliskuun aluss
Vuosi 2020 on alkanut vauhdikkaissa merkeissä työrintamalla ja siksi voimaharjoittelublogini toinen osa on kuukauden verran myöhässä 😅. Selvisin voimajaksosta ehjin nahoi
Olen pienestä pitäen käynyt punttisalilla heilumassa ja treenitapa on jotakuinkin jämähtänyt raiteilleen. Vaikka haluankin näyttää atleettiselta, itse voimaharjoittelun p
Polkujuoksukauteni päättyi Vaarojen Maratonilla voittotunnelmiin tiukan kamppailun jälkeen. Tiesin ennalta voiton olevan mahdollista, mutta se vaatisi monen asian onnistu
Vaikka kunto olisi hyvä, se ei itsearvoisesti tarkoita hyviä suorituksia kisoissa. Kilpaillessa tiheään sekä fyysinen että henkinen palautuminen ovat kriittisessä asemass
Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut tovi, mutta kesän aikana on tapahtunut asioita niin harjoittelu- kuin kilpailurintamalla. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa kes