Polkujuokseminen on hauska aktiviteetti, johon saa helposti kulutettua runsaasti aikaa. Tästäkin huolimatta vuorokauteen vääjäämättä jää runsaasti tunteja myös muille asioille. Erityisen tärkeää on tietenkin pitää huolta siitä, että keholla on mahdollisuus palautua rankasta treenistä ja lenkeistä.
Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia hieman erikoisiakin tapoja, joilla pystyt rentoutumaan ja palautumaan polkujuoksun jälkeen. Osa vinkeistä on useimmille ehkäpä melko ilmiselviä, mutta myös hieman yllättävämpiäkin keinoja on tarttunut mukaan!

1. Fyysinen lepo
Kaikenlainen urheilu ja oman kropan kuormittaminen vaativat selkeää vastapainoa fyysisestä levosta. Aivan kuten kuntosalitreeninkin kanssa, myös polkujuoksun jälkeen on hyvä antaa keholle aikaa kerätä energiaa takaisin ennen kuin lähtee uudemman kerran rehkimään.
Tutkimusten mukaan ihmiskeho tarvitsee yössä noin kuudesta kahdeksan tuntia unta. Tästä ei kannata pitkän polkujuoksun jälkeenkään tinkiä, sillä muuten lihakset jäävät helpoksi kipeiksi. Älä siis juoksulenkin takia vedä aikatauluasi niin tiukalle, että yöunet jäävät vääjäämättä liian lyhyeksi!
2. Reilu nesteytys
Juokseminen ja kaikki muukin rankka liikunta kuluttavat kehosta valtavan määrän nestettä hikoilun myötä. Vaikka otsa ei kaikilla meistä yhtä helposti kastukaan märäksi, hikoilevat ihmisellä myös selkä, vatsa, kainalot, nivuset ja niin edespäin.
Rankasti rasitettu kroppa kirjaimellisesti janoaa nestettä, joten sille kannattaa ehdottomasti antaa sitä. Myös tämä on erittäin tärkeä osa palautumista, sillä vesi poistaa kuona-aineita kehosta ja puhdistaa myös syvällisellä tasolla. Ei myöskään kannata vetää lenkin jälkeen esimerkiksi limsoja tai varsinkaan kolajuomia, sillä nämä toimivat diureettina eli kuivattavat kehoa entisestään. Myöskään raju alkoholinkulutus ei ole suositeltavaa päivänä, jolloin kehon nestetasapaino on jo valmiiksi järkkynyt.
3. Rento aktiviteetti esimerkiksi nettikasinolla
Tähän kohtaan voi keksiä itselleen käytännössä mitä tahansa mielekästä puuhaa. Tosiasia kuitenkin on se, että itsensä palkitseminen kunnon fyysisen suorituksen jälkeen on omiaan myönteisen muistijäljen muodostamisessa. Kun siis annat itsellesi nauttia polkujuoksun jälkeen, tulet mahdollisesti lähteneeksi uudelleenkin matalammalla kynnyksellä.
Ihan missä tahansa nettikasinolle ei tietenkään kannata lähteä rentoutumaan. Vain parhaat kasinot ovat tarpeeksi hyviä tähän puuhaan, sillä ne ovat luotettavia ja tarjoavat asiakkailleen vain laadukkaimpia etuja. Pienen kasinosession jälkeen onkin heti varmasti hitusen virkeämpi olo, kunhan vain pelejä on tullut pelattua jännityksen puolesta sopivasti eikä suinkaan stressiksi asti.
4. Saunominen
Saunominen on erinomainen harrastus, ja myös se sopii erinomaisesti hikiliikunnan kaveriksi. Kannattaa tosin tässäkin kohtaa pitää mielessä riittävä vedenjuonti. Suoraan lenkiltä ei siis kannata sännätä saunan lauteille puhdistautumaan, vaan ensin kannattaa tankata iso kannullinen vettä tai palautumisjuomaa.
Monien mielestä saunomisessa on parasta se, että se tuntuu puhdistavan ihmisen syvällisemmin kuin pelkkä muutaman minuutin suihku. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että tutkimuksissa on todettu saunomisen parantavan lihasten palautumista ja vahvistavan sydänlihasta. Näidenkin syiden takia kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan peseytyä polkujuoksun jälkeen ennemmin saunassa kuin pelkän veden alla.
5. Kylmäsukellus
Kylmäsukellus eli englanniksi “cold plunge” on trendikäs palautumiseen liittyvä ilmiö, joka on lähtenyt leviämään maailmalla aivan viime vuosina. Tässä aktiviteetissa on ideana sukeltaa jääkylmään veteen pariksi minuutiksi virkistäytymään.
Kylmäsukellus ei ilmiönä poikkea juurikaan kotimaisesta avantouinnista. Harvalla meistä on kuitenkaan käytössään ympäri vuoden avanto, kun taas kylmäsukellus suoritetaan tavanomaisesti varta vasten rakennetussa kylmässä vesialtaassa. Totuuden nimissä harvalla meistä on toisaalta tällaistakaan.
Jos kylmäsukellus ideana kiinnostaa, onnistuu se pienimmällä vaivalla kylmällä suihkulla. Halutessaan sen voi yhdistää vieläpä saunomiseen, jolloin valmiiksi kuumennettu keho saa näppärän keinon jäähtyä takaisin siedettäviin lämpötiloihin. Tällä tavalla pystyy välttämään myös häiritsevän jälkihien muodostumisen.
Kylmäsukelluksella on samankaltaisia terveysetuja kuin saunomisellakin. Molemmissa kehoa viedään hallitusti hetkellisesti äärimmilleen, mikä tutkimusten mukaan tekee hyvää esimerkiksi vastustuskyvylle.

6. Ravitseva ruoka
Kuntoilun päätteeksi täytyy muistaa antaa keholle ravintoa. Polkujuoksussa kuluu lyhyessäkin ajassa paljon kaloreita, joten myös ruuan tankkaaminen on paikallaan. Mitään karkkeja tai sipsejä ei kuitenkaan ole syytä suuhunsa ahtaa, vaan ennemmin kannattaa suosia proteiineja, kasviksia ja hedelmiä.
Korkealaatuisella ruualla varmistat, että keho pääsee takaisin tolpilleen nopeasti ilman, että sinua alkaa heikottaa tai jopa pyörryttää.
Lopuksi
Polkujuoksu on erinomainen harrastus, mutta sen kanssa ei kannata lähteä soitellen sotaan. Kun pidät itsestäsi huolta ennen lenkkiä, lenkin aikana ja vielä lenkin jälkeenkin, takaat itsellesi miellyttävän ja taatusti terveellisen ja palkitsevan kokemuksen. Vähän ajan päästä hauskasta kokeilusta voi tällöin vähitellen muodostua harrastus ja lopulta jopa elämäntapa.
Ei muuta kuin hyviä metsälenkkejä!