Muutama vinkki polkujuoksua harkitsevalle

Polkujuoksun harrastajien määrä on ollut kasvusuunnassa jo useampia vuosia putkeen eikä kasvu ei myöskään näytä hidastumisen merkkejä. On ennustettu, että kasvu jatkuu vahvana myös tulevina vuosina. Oletko sinäkin joskus miettinyt aloittavasi polkujuoksun tai ainakin kokeilevan voisiko se olla juuri sinun juttusi? On todistettu, että luonnon ja liikkumisen yhdistämisellä on todella hyviä tuloksia. Tässäpä siis muutama vinkki, ennen kuin suuntaat poluille kirmaamaan.

Hanki hyvin istuvat kengät

Polkujuoksun voi hyvin aloittaa kyllä aivan tavallisilla juoksukengillä, mutta niiden kuitenkin kannattaa olla erittäin hyvin istuvat ja mahdollisimman hyvin jalkaa tukevat. Näin välttyy ylimääräisiltä haavereilta sekä nilkan muljahduksilta. Mikäli laji vie täysin mukanaan, kannattaa ehdottomasti panostaa oikeisiin polkujuoksukenkiin. Näiden kenkien pohja pitää maastossa huomattavasti paremmin, ne kestävät vettä paremmin ja narutkaan eivät aukea ja haittaa menoa. Tutustu Varustenurkassa esittelemiimme polkujuoksuun sopiviin varusteisiin.

Harjoittele tasapainoa

Maantiellä juokseminen ei hirveästi tasapainoa vaadi ja sitä voi harrastaa helposti hieman huonommallakin tasapainolla, mutta polkujuoksu onkin sitten aivan toinen asia. Polulla juostessa sinun tarvitsee käyttää kunnolla keskivartalon lihaksia, jotta et löydä itseäsi sammalmättään keskeltä lepäilemästä vähän väliä. Kannattaa siis satsata tasapainoharjoitteluun ja polkujuoksu helpottuu huomattavasti.

Aina ei ole pakko juosta

Varsinkin jos harrastuksen aloittaa melkeinpä nollasta ja juoksua ei ole tullut harrastettua aikaisemmin, niin miksi pitäisikään heti juosta? Harrastuksen voi hyvin aloittaa kevyellä kävelyllä ja totuttelemalla maastoon ja polkuihin. Tämän jälkeen voi pikku hiljaa ruveta lisäämään vauhtia ja juosta pieniä pätkiä ja sitten taas kävellä. Ennen kuin huomaakaan on juoksukunto kehittynyt jo roimaa vauhtia.

Muista myös levätä ja antaa kropan sopeutua

Välillä saattaa käydä niin, että uusista harrastuksista innostuu niin että ei malta pysyä niistä ollenkaan erossa. Polkujuoksukin on sen verran rankkaa, että kannattaa kuitenkin antaa omalle kropalle kunnolla sopeutumis- sekä lepoaikaa. Yksi hyvä keino laittaa kroppa täysin lepoon ja antaa mielelle hieman viihdykettä, ovat erilaiset nettipelit. Ehdotammekin, että ota suunnaksi tämä sivusto ja voimme taata, että kroppa saa lepoa ja aivot ja mieli pientä piristystä ja hauskuutta. Peli- sekä lepohetken jälkeen onkin mukavaa taas suunnata poluille ja päästä nauttimaan luonnosta.

Mahdollisuus harrastaa löytyy kaikkialta

Tuntuuko, että et asu missään lähellä metsää tai kunnon korpea? Ei hätää, Suomesta löytyy melkeinpä mistä vain pieniä metsälaikkuja jolkoteltavaksi. Varsinkin jos alussa aloittaa kävelyllä tai kävelyn ja juoksun yhdistämisellä, et tarvitsekkaan heti alkuun monen kymmenen kilometrin edestä polkuja. Muutaman kilometrin pituisia polkua löytyy melkeinpä mistä vaan ja niillä on helppo aloittaa kyseinen harrastus.


Pakkaa mukaan

Automaattisestihan mieleen tulee ottaa mukaan puhelin ja vettä kun poluille lähtee seikkailemaan. Useimmiten kuitenkin polkujuoksun harrastajat kantavat mukanaan pientä ensiapupakettia, ihan vain kaiken varalta. Metsään ei apua kuitenkaan välttämättä aivan tuossa tuokiossa saavu, vaikka puhelin olisikin mukana ja et mihinkään kovin syvälle metsän siimekseen olisi vielä ehtinyt sukeltaa. Juoksureppuun kannata siis pakata veden lisäksi hieman jotain syötävää, mistä tilanteen vaatiessa saa energiaa, sidostarpeita, teippiä, vessapaperia ja tietysti vedenkestävä pussi puhelimelle. Nämä muutamat asiat kannattaa ainakin pitää mukana polkuja kuluttaessa.


Lähde yhteislenkille

Yhteislenkkejä on kaiken vauhtisille ja kaiken tasoisille polkujuoksijoille. Varsinkin jos on aloittelemassa vasta polkujuoksua on porukassa juokseminen hyvä tapa opetella ja siinä ohessa saa myös hieman turvallisuuden tunnetta, kun ei tarvitse yksinään lähteä poluille juoksemaan. Lukuisia polkujuoksutapahtumia löytyy helposti internetistä ja ne tarjoavat yhteishengen lisäksi näppärästi myös valmiiksi merkityn reitin.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X