Haapala ja Rauturier Vaarojen Maratonin voittohin

Lauantaina Kolilla järjestetty Vaarojen Maraton -polkujuoksutapahtuma keräsi 1300 paikalle osallistujaa. Raikkaassa syyssäässä järjestetyssä tapahtumassa oli matkoja seitsemästä kilometristä aina 130 kilometriin asti. Suosituin matka oli 43 kilometrin maraton, jonne oli ilmoittautunut mukaan 500 juoksijaa. Tänä vuonna sekä naisten että miesten sarjan voitto meni suunnistajille, kun Kalevan Rastin Ida Haapala ja Maxime Rauturier nappasivat voitot naisten ja miesten sarjoissa.

Haapala pääsi hetki alkumatkasta karkuun

Pitkän kisan vuoksi tein vain pienet alkuverryttelyt, minkä takia sykkeet olivat alkumatkasta korkealla. Alkumatkan jälkeen ne tippuivat normaalille tasolle, ja jaksoin pitää tasaista vauhtia yllä maaliin asti, Haapala kertoo. Haapalan voittoaika oli 4.08.07. Toiseksi sijoittui Salomon Finlandin Pirjo Saukko ajalla 4.25.12. Kolmanneksi sijoittunut Elisa Sihvola varmisti tuloksellaan Trail Tour Finlandin kokonaiskisan voiton.

Suunnistusmajoukkueen Ida Haapala kävi kokeilemassa kestävyyttään Vaarojen Maratonilla. Kuva: Touho Häkkinen

Miesten maratonilla tilanteet eli loppunousuun saakka

Miesten sarjassa kärkisijoitukset vaihtelivat vielä viimeisen nousun aikana. Rauturier ja Benjamin Holmgren saapuivat Kiviniemen vesistönylitykseen yhtä matkaa pienellä etumatkalla takaa-ajaviin Henri Ansioon ja Kari Varikseen. Ranskalaissyntyinen, mutta Suomessa asuva Rauturier onnistui tekemään Ryläyksen ylityksessä Holmgreniin pienen eron, joka kasvoi loppua kohden, ja näin Rauturier sai tuulettaa maalissa voittoaan rauhassa. Loppunousuun kolmantena lähtenyt Ansio onnistui ohittamaan Holmgrenin nousun loppupuolella ja nousemaan siten kilpailun toiseksi. Holmgren saapui uupuneena maaliin vain 17 sekuntia ennen neljänneksi tullutta Kari Varista. Rauturierin voittoaika oli 3.44.02. Ansio nousi loppukauden hyvien juoksujen ansiosta Trail Tour Finland -kilpailusarjan voittoon ennen tasiasesti kauden mittaan suoriutunutta Holmgrenia.


Maxime Rauturier Kuva: Lauri Kontkanen

Puolimaraton Nordmanin juhlaa

Puolimaratonilla kokenut Eetu Nordman lähti pitämään kovaa vauhtia heti alusta asti. Toiseksi sijoittunut Simo-Pekka Fincke joutui antautumaan Nordmanille tasaisesti ja maalissa miesten välinen ero oli kuusi minuuttia.
Katsojille aiheutui lisäjännitystä puolivälin jälkeen, kun Nordmanin GPS-signaali poikkesi häiriön takia reitiltä ja näytti siltä että mies olisi juossut pahasti harhaan. Todellisuudessa mies seurasi kuitenkin reittiä normaalisti. Naisten puolimaratonin voitti Lotta Sundqvist ajalla 2.06.19. Toiseksi sijoittui Reetta Lakanen 1.57 voittajalle jääneenä.

Ultra Trail Tourin voittivat Järvisalo ja Kunnari

Eevi Bengs juoksi erinomaisen kilpailun 130km:llä kellottaen ajan 18:51.03, mutta kisan kakkonen Henna Järvisalo on kiertänyt kaikki kolme Ultra Trail Tourin osakilpailua ja kerännyt voittoon riittävän pistepotin. Miesten pisimmässä kilpailussa Tomi Ronkainen oli Vaaroilla vahvin ajalla 17:58.12, mutta on juossut vain kaksi Ultra Trail Tourin osakilpailua. Kokonaiskisan voittaa Vaaroilla toiseksi juossut Juho Kunnari.

Katso kaikki Vaarojen Maratonin tulokset

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X