Saapunki kuudes ja Erkkilä seitsemäs Polku- ja vuorijuoksun EM-kisoissa

Polku- ja vuorijuoksussa kisattiin menneenä viikonloppuna Euroopan mestaruuksista Ranskan Annecyssä. Tämä oli toinen kerta, kun vuori- ja polkujuoksijoiden EM-kilpailut ovat samassa paikassa.

Vuorijuoksu Suomen toivolta tukkoinen

Susanna Saapunki juoksi viikonlopun päättäneessä ylä- ja alamäkikisassa hyvän sijan 6., mutta allergiaoireet (jotka saivat hänen jättämään perjantaisen ylämäkisan väliin) haittasivat hengitystä. Ylämäkiosuuden jälkeen Saapunki oli vain sekunteja mitalisijasta, mutta mutainen alamäkiosuus oli heikompi.

­­­­”Sunnuntainakaan en ollut varma, miten käy mutta onneksi pääsin viivalle ja 6 sija oli olosuhteisiin nähden torjuntavoitto. Kisa ei todellakaan ollut helppo, kun olin niin tukossa. En pystynyt ylämäkeenkään juoksemaan omalla tasolla ja alamäessä menetin muutaman sijan.” Saapunki kommentoi kisan jälkeen.

Euroopan mestaruuden voitti Saksan Nina Engelhard ajalla 1.22.44. Toinen oli alamäkiosuudella sijoituksiaan nostanut kokenut Sveitsin Judith Wyder ajalla 1.23.09 kolme sekuntia ennen Romanian Monica Floreaa. Saapungin aika oli 1.25.25.

Vuorijuoksun maailman cup alkaa Euroopassa heinäkuussa ja siinä Saapunki toivoo pystyvänsä taistelemaan kokonaiscupin voitosta.

Suomalaisonnistumisia liukkaassa polkujuoksukilpailussa

Polkujuoksussa juostiin näissä kisoissa vain yksi, 58 kilometrin mittainen kisa, jossa sekä kokonaisnousua että -laskua on 3 500 metriä. Suomen maajoukkueessa viivalla oli Anna-Stiina Erkkilä, Tuomas Kari ja Juho Ylinen.

Naisten kisa oli Ranskan juoksijattarien näytöstä sillä isäntämaan juoksijat veivät 4 ensimmäistä sijaa. Nopein oli Clementine Geoffray ajalla 5:44:37 ennen Blandina L’Hirondelia (5:53:49) ja Adeline Martinia (5:56:44).

Erkkilällö oli vahva alku jaloppu Annecyn kisassa. Kuva: Jules Claudel

Anna-Stiina Erkkilän sai tehtyä ehjä ja nousujohteinen juoksun ja oli naisten kisan 7. loppuajalla 6:12:02. Espoolainen kertoo kisansa vaiheista:

”Kisa lähti vahvasti liikkeelle. En kuitenkaan kokenut puskevani liikaa. Ensimmäiseen huoltoon tulin 5 sijalla neljä ranskalaista edellä. Pidin vitossijaa noin 23 kilometriin saakka. Heikko olo iski hetki ennen korkeimmalle kohdalle kapuamista ja pitkä alamäki sujui hengitysvaikeuksia vastaan taistellen. Kilometrien 23 ja 42 välillä putosin sijalle 10. Sitten 42 kilometrin huollosta yritin tankata energiaa kohti viimeistä nousua, joka oli poikkeuksellisen raskas mutaisen reitin vuoksi. Viimeisen nousun päällä olin vielä sijalla 10. mutta sain vahvalla alamäkijuoksulla kohenneltua asemia ja noustua 7. sijalle.

Vaiherikas juoksu kaikkineen. Riittävien juoksupohjien saaminen tälle keväälle olisi ollut tärkeää, jos olisin mielinyt ongelmattomampaan juoksuun. Pitkä matka itselleni ja todella vaativa reitti.

Reitin tuntemuksesta oli hyötyä kyllä paljon, kun tiesi miten pitkään minäkin vaihe jatkuu. Reitti oli tosin paljon kosteammassa kunnossa nyt kuin huhtikuussa. Energiaa en saanut hankalimmassa kohtaa menemään niin paljon mitä olin suunnitellut huonovointisuuden vuoksi. Loppua kohden sekin taittui niin että sain nieltyä tarvittavat geelit.

Positiivisin mielin kohti seuraavia koitoksia.”

Ranska dominoi miestenkin polkukisaa

Miehissä Ranska otti kotimaisemissa kolmoisvoiton. Thomas Cardin alitti ainoana viisi tuntia (4.58.22). Hänelle jäi reilu viisi minuuttia hallitseva polkujuoksun maailmanmestari Benjamin Roubiol. Kolmanneksi juoksi Loic Rolland reilu 9 minuuttia voittajaa hitaampana. Juho Ylinen (5.28.40) oli 16. sijallaan paras kisan harvalukuisista pohjoismaalaisista, Kari tuli nousujohteisen kisan päätteeksi maaliin sijalla 26.

Juho Ylinen kertoo kisan kulusta:

”Kisa eteni kaksi ensimmäistä nousujaksoa mukavasti, isompia haasteita ei ollut ja energia maistui hyvin. Pitkä alamäki 30 km jälkeen valitettavasti jumitti etureidet tosi pahasti ja eteneminen oli 40 km kohdilla vaivalloista. Hieman jo kävi mielessä keskeyttäminen toiseen huoltoon, mutta päätin kuitenkin juosta maaliin asti. Viimeinen ylämäki mudassa sujui ihan ok ja viimeinen alamäki oli myös ok. Lopussa pystyin vielä ohittamaan pari juoksijaa, josta jäi hyvä fiilis!

Liukasta oli paikoin siellä täällä, mutta etenkin viimeinen ylämäki oli liukasta mudan muodossa. Ei kuitenkaan kaatumisia tai muuta harmia liukkaudesta. Energiansaanti toimi. Ensimmäiseen 2,5 tuntiin nautin jo 300 grammaa hiilihydraattia. Vähensin hieman määrää, mutta sain koko matkan riittävästi alas ilman haasteita.

Seuraava näin pitkä kisa joskus… Ehkä loppusyksyllä, ehkä ensi vuonna.”

Tuomas Kari kommentoi kisaansa seuraavasti:

”Noudatin taktiikkaani ‘alku kivaa ja loppu kovaa’ ja se oli mielestäni tämän päivän melko raskaalla ja erittäin mutaisella reitillä hyvä. Tein järkevän juoksun ja sain nousujohteisen kisan aikaiseksi. Pitkät alamäet erityisesti sujuivat hyvin, mutta ylämäissä joutui antamaan siimaa. Reitti oli monin paikoin niin mutainen, että eteneminen oli varsin raskasta ja siinä liejussa sai todella keskittyä pystyssä pysymiseen ja eteenpäin pääsemiseen.

Energiaa otin tarkan suunnitelman mukaan noin 90 gramma hiilihydraattia per tunti ja sen suhteen kaikki meni erinomaisesti. Sija kyllä tyydyttää – ei tätäkään talvea ja kevättä olla vaivoitta selvitty – mutta top 20 jäi silti harmittavan lähelle. Jokaisesta sijasta taistelin maaliin saakka. Erityisesti ilahdutti myös Tintin ja Jyllin hyvät sijat. Suomen tiimi veti hyvin tänään.”

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X