Vaarojen Maraton kokoaa polkujuoksijat Kolille viikonloppuna. Järjestyksessään 19. Vaarojen Maraton -polkujuoksutapahtuma kokoaa polkujuoksun harrastajia Kolille tulevana viikonloppuna. Tapahtumaan odotetaan noin 1300 osallistujaa viidelle eri matkalle. Lyhyin matka on ensikertalaisille suunnattu seitsemän kilometrin mittainen Vaarojen Pyrähdys ja pisin matka 130 kilometrin ultramatka. Tapahtumakeskus on Kolin ylähotellin ja Luontokeskus Ukon edustalla. Vaarojen Maraton on suomalaisen polkujuoksukauden huipennus, joka myytiin loppuun jo tammikuussa. Tapahtuma on samalla Trail Tour Finland -polkujuoksusarjan finaali, minkä ansiosta paikalle on tulossa myös Suomen parhaita polkujuoksijoita.

43 kilometrin päämatkalla ennakkosuosikkeja ovat viime vuonna toiseksi sijoittunut joensuulainen Kari Varis sekä vuosikausia Vaaroja hallinnut Henri Ansio. Naisten sarjassa Trail Tourin kokonaiskisaa johtava Teija Lehtimäki ei ole mukana Kolilla, mikä avaa toisena olevalle Elina Haloselle mahdollisuudet kokonaiskilpailun voittoon. Naisten kisassa maajoukkuetason suunnistaja, Kalevan Rastin Ida Haapala tuo mielenkiintoisen lisän kilpailuun.
Lämpimän syksyn takia reitit ovat kuivassa kunnossa.
Pisimmillä reiteillä on Rykiniemessä Herajoen ylitys kahluuvaijereiden avulla. Ylityspaikalla on ollut yleensä vettä vähintään polveen asti, mutta nyt siitä pääsee ensimmäsitä kertaa tapahtuman historiassa yli kuivin jaloin. Saa nähdä, siivittääkö kuiva reitti juoksijoita rikkomaan jonkin matkan reittiennätyksiä, Airila pohtii.

Retkeily kansallispuistossa on mahdollista tapahtuman aikana. Perjantain ja lauantain aikana Kolin kylän alueella on tapahtumaan liittyvää liikenteenohjausta ja etenkin Kolin yläparkkialueet tulevat olemaan täynnä.
Kansallispuistokävijöille suosittelemme laskettelurinteiden parkkipaikkaa, josta on maksuton maisemahissikuljetus ylös Kolille. Hissi on avoinna lauantaina kello 7-11 ja 12-19. Herajärven kierroksen reitillä on juoksijoita etenkin lauantaina kello 9-15, mutta kisareitin alkupää rauhoittuu heti viimeisten lähtöjen jälkeen kello 11, Airila kertoo.
Vaarojen Maraton on yksi Suomen suurimmista polkujuoksutapahtumista, joka järjestetään
Kolilla aina lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tapahtuman järjestämisestä vastaa
joensuulainen seikkailu-urheiluseura Karelian Seikkailu-urheilijat ry, joka toteuttaa
tapahtuman yhteistyössä Kolin alueen toimijoiden ja pohjoiskarjalaisten urheiluseurojen
kanssa.
Livelähetys lauantaina
Suora lähetys Karjalaisen verkkosivuilla la 5.10. klo 10 osoitteessa www.karjalainen.fi/live. Selostamassa Jarmo Sieviläinen, kommentaattorina Jere Pajunen. Lähetys on Karjalaisen tilaajien nähtävissä. Karjalaisen digi-tilauksen pääsee tekemään osoitteesta karjalainen.fi/tilaa tai vuorokaudeksi hintaan 3,90 euroa osoitteesta https://punamustamedia.portal.worldoftulo.com/v2/shop/vuorokausi?source=verkko