Polkujuoksu monipuolistaa urheilun kenttää

Polkujuoksu on nopeasti kasvattanut suosiotaan eri puolilla maailmaa. Laji on tällä hetkellä valtavan suosittu niin penkkiurheilijoiden, harrastajien kuin ammattilaistenkin keskuudessa. Polkujuoksu poikkeaa monesta urheilulajista etenkin joustavuutensa vuoksi. Siinä missä monissa muissa urheilulajeissa edellytetään riittävän hyvää fyysistä kuntoa tai oikeanlaisia varusteita, polkujuoksua voi harrastaa melkeinpä kuka tahansa ja missä tahansa. Luonnonläheisenä lajina se tarjoaa lisäksi mahdollisuuden irtiottoon arjesta.

Urheilulajeja on kehitetty vuosien saatossa pilvin pimein, mutta liittyy urheiluun vielä tänäkin päivänä eräs ongelmallinen seikka — yllättävän monissa lajeissa urheilumaailman huipulla edustus on vielä tänäkin päivänä melko yksipuolista. Kun ajatellaan vaikkapa jääkiekkoa, jalkapalloa, pesäpalloa tai moottoriurheilua, muodostaa valkoihoisten keskiluokkaisten ammattilaisurheilijoiden joukko näissä lajeissa selkeän enemmistön. Kun urheilua vertaa esimerkiksi viihdemaailmaan, on ero todella selvä. Vaikka tilanteessa onkin hiljalleen nähtävissä muutosta, ovat polkujuoksun kaltaisten aidosti kaikille soveltuvien lajien yleistyminen urheilussa tervetullutta.

Mikä polkujuoksu?

Trail runningistä käytetään suomeksi usein nimitystä polkujuoksu. Nimensä mukaisesti lajissa juostaan, mutta tavallisten asfaltti- tai kumipäällysteisten pintojen sijaan juokseminen tapahtuu luonnon helmassa raittiissa ilmassa. Kyseessä ei tarvitse olla varta vasten juoksua varten tehty reitti, vaan laji soveltuu loistavasti harrastettavaksi melkeinpä missä tahansa. Vastaan tulee niin kivistä, ruohikkoista kuin juurikkoista maastoa sekä vaihtelevasti tasaisia ja jyrkkiä osuuksia, joka tuo juoksemiseen monipuolisuutta ja mielenkiintoisia haasteita. Tietyllä tapaa polkujuoksua voidaankin verrata esimerkiksi suunnistukseen ilman varsinaista suunnistamisen elementtiä, tai vaikkapa patikointiin, joskin siinä tahti on yleensä huomattavasti nopeampi.

Luonnossa juoksemista on toki harrastettu iät ja ajat, mutta vasta viime aikoina on alettu löytämään sen potentiaali myös ammattilaistasolla. Vaikka luonnon keskellä juokseminen saattaakin kuulostaa helpolta aktiviteetilta, tarjoaa polkujuoksu myös paljon haastetta sitä kaipaaville. Pitkillä juoksumatkoilla on tärkeää osata suunnitella vauhtinsa eri maastoissa siten, ettei syke pääse nousemaan liian korkeaksi ja vaikuttamaan siten jaksamiseen. Polkujuoksussa harjoittelu ja itsensä tuntemaan oppiminen onkin ensiarvoisen tärkeää.

Polkujuoksu ammattilaisurheilulajina

Polkujuoksu ei välttämättä ole kaikille tuttu laji, mutta tilanne on muuttumassa vinhaa vauhtia. Vuosi vuodelta yhä useammat innostuvat tästä hauskasta ja fyysisen harjoittelun kannalta monipuolisesta lajista, joka tarjoaa samalla mahdollisuuden nauttia luonnosta ja raittiista ilmasta. Nyky-yhteiskunnassamme arvostus luonnon parissa liikkumista kohtaan on lisääntynyt, jonka myötä voidaankin olettaa, että kiinnostus polkujuoksun kaltaisia luonnonläheisiä lajeja tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa.

Polkujuoksun aloittamisen kynnys on matalampi kuin monessa muussa urheilulajissa. Polkujuoksun pariin on helppo hakeutua, sillä se tapahtuu avoimissa tiloissa eikä sen harrastaminen vaadi suurempia taloudellisia sijoituksia, jäsenyyttä tai erityisiä välineitäkään. Ei varmasti ole sattumaa sekään, että polkujuoksun ammattitasolla on paljon myös avoimesti homoseksuaaleja ammattijuoksijoita, jotka kokevat olonsa tervetulleeksi lajin pariin. Monia heistä voidaankin pitää eräänlaisina uranuurtajina, jotka pyrkivät parhaansa mukaan uudistamaan urheiluun liittyviä pinttyneitä asenteita.

Ammattilaissarjat vakiinnuttaa polkujuoksun asemaa

Sen jälkeen kun polkujuoksussa perustettiin Golden Trail World Series, Ultra-Trail World Tour, Spartan Trail World Championships ja Skyrunning World Series -sarjat lajissa kilpailusta kiinnostuneille, on polkujuoksu herättänyt entistäkin laajempaa kiinnostusta eri tahoilla. Tämä näkyy muun muassa aiempaa suurempana medianäkyvyytenä sekä siinä, että laji on yhä yleisempi näky myös vedonlyöntisivustojen listoilla. Polkujuoksussa yleistynyt vedonlyönti onkin hyvä indikaattori kertomaan siitä, että se on noussut vakavasti otettavien urheilulajien rinnalle siinä missä tennis, golf tai mikä tahansa muu tunnetumpi urheilulaji. 
Mitä näkyvämpään asemaan polkujuoksu nousee urheilumaailmassa, sitä tärkeämmäksi muodostuvat lajissa vallitsevat asenteet. Lajina se on onneksi onnistunut aina tähän päivään saakka näyttämään erinomaista esimerkkiä siitä, että urheilu kuuluu aivan jokaiselle taustoihin katsomatta. 

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X