Koronakevät vol2
Kevät on hurahtanut ohi hurjaa vauhtia. Juuri vietettiin joulua ja kohta juhlitaan ylioppilaita. Takana mahtava talvi: pitkine hiihtolenkkeineen, hiihtosuunnistuskisoinee
Read more
Syksyn kuulumisia
Syksy on hurahtanut ohi kauheaa vauhtia. Uudet työt luokanopettajana ovat rytmittäneet erilailla arkea, josta Mortti-herra on vähän mielenosoittanut. Aamulenkit ku
Read more
Uusia seikkailuja kokemassa: Kilpailutestissä swimrun lake to lake
Olen aina ollut kokeilunhaluinen ja yllytyshullu. Lisäksi minun on todella vaikea sanoa ei, varsinkin kun kyseessä on jokin urheilusuorite. Tästä ja parista muustakin syy
Read more
Luontoon Koronaa karkuun
Meillä on käsillään poikkeuksellinen tila, joka mielestäni kaikkien pitäisi pystyä ottamaan vakavasti. Tällä hetkellä katse pitäisi nostaa pois sieltä omasta navasta ja y
Read more
Monipuolisella harjoittelulla saadaan tuloksia aikaan
Monille urheilijoille tuttuja vaivoja ovat rasitusvammat. Pahimmillaan johonkin paikkaan tulee jopa rasitusmurtuma, jonka parantuminen saattaa viedä pitkänkin ajanjakson.
Read more
Lomailua ja perustreeniä vai?
Ylläksen viikon jälkeen lomamme jatkui Nilisässä mökillä rastiviikon merkeissä. Vähän ensimmäisenä päivänä jalka painoi, kun vaan yksi päivä oli juoksujen välillä eroa, m
Read more
Yöttömän yön Hetta- Pallas
Perjantaiaamu sarasti aurinkoisena, mutta sopivan lämpimänä. Periaatteessa tykkään iltakilpailuista, koska yleensä iltaisin minulla kulkee paremmin, mutta koko päivä odot
Read more
Keväästä NUTS Ylläs Pallakseen
Välillä tuntuu, että elämässä tapahtuu liian paljon ja samaan aikaan. Kevät hurahti mennä ohi hetkessä, ja ollaan jo kohta kesän puolessa välissä. Aika paljon muutoksia e
Read more
Talven teema hiihtoa ja kiirettä
Kevät on ollut todella hektistä ja muutoksien täyteistä aikaa. Ohjauksien lisäksi olen tehnyt
Read more