Aulanko Tower Traililla kamppailua huipun näköaloille

Buff Trail Tour saa tälle kaudelle uuden osakilpailun kun Aulanko Tower Trail liittyy 30.6. järjestettävällä kilpailulla sarjan osaksi.

 

 

Hämeenlinnan kupeessa järjestettävän kilpailun järjestäjänä toimii Lahti Trail Runners ry:n hallitus vahvistettuna kahdella Hämeenlinnalaisella polkugurulla. Taustalla virallinen taho on TT-Trails Oy.

Puuhamies Toni Tiainen oli miettinyt jo pari vuotta missä olisi mahdollista järjestää Buff Trail Tour Finlandille sopiva osakilpailu Etelä-Suomessa. Yhdessä hämeenlinnalaisen Henry Aallon kanssa idea Aulangolle rakennetusta Tourin arvoisesta reitistä muotoutui. ”Teimme muutaman katselmuksen maastoon ja Henry sai innostettua mukaan Toni Seppälän jonka takapihana Aulangon alue toimii. Hyvän paikallistuntemuksen avulla reitti saatiin räätälöityä kasaan ja lähdimme viemään järjestelyitä eteenpäin. Kisakeskukselle löytyi loistavat fasiliteetit Katajiston rannasta jota nykyään isännöi Aulanko Outdoors”, Tiainen tarinoi kisan syntyä.

Aulanko Tower Trailin nimi juontaa reitin tunnetuimmasta nähtävyydestä, Aulangon näkötornista.

Ensimmäinen puinen näköalapaviljonki Aulangon huipulle rakennettiin jo 1800-luvun lopussa, jolloin alue oli suosittu retkikohde. Näkötornin rakennuttajana toimi Aulangolla sijainneen Karlbergin kartanon omistaja eversti Hugo Standertskjöld. Aulangonvuoren laki on 150 metriä merenpinnan ja 70 metriä viereisen Aulangonjärven pinnan yläpuolella. 33 metriä korkeasta tornista avautuu näkymä Vanajaveden laaksoon, joka on yksi Suomen kansallismaisemista. Nykyinen näköalatorni, joka myös kilpailun logossa näyttäytyy, valmistui 1907.

Virallisena BTTF-matkana on 22km:n reitti, mutta Aulangon maastoista pääsee nauttimaan myös lyhemmällä 13km:n reitillä. Molempien matkojen lähdöt ovat lauantaina klo 10 ja päätös matkan pituudesta pitää tehdä vasta ensimmäisen huoltopisteen jälkeen, n. 6.5km kohdalla.

 

ATT 22km Reittiprofiili

Reitti merkitään muista kisoista tutuilla pienillä oransseilla lipuilla. Lisäksi joitain risteyksiä merkitään valkoisin nuolikyltein, joissa on kisan logo, ja risteyksien muita polkuja suljetaan nauhalla. Lisäksi tarvittavissa paikoissa on myös toimitsijoita ohjaamassa ja kannustamassa juoksijoita.

Palkintoina on yhteistyökumppaneiden lahjoittamia tuotteita, m.m. Ultimate Directionin 4.0 malliston juomareppuja ja juoksuvöitä. Myös Buff Trail Tour Finlandin yhteistyökumppaneiden tuotteita, mm Julbon urheilulaseja voi voittaa juoksemalla kovaa.

Jollet itse pääse mukaan menoon 30.6. voi kisajännitykseen kuitenkin päästä käsiksi. Monesko hoitaa ajanottopalvelut ja heidän puolestaan järjestetään myös liveseuranta.

Kisassa on odotettavissa mielenkiintoista taistoa kärkisijojen ja Trail Tourin pisteiden osalta. Miesten sarjassa on mukana useampia kovia nimiä, jotka ovat olleet kärkitaistoissa kauden avauskisoissa, kuten myös aiempien vuosien polkukisoissa. Listalta voisi mainita ainakin nimet Jere Pajunen (Bodom Trailin voitto), Jarkko Huovila (suunnistuksen arvokisamitalisti), Jussi Nokelainen (kärkisijoja Tourilla ja hyviä sijoituksia ulkomaisissa kisoissa), Juuso Simpanen (Syksyn Nuuksio 70km voitto ja muita kärkisijoja), Tomi Mikkola (polku MM-kävijä sekä Sipoonkorpi trailin voitto) sekä Eetu Nordman (Bodom 12km voitto ja NUTS KK 31km voitto). Muitakin haastajia on varmasti useita jotka mielivät hyville Tourin
pisteille.

Naisten listalta mainitsemisen arvoisia nimiä ovat ainakin Reetta Peltonen (Nuts KK 31km voitto), Hanna Jantunen (Bodomilla hopeaa), Mirva Purkunen (BTTF pisteissä kolmantena), Yvonne Gunell (Bodomilla viides) sekä viime vuonna tasaisesti kärkitaistoissa ollut Eija Hartikainen. Haastajina naisten sarjaan lähtee maajoukkuesuunnistaja Sofia Haajanen sekä Matleena Boström.

Aulanko Tower Trailiin on ilmoittautunut 450 kilpailijaa.

Kisasivut

Aiheeseen liittyvät julkaisut

2 Kommentti

  1. Pingback: Aulanko Tower Trail tuo Buff Trail Tourin uusille poluille | Trailrunning.fi

  2. trailrunningfinland

    Jarkko Huovila ei taida lähteä kisaan eli joku Matti myöhäinen saattaa löytää sieltäpäin lähtönumeron!

Kommenttikenttä on suljettu.

X
X