MRM kasvaa ja kehittyy

Mäntyharjun sympaattinen polkujuoksukisa lauantaina 12.9. ei jättänyt ketään kylmäksi. Eikä kuivaksi. Iltaa kohden voimistunut sade teki poluista raskaita ja kasteli niin kilpailijat kuin talkoolaiset, mutta ei pyyhkinyt hymyjä kasvoilta.

Kompakti päivä piti tänäkin vuonna sisällään kolme kisaa: 14 km, 45 km ja 77 km, jonka uurastajat lähtivät matkaan kello 8. Pääkaupunkiseudultakin ehti pitkälle matkalle vielä aamulähdöllä, koska Mäntyharju ei ole kahta tuntia kauempana pääkaupungista.

Urheilullisesti päivän kovimmasta suorituksesta vastasi Antti Parjanne, joka voitti 45 km kisan yli puolen tunnin erolla. Voittoaika mainio 3.32.53.

”Mukavat polut ja hienot maisemat”, Parjanne kommentoi.

MRM 45km:n palkintojenjaossa Mia Tuoriniemi sai komeimman moukarin Kuva: Jari Pollari

Naisten saman matkan lähes yhtä ylivoimainen voittaja oli Mia Tuoriniemi, joka kiristi vauhtia lopussa kramppien rajoille saakka. Viileästä säästä huolimatta Mia oli hikoillut suolat tehokkaasti kehostaan, mikä osaltaan herkisti krampeille, osaltaan myös tämä:

”Kuulin viimeisessä huollossa, että kakkonen olisi melko lähellä. Siksi lisäsin vauhtia”, Tuoriniemi perusteli maalissa.

Soraääniä pääosin kiiteltyyn reittiin nousi ainoastaan pitkistä ja ja monotonisista hiekkatieosuuksista.

 

Olsson ja Uusivirta pitkällä matkalla

Pitkän matkan kisaajat juoksivat Mäntyharjulta Repoveden kansallispuistoon aina Olhavanvuorelle asti ja takaisin. Miesten kisan ykköseksi sooloili Tom Olsson ja naisten Satu Uusivirta. Olsson pysäytti kellot ajassa 8.04.35, mikä alitti viime vuoden voittoajan 14 minuutilla, vaikka matka oli nyt pari kilometriä pidempi. Myös Uusivirta alitti edellisvuoden kärkiajan selvästi.

Olssonin takana miesten sijoitukset vaihtuivat paluumatkalla, kun Jeremy Palmer noukki pari selkää ja nousi kakkoseksi.

”Lähdin korostetun rauhallisesti ja pystyin lisäämään lopussa vauhtia. Silti selät tulivat hieman yllättäen vastaan”, iloinen Palmer jutteli maalissa.

”Onnistunut kisa ja pystyin juoksemaan omaa vauhtiani loppuun asti. Aika hyvin sain ulosmitattua kuntoni, niin olivat jalat kipeänä pari päivää”, Uusivirta hehkutti.

Naisten kolmonen Riikka Partanen taisteli tiensä maaliin vaikeuksien kautta.

”Oksensin ja p…ansin alkumatkasta, mutta jossain vaiheessa hellitti ja löysin parempaa kulkua”, Partanen kertoi maalihaastattelussa.

Ultrajuoksua parhaimmillaan. Ja pahimmillaan.

14 kilometrin parhaat olivat Tuomo Kuisma ja Heidi Maaranen.

Mäntyharjun vaihtelevia polkuja parhaimmillaan Kuva: Jari Pollari

 

Osallistujamäärä kasvoi

MRM kasvatti osallistujamääräänsä lähes kolmanneksella (40 juoksijalla), mitä voi pitää oikeinkin hyvänä tuloksena huomioiden koronavuoden ja kisojen pakkaantumisen syksyyn. Kilpailunjohtaja Sami Kauppinen oli syystäkin tyytyväinen ja katsoi luottavaisena tulevaan.

”Ensi vuonna saamme käyttöön uuden liikuntahallin, joka avaa tapahtumalle vielä paljon lisää mahdollisuuksia ja käyttömukavuuksia.”

”Talkooväki ansaitsee kyllä tänä vuonna erityismaininnan sitoutuneisuudesta ja sitkeydestä. Sadetta uhmaten ja hymyssä suin jaksettiin koko päivä”, Kauppinen kiitteli.

MRM:n konsepti tarjosi jokaiselle jotakin: pikamatkan, maramatkan ja matalan kynnyksen (ensi-) ultran. Ei ihme, että maaliin saapui lähes poikkeuksetta tyytyväisiä, useimmiten itsensä ylittäneitä juoksijoita. Tapahtuma huokui positiivisella tavalla koko Mäntyharjun yhteisen tekemisen henkeä.

MRM:n lähdössä kunnioitettiin turvavälejä Kuva: Jari Pollari

Teksti: Sami Sundström

Aiheeseen liittyvät julkaisut

1 Kommentti(a)

  1. Pingback: MRM 77k polkujuoksu Mäntyharjulla 12.9.2020 | Matkalla ultrajuoksijaksi

Kommenttikenttä on suljettu.

X
X