Pajunen ja Forsberg Bodom Trailin ykkösiä

Trailrunning Finlandin oma Jere Pajunen ja Suuntoa kisassa edustanut ruotsalainen Emelie Forsberg toivat väriä kevään klassikkoon. Espoon Pirttimäestä starttaava kisa oli kummallekin ensikosketus Buff Trail Touriin, joten tuloslistan kärjessä oli todellakin uutta verta. Pajunen tavoittelee menestystä koko Buff Trail Tourilla suunnistuskisojen lomassa.

Voittajien hymyä.
Kuva: Aapo Laiho

 

Pajunen kertoo vetäneensä suunnitelman mukaisesti rennosti ensimmäisen 12km ollen kuitenkin keulassa varvaukseen

Miesten kärkikolmikko. Kuva: Aapo Laiho

tultaessa Tuomas Tervo ja Henri Ansio

 

kannoillaan. Juomapaikan kohdalla tiellä ja seuraavaan ylämäkeen tehty isku katkaisi näköyhteyden seuraajiin ja voittomarginaali oli lopulta 1.04. Reitti oli voittajan mukaan suunnistajalle sopiva: vaihteleva, välillä kosteakin sekä paikoitellen haastava juostavaksi. Ansio ja Tervo valloittivat muut sijat palkintokorokkeella. Sajaniemen Sonnien kokonaispanos, 3 kaveria (Tervo, Itävuo, Huovila) top 10:ssä ansaitsee kunniamaininnan!

Emelia Forsberg toi naisten kisaan kansainvälistä väriä. Kuva: Aapo Laiho

Naisten kisassa vuorijuoksuissa maailmalla menestystä niittänyt Emelie Forsberg jätti seuraavia naisia minuuttitolkulla vaikka hymyssä suin matkaa taittoikin. Hanna Jantunen ja Anni-Maija Fincke nousivat myös palkintopallille sijoille 2 ja 3. Viime vuoden voittaja Maija Oravamäki jätettiin kuudenneksi.

Seitsemän osakilpailun Buff Trail Tour jatkuu 26.5. NUTS Karhunkierroksella jolloin kisamatkana on 53km.

Tulokset

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X