Norjassa asusteleva Marjo Liikanen piipahti Etelä-Afrikassa juoksemassa Ultra Trail Cape Town kisan. Alla hänen matkakertomuksensa hienosta kokemuksesta.
Stavangerin marraskuuta on kyllä aivan pakko lähteä karkuun juoksulomalle jonnekin lämpimään. Sopiva paikka ja kisa löytyi Kapkaupungista tänä vuonna. Matkoja kisassa on 21km, 35km, 65km ja 100km. Valitsin 65km matkan 3000 nousumetrillä, oltiinhan kuitenkin lomalla. Sain huippua lomaseuraa ja korvaamatonta apua kisassa Johannesburgissa asuvasta ystävästä Katjasta, joka ei harmiksi pystynyt osallistumaan kisaan itse nyt.
Pöytävuorta kohti
Lähtölaukaus kajahti aamuviideltä, ja lähdin aika vauhdilla matkaan. Tarkoituksena oli edetä mahdollisimman paljon kilometrejä ja nousumetrejä kunnes aurinko alkaisi paahtamaan. Reitti kulki ympäri Lion’s headin ja Signal Hillin, kaupungin tunnettuja maamerkkejä. Nämä pätkät oli melko helppoa polkua kohtalaisella nousulla, ja reilun 2h päästä saavuin ensimmäiselle huoltopisteelle 19km kohdalle. Tästä eteenpäin alkoi reissun suurin nousu, melkein 1000m ylös Pöytävuoren päälle. Nousussa oli huikea meininki, paljon kannustajia kellojen kanssa ja säkkipillikin johdatteli meitä ylös Platteklippen kanjonia. Sää oli aivan optimaalinen tähän asti, toisten mielestä jopa liian viileä mutta mulle sopivan pilvinen ja tuulinen. Toki kääntöpuolena missattiin huikeat näkymät, onneksi oltiin käyty ihastelemassa niitä jo aiemmin viikolla!
Aurinko tuli kyllä kohta esiin kun polku jatkui teknisenä Pöytävuoren takana. 100km juoksijat lähti tunnin meitä ennen matkaan, ja selkiä oli ohiteltavaksi aika paljon. Kiviset alamäet oli herkkua kun pääsin mukavuusalueelle, ja matka sujui mainiosti maisemia ihaillen. Ei vitsi että elämässä voi kokee siistejä juttuja, mietin monen monta kertaa. Juostiin vieläkin vuoren päällä, kimmeltävien järvien ohi ja haaveilin uimisesta kisan jälkeen. Juoksu tuntu edelleen tosi vahvalta, olin paljon edellä omaa optimiaikaa ja laskeskelin että voin päästä lähelle 9 tuntia!
Kokemusta rikkaampana reissusta
Sitten laskeuduttiin alas viinitarhoille, ja kirjaimellisesti juostiin viiniköynnösviljelmien poikki! Seurasi tasaisempaa pätkää ja kuumuus alkoi tuntumaan, odotin vain seuraavaa huoltopistettä jossa Katja odottaisi. Siellä 43km kohdalla nähtiin, ja ai että se oli henkisesti tärkeää. Pannukakut, sipsit ja vesimelonit naamaan ja menoksi. Seuraava kymppi oli osittain teknistä, osittain helppoa kumpuilevaa polkua, mutta pätkä tuntui todella pitkältä. 2 lötköpulloa tyhjeni jo aika nopeasti, ja kaivoin varapullon selästä tietämättä kuinka pitkä matka seuraavaan, viimeiseen huoltoon oikeasti oli. Nyt edessä oli todella paljon selkiä ohiteltaviksi, koska myöhemmin lähteneet 35k juoksijat liittyivät reitille tässä. Thank you ja cheers oli päivän sanat kun ihmiset antoivat kyllä hyvin tilaa.
Lopulta pullot aivan tyhjinä selvisin Kapkaupungin yliopistolle viimeiseen huoltoon. Kylmä Coca-Cola, maailman paras juoma! Jääsaavista vettä niskaan, ja jopa siinä kehon kiehuessa vesi tuntui jäätävältä, ihanaa! Yritin syödä taas mutta kaikki kiinteät ruuat vaan pyöri suussa. Vauvasmoothie mukaan ja kohti viimistä 400m nousua. Se olikin aivan jäätävä jyrkkä penkka paahtavassa auringossa, ja ihmiset istuskeli polun vieressä lepäämässä. Jatkoin koko ajan eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Mun lämmönsietokyky ei ole parhaasta päästä ja muutaman kerran aika hämärässä on tultu maaliin. Nyt pakotin menemään rauhassa kun tuntu raskaalta, kunhan vaan etenen koko ajan. Huipulla! Siitä vielä 7km semiteknistä vuorenrinnettä suoraan auringossa. Tasaista, jee pystyn juoksemaan! Pieni ylämäki, pakko kävellä. Vihdoin alamäki maalia kohti, nyt tarkasti, saanko ohittaa, kiitos kiitos… ja vaikka viimisillä hetkillä teki mieli kävellä aivan tasaisella tiellä, eiei. Maalisuoralla kuulin huhujen pitävän paikkansa, olin oikeasti viides nainen, ja aika oli 9.07. Vau! Yksi parhaista juoksuista jonka koskaan oon kokenu, niin vahva olo! Lopun lämpöhyytyminenkin oli ehkä omassa päässä, koska Pöytävuoren jälkeen kukaan ei ohittanut mua, vaan minä monet oman sarjan miehetkin. Ja koko kisa oli yksi parhaista ikinä: reitti oli osittain nopea mutta yllättävän tekninen ja niin, niin kaunis; kisa upeasti järjestetty ja ihmiset älyttömän ystävällisiä. Todella vahvat suositukset marraskaamoksen hoitoon, kiitos UTCT!!
Nestetasapainoilua
