NUTS Pyhällä tunnelmaa ja tunteita tunturissa

Buff Trail Tour Finlandin neljännessä osakilpailussa Tunturipuolikkaalla saatiin naisten puolella uusia menestyjiä kun hiihdossa menestynyt Heini Hokkanen juoksi voittoon reittiennätyksellä 1:58:47. Hokkanen oli ensimmäinen alle kahteen tuntiin reitin selvittänyt nainen. Ahkerasti Tourin kisoja kiertänyt Pirjo Saukko oli toinen (2:04:45) ja teknisillä poluilla hidastamaan joutunut Greta Sariola kolmas (2:07:50).

Heini Hokkanen Tunturipuolikkaalla alle 2 tunnin Kuva: Rami Valonen

Miesten Tunturipuolikkalla Arto Talvinen uusi viime vuotisen voittonsa ajalla 1:37:49. Team Liikupin höyryjuna kulki Pyhän raiteilla hyvin Rovaniemen Jukolan lähestyessä.

”Suurin haaste oli väsyneet jalat. Vielä alkuviikolla tehtiin paljon pitkää mäkistä lenkkiä Ruotsin vuorilla, joten meno ei etenkään ylämäissä ollut turhan herkkää. Muita varsinaisia haasteita ei ollut” voittaja totesi.

Talvinen sai reitin teknisillä pätkillä juostua voittoon tarvittavan etumatkan ja kiitteli kisan jälkeen VJ Iroc -kenkiään, jotka pitivät mainiosti myös sateen kastelemilla kivillä.

Arto Talvinen viihtyy hyvin Tunturipuolikkaan reitillä. Kuva: Rami Valonen

Suunnistuksesta poluille siirtoaan tekevä Tuomas Kari kärsi nilkkavaivoista mutta oli selvästi toinen (1:38:47) ennen niin ikään rasteilla viihtyvää Antti Parjannetta (1:42:43).

Tunturimaratonilla uusiä menestyjiä

Saila Koikkalainen on tuttu nimi kärkikahinoiden takana, mutta nyt kainuulainen onnistui voittamaan maratonin suoritumalla tunturista takaisin ajassa 4:38:00. Seuraavilla sijoilla maaliin tuli nousujohteisesti juossut Marika Krohns (4:43:51) ja Mari Honkanen (4:49.28)

Saila Koikkalainen tuuletta maalissa voittajana. Kuva: Poppis Suomela

Miesten maratonilla nähtiin jännitynäytelmä kun kisaa pitkään johtanutta Tero Miettistä takaa-ajanut Sami Leskinen lähestyi uhkaavasti loppumetreillä. Miettinen piti kuitenkin pintansa ja oli maalissa 40 sekuntia ennen loppukirin ottanutta Leskistä. Ajat olivat 3:53:00 ja 3:53:40. Juho Färlin ehti myös alle neljän tunnin (3:59:57) ja maratonilla kolmanneksi.

Tunnelmallinen Pyhä Kuva: Poppis Suomela

Tunturikympin tiukka rykäisy

NUTS Pyhä on yksi maamme tiukimmista kisareiteistä kun reilun 11km:n matkalla saa kivuta lähes 500 metriä vertikaalisesti!

Pitkien maastohiihtokisojen kestomenestyjä Heli Heiskanen osoitti että hapenotto on kunnossa ja voitti kisan ajalla 56:14. Iida-Mari Kilpeläinen ja Hanna Rantala olivat toinen ja kolmas.

Miesten sarjassa Tuomo Kuisma uusi viimevuotisen voittonsa ajalla 49:01. Toiseksi juoksi Joona Mäkelä (54:08) ja kolmanneksi Sante Ahonen (57:50).

Kaikki tulokset

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X