Kullamannen ultra 2021 – himmel, hav och helvete

Olli Pitkäsen kisaraportti

Syksyn hyinen merituuli puhaltaa Kattegat:lta satojen lähtöä odottavien polkujuoksijoiden niskaan Båstadin kylässä, Ruotsin eteläisimmässä Skånen läänissä. Kullamannen, polkujuoksukisa, jota monet ruotsalaiset polkujuoksijat pitävät helvetistä seuraavana, paikallisen Grand Slam-Ultra-kiertueen kruununa, Ultra Trail World Tour:n osakilpailuna ja karsintakisana sekä UTMB:lle, että Western States:lle. Vedän pipoa tiukemmin korville tuulen ulvoessa, ympärilläni on kovakuntoisen näköisiä juoksijoita, jännitys tiivistyy, on lähdön hetki. Perjantai-aamun sarastaessa klo 7:20 ritari hevosen selässä liehuvine lippuineen lähettää koko joukon matkaan kohti ”taivasta, merta ja helvettiä”, 100+ mailin Kullamannen-seikkailua…

Bonuskilpailu Suomen Ultra Tourin perään

Viikko UTTF:n läpäisyn jälkeen olin jo suunnittelemassa seuraavan vuoden kisakalenteria, kun silmiini sattui tuttu nimi, Kullamannen, tuo legendaarinen polkukisa. Päähäni nousi ilkikurinen ajatus, katsoin tarkemmin ja huomasin, että kisa juostaan vasta neljän viikon päästä, marraskuun alussa. Reittiä kuvailtiin kaikille sopivaksi, mutta toisaalta myös kutsuvasti runoillen: ”This was a monster, a slayer of strong men and women”. Noniin, muuta ei sitten tarvittukaan, haluan lyödä tuon legendaarisen hirviön, tuumin mielessäni. Olisikohan kisaan saatavilla vielä lippuja, vaikka lipunmyynti oli aikoja sitten suljettu. Jostain syystä lippujen jälkimarkkinoilla ei ollut ongelmia saada lippua, ehkä kukaan ei ole niin hölmö, että vapaaehtoisesti olisi tulossa lyhyellä varoitusajalla juoksemaan 100 mailia. Onnistuin siis ostamaan lippuni helposti. Sitten vain selvittämään tarkempia tietoja kisasta, mihin sitä nyt olikaan taas nimensä laittanut.


Luin kisatarinan Ville Maksimaisen vuoden 2019 kisasta, katselin youtubesta kisavideoita, tarkistin edellisten vuosien kisatuloksia ja ITRA-ranking-pisteitä ja näistä sai jo hyvän kuvan kisan vaativuudesta. Kuulosti siltä, että oli parempi hieman täydentää sadekelin varustusta, uusi sadetakki ja Salomonin hybridi-housut tulivat täydennykseksi jo olemassa oleviin varusteisiin. Sääolosuhteet voisivat olla arvaamattomat, parempi varautua pahimpaan.


Matkasuunnitelmat tulisivat olemaan ajan suhteen tiukkoja, kisa starttasi alustavan aikataulun mukaan jo perjantai-aamuna ja juoksuun saisi käyttää 32 tuntia, siis lauantai-iltapäivään. Onneksi ruotsalainen esimieheni suostui myöntämään perjantain vapaapäiväksi kertoessani suunnitelmastani juosta Ruotsin kauneimmaksi kehutussa polkujuoksukisassa, pieni kehu uppoaa aina helpommin. Nyt ei ollut aikaa laivamatkoille, vaan matkaan pääsi vasta torstai-iltapäivällä, lentäen siis Kööpenhaminaan, sieltä junalla Øresund:n sillan yli Malmöön, josta vuokra-autolla illaksi kisan maalipaikalle Möllen kylään.

Onneksi sain houkuteltua Suvin mukaan huoltajaksi ja kannustajaksi. Ainakin yksi henkilö olisi paikan päällä odottamassa minua huoltopisteillä. Drop bagejä tulisi kolmelle huoltopisteelle, kuitenkin niin, että drop bageinä sai olla kaksi mielellään veden kestävää muovilaatikkoa. Torstai-illan huvina oli järjestellä vaihtovaatteet ja energiat näihin kahteen laatikkoon.

Reittiin muutoksia loppumetreillä

Reittiin oli tullut muutoksia kaksi viikkoa ennen kisaa, paikallisen lääninviranomaisen käskystä reitillä ei saanutkaan kiertää enää neljää kertaa Kullaberg:n ”Dödens Zonea”. Sen sijaan reittiä oli pidennetty alkumatkasta ja alkuun oli lisätty nousuja. Aikaisempi vuoden 2019 reitti oli nerokkaasti suunniteltu DNF-kone, jossa ensin juoksutettiin tasaisella noin 90km matkalla jalat puhki, jonka jälkeen laitettiin kapuamaan neljä noin 22 km ja 1000 nousumetrin kierrosta, joiden välissä joutui huoltamaan itseään sisällä mukavassa ja lämpimässä hotellissa takan ääressä, lähtö pimeään sateeseen oli haastavaa, sen kertoi noin 70% keskeytysprosentti.

Harmitti vietävästi, ettei minulla enää ollutkaan mahdollisuutta haastaa tuota legendaarista hirviötä, kirjoitin huolestani kisajärjestäjälle Per Sjögren:lle. Hän oli kanssani samaa mieltä ja harmitteli asiaa, Kullamannen:n legendaa olisi hienoa kunnioittaa, mutta lääninviranomaisen mahtikäskyä piti noudattaa. Viimeinen muutos reittiin tuli kisastarttia edellisenä iltana torstaina, taas lääninviranomaiselta, tiedä sitten mikä tässä oli taustalla syynä, mutta onneksi Per kisaorganisaatioineen onnistui muokkaamaan reittiä pikavauhtia ja kommunikoimaan muutokset kisaajille. Alusta napattiin muutama kilometri pois, mutta vastaavasti lisätiin metsäinen lisäkierros Ängelholm:n huoltopisteen jälkeen. Se oli mielestäni yksi reitin kohokohdista näin jälkikäteen ajatellen.

Onneksi meillä Suomessa polkukisojen organisaatioilla ja Metsähallituksella tai maanomistajilla on hyvät välit kisojen järjestämisen suhteen. Polkujuoksijoiden tapa toimia ympäristöystävällisesti roskia ja jälkiä jättämättä, jopa paikallista vaellusreitistöä vahvistaen antaa positiivisen lähtökohdan kisatoiminnalle, voimme olla suomalaisesta polkujuoksukulttuurista ylpeitä, se kelpaisi malliksi maailmallekin.

Kisapaikalla

Kisa-aamuna nousin ylös vähän klo neljän jälkeen, matkasimme Suvin kanssa lähtöpaikalle autolla noin tunnin ajomatkan, yksin olisin joutunut lähtemään hieman aikaisemmin kisabussilla. Aamupala autossa naamaan ja kohti kisan lähtöpaikkaa Båstadia. Siellä jaettiin kisan numerolaput, toinen eteen ja toinen taakse sekä GPS-seurantalaite juomareppuun. Lähtölistalla olleiden numerolappujen haku sujui todella nopeasti, mutta meidän muutamien osallistujien nimenmuutoksissa kului turhan paljon aikaa. Sekin saatiin lopulta hoidettua. Sitten vietiin drop bageinä toimineet muovilaatikot paikoilleen, joko Ängelholmiin kuljetettavaksi tai sitten Båstadiin jätettäväksi. Tämän jälkeen seurasi pakollinen kisaohjeistus, ensin ruotsiksi ja perään englanniksi, olihan kyse kansainvälisestä Ultra Trail World Tour:n osakilpailusta. Urheita juoksijoita oli lähdössä 408 miestä ja 39 naista. Yli kolmesataa ilmoittautunutta ei uskaltautunut edes lähtöviivalle, tämä on joku ruotsalainen juttu.

”Vasempaan hihaan säilöin suomalaisen sisun, kun taas oikeaan hihaan puristin pirullisen perkeleen”

Jaoin kisan mielessäni neljään osaan huoltopisteiden väleille: 1. Startti Båstadista 55km Grevien luonnonsuojelualueen ja Torekovin lenkin kautta takaisin Båstadiin, 2. Båstadista Ängelholmiin noin 38 km, 3. Ängelholmista takametsien ja niittyjen kautta Mölleen noin 44 km ja 4. lopuksi hieman pidennetty Dödens Zone noin 25km nousuineen. Yhteensä matkaa kertyi oman GPS:n mukaan 161,3 km, siis juuri hieman yli 100 mailia ja nousua gps:n mukaan reilu 3000m. Valmistautuminen oli juuri tätä kisaa varten ollut aika vähäistä, luotin vanhoihin pohjiin fyysisellä puolella. Henkisellä puolella varustauduin perinteisellä suomalaisen polkujuoksijan työkaluilla, kaksi tuttua valttikorttia, vasempaan hihaan säilöin suomalaisen sisun, kun taas oikeaan hihaan puristin pirullisen perkeleen. Ja olihan mulla mukana oma ihana kannustaja, Suvi. Näillä pitäisi pärjätä pahemmassakin paikassa. Kaikki lähtövalmistelut olivat nyt tehty.

Etappi yksi

Kisan lähtö oli käsillä samaan aikaan aamuauringon kanssa ja viimein matkaan lähdettiin ritarin ratsastaessa edeltä musiikin pauhatessa kilpaa tuulen ujelluksen kanssa! Ensimmäinen väli oli 55km pituinen, lähtö kulki aluksi rannassa viitoitettua reittiä pitkin muutaman kilometrin ns. esiosan verran, jonka jälkeen pääsimme seuraamaan Skåneleden vaelluspolkua. Matka kulki pienten mäkien, laitumien, Grevien luonnonsuojelualueen ja ulkoilupolkujen kautta Ängelsbäcksstrandin rantaan, josta seurasimme rantakivikkoa Torekovin ohi takaisin pohjoiseen ja Båstadiin.

Ensimmäinen etappi sujui tarkoituksella hyvin rauhallisesti, tuumin vaatetusta ja totesin, että takki oli kovasta tuulesta huolimatta liikaa, olin tottunut juoksemaan viileässä ja nyt sää oli syksyinen lämmin +7-8 astetta, jonka tuuli puolitti +4:n asteen tuntuiseksi. Ekassa huollossa vaihdoin kuivan juoksupaidan, nappasin uudet energiat sekä otsalampun varaparistoineen mukaan. Aikaa oli kulunut noin seitsemän tuntia. Tuntemus oli tässä vaiheessa sellainen, että tästä kisasta tulee pitkä ja raskas. Epäilin, että olisin Ängelholmissa vasta puoliltaöin. Lähdin kohti seuraavaa etappia miesten sarjan sijalta 162.

Båstadista Ängelholmiin

Toinen etappi kiersi saman esiosan kuin ensimmäiselläkin kierroksella, jonka jälkeen suuntasin tutulle reitille kohti Grevien luonnonsuojelualuetta. Sain noin 60km kohdalla matkaseuraksi samaa vauhtia edenneen Matti Piittisen. Kävi ilmi, että Matin isä oli muuttanut Ruotsiin Suomen Lapista, suomalaista sukujuurta siis. Meillä sujui sekä matkavauhti, että juttu hyvin yhteen. Tästä oli paljon hyötyä päivän muuttuessa yön pimeydeksi. Reitti kulki niityillä ja tässä vaiheessa kisaa erot juoksijoiden välillä olivat jo kasvaneet sen verran suuriksi, ettei edessä olijoita ollut enää jonoksi asti. Piti suunnistaa kellon gps-reitin avulla ja varsinkin monissa risteyskohdissa piti olla erityisen tarkkana, tässä toinen silmäpari tuli avuksi, oli helpompi suunnistaa reittiä yhdessä. Niityillä polut välillä hävisivät näkyvistä ja eteneminen sujui gps:n avulla. Ilman kunnollista gps-kelloa kisasta ei olisi tullut mitään, sen verran tiuhaan reittiä piti tutkia, eikä siitä huolimatta pieniltä harhautumisilta ja takaisinjuoksuilta vältytty.

Juoksimme Matin kanssa omaa tasaista vauhtia ja rupesimme vähitellen saavuttamaan selkiä matkan varrelta. Yön pimeydessä otsalamppujen hento kajo paljasti edessä kulkevat kilpakumppanit. Saavuimme hyvävoimaisina Ängelholmin huoltopisteelle jo puoli kahdeksan maissa, reilusti edellä aikataulua. Tosin alkuperäisestä aikataulusta oli napattu muutama kilometri matkaa pois edellisiltana, mutta siis kuitenkin matka oli sujunut varsin joutuisasti ja aikaa tähän 38km etappiin meni 5h 16 min. Oli hyvä fiilis, kun tiesin Suvin olevan vastassa kannustamassa Ängelholmissa. Se on iso henkinen apu ja hyvän fiiliksen lähde, kun tietää oman kannustajan olevan odottamassa, lämmin kiitos siitä Suville. Huoltopaikalla tankkasin tarjolla ollutta lämmintä soppaa, leipää ja cokista, otin drop bagistä lisäenergiat ja olin valmiina kolmanteen etappiin. Sijoitus oli etapin aikana noussut 38 sijaa 124:ksi.

Ängelholmista Mölleen

Kolmannelle etapille piti laittaa lähdössä takki päälle siksi aikaa, kunnes sai taas juoksulämmöt päälle. Suuntasimme Matin kanssa lisälenkille Ångelholmin takametsiin, nämä olivat tutun oloisia mäntymetsiä ja polut olivat varsin nopeaa neulasbaanaa. Pidin keulalla tasaisen reipasta vauhtia otsalampun valossa ja matkan varrella ohitimme muutaman juoksijaryppään. Vajaan puolentoista tunnin juoksun jälkeen saimme noin 9km mittaisen lisälenkin tehtyä ja suuntasimme kohti Mölleä, josta pääsisimme viimeiselle etapille. Yön aikana gps-reittisuunnistus toimi hyvin, välillä joukkoomme liittyi muita juoksijoita, jotka sitten vesitankkauksen tai omatoimisen reitiltä harhautumisen johdosta tippuivat kyydistämme.

Mölleä edeltävällä Svanshallin juomapisteellä huomasin, etteivät energiat enää maistuneet samaan tapaan kuin aiemmin, yön pimeinä tunteina kehon toiminta muuttuu ja energia ei uponnutkaan samalla tavalla. Tästä olisi vielä 13 km matkaa Möllen huoltopisteelle. Tuumin, että siellä lämmin keitto voisi auttaa energian imeytymiseen. Pakotin kuitenkin itseni nielemään geelejä matkan varrella täsmällisin kellon väliajoin. Saavuimme Möllen huoltoon aamuyöstä kahden maissa.

Etappi oli sujunut sen verran vauhdilla, että sijoitus oli noussut 36 sijaa sijalle 88. Teimme pitkän huollon ulkoilmateltassa, tankkasin lämmintä liemikeittoa, mutta se ei parantanut oloani, vaan teki sen vain huonommaksi. Päästyäni huoltoteltan ulkopuolelle, olo oli jo niin kuvottava, että jouduin antamaan ylen useamman kerran, koko vatsalaukun sisältö maahan nesteineen ja energioineen, mitään ei ollut imeytynyt useampaan tuntiin. No, tässä vaiheessa kisaa oli otettava käyttöön salainen valttini ”sisu”, pyyhin roippeet naamastani ja totesin tyynesti, että nyt matka jatkuu. Ruotsalaiset katsoivat kauhuissaan, mutta eteenpäin oli mentävä, kohti 25km pituista Dödens Zonea.

Viimeinen etappi oli kaikkein vaativin nousuineen, ajallisesti muiden etappien veroinen. Juuri tätä vartenhan tänne oli tultu! Katselin kellosta, että tässähän on kaikesta huolimatta mahdollista tehdä hyvä aika, alle 24h:n suoritukseen olisi vielä 4h 40 min. Tästä laskutoimituksesta sain vielä vähän lisää sisua ja vauhtia viimeiseen etappiin. Olin säästellyt tarkoituksella energiaa tähän, jotta varmasti jaksan viimeisen, haastavan etapin. Eikun tossua toisen eteen.

Dödens zon

Dödens zone:sta olin kuullut hurjia juttuja ja koittanut etsiä videoita, mutta juuri mistään en ollut nähnyt niitä kaikkein haastavimpia kohtia mistä jutut kertoivat, siis narunousut ja Kullens Fyr-majakan kalliot.

Eipä aikaakaan, kun olimme laskeutuneet muutaman loivemman mäkinousun jälkeen pohjoisrannalle, kivikon yli siirtyessä näin todella jyrkän rinteen reunalla hyvin hitaasti ylöspäin liikkuvia otsalampun valokeiloja. Tuossa se oli, narunousu. Ensin piti painautua kapean kallionkielekkeen ja piikkipensaiden välistä rinteen alkuosaan, josta nousu lähti lähes pystysuoraan ylöspäin. Onneksi reitille oli viritelty narut, joiden avulla sai vedettyä itsensä ylös hyvin pienin askelin. Tässä vaiheessa takana oli noin 150 km juoksua, energiat olivat jo melko vähissä. Kädet täristen ja hengitys puuskuttaen vedin itseäni varovasti mäkeä ylös, en halunnut liukastua, alas olisi pitkä matka.

Etsin pimeässä otsalampun valossa seuraavaa askelmaa jalalleni, ja yksi askel kerrallaan pääsin ylemmäs, hyvin hitaasti, mutta ei siellä kukaan muukaan liikkunut yhtään nopeammin, päinvastoin. Narunousujen jälkeen nousu jatkui hieman loivempana mäen päälle. Mäeltä avautui näkymä Möllen kylään ja pilvien reunalla näkyi jo kullankeltaista hohdetta, vaikkei aurinko vielä ollutkaan noussut uuteen päivään. Matka jatkui hyvin ohuita vesisiivuja naukkaillen, kun mikään muu ei oikein maistunut. Mietin riittääkö energiat, vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, eteenpäin vain loivempia ylä- ja alamäkiä kohti viimeistä Josefinelustin vesihuoltoa. Katsoin kelloa ja 24h:n aikatavoite oli koko ajan aivan siinä hilkulla, vauhtia piti hieman kiristää. Juoksin kaikki alamäet, riippumatta miten kivikkoisia ne olivat.

Kullens Fyr majakka oli vaikuttava, valtava valaisin yön pimeydessä ja mäen päällä tuuli puhkui voimiensa tunnossa puuskaisena, kalliot olivat jyrkkiä ja alastulo sujui varovaisen hitaasti. Loppumatkan poluilla oli kisa aikaa vastaan, mahdollisimman nopeasti vain eteenpäin, kuitenkaan itseään telomatta viime metreillä jyrkkiin kallioihin ja kivikoihin. Jäljellä oleva matka väheni kilometri kilometriltä, mutta varmaa tietoa maalin etäisyydestä ei ollut.

Loppurypistys

Olin ehdottanut Matille, että juoksemme yhdessä maaliin, mutta hän kannusti juoksemaan vielä loppukirin ja varmistamaan alle 24h tuloksen. Lähdin kohentamaan vauhtia. Vähän ennen maalia viereeni tuli aikaisemmin matkalla kohtaamani reippaasti edennyt juoksija, Johan Johansson. Kävi ilmi, että hän oli osallistunut Ruotsin The Bridge Backyard Ultraan kaksi kuukautta aikaisemmin ja ollut kisan toinen, samassa hän huomasi edessämme kyseisen kisan voittajan, Bill Öster:n jonka kanssa he olivat juosseet 36 ja 37 kierrosta, siis 241,4km ja 248,1 km. Olin hyvässä seurassa maaliin tullessa.

Sijoitukseni maalissa oli miesten sarjan 81/408 ja aika alitti 24 tunnin tavoitteeni ollen 23:54:17. Sain ohitettua vielä seitsemän kisaajaa viimeisellä etapilla, oman tasaisen vauhdin taktiikka toimi. Myös Matti saapui minuutin päästä maaliin ollen todella tyytyväinen ensimmäiseen 100 mailin suoritukseensa. Miesten sarjan voittaja Stefan Ehrin juoksi reitin aikaan 16:02:14 ja naisten ykkönen oli Anna Carlsson ajalla 17:28:29. Vuoden 2021 Kullamannen ultra trail:n läpäisseille annettu sormus oli ansaittu. Olipas kisa!

Toivottavasti ensi vuoden kisaan saadaan laaja suomalainen osanottajakunta. Vaikka naapurissakin osataan kisoja järjestää, niin pitää kyllä sanoa, että Suomen kisajärjestelyt vetävät vertoja naapureillemme, joillakin osa-alueilla jopa paremmin kuin naapurissa. Kuitenkin Kullamannen-kisan vaativuus, merellisen sään tuoma yllätyksellisyys ja legendaarinen maine tuo juoksijoita vuodesta toiseen yrittämään 100+ mailin suoritusta. Jokaisesta hyväksytystä suorituksesta palkintona on massiivinen Kullamannen-sormus. Kolme kertaa kisan suorittaneille luvassa on kultainen sormus ja viisi kertaa suorittaneille timanttinen sormus. Siinäpä tavoiteltavaa!

Teksti: Olli Pitkänen

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X