Antila jälleen kakkonen Transgrancanarialla

Azara García de los Salmones, Espanja, hallitsi 84 kilometrin mittaista Advanced-kisaa alusta loppuun (09:45:54). Suomen Johanna Antila (09:55:48) ja italialainen Giulia Vinco (10:20:38) nousivat palkintokorokkeelle toiseksi ja kolmanneksi.

Kuva: Ivan León

Azara sai heti alkumatkasta revittyä muutaman minuutin eron Johannaan. “Pääsin lähemmäksi ja sain jopa selän näkyviin, mutta tuntui että Azara aina silloin taas kiihdytti vauhtia.” Eroa kärkinaisten välillä on enimmillään saaren huipulla 13 minuuttia, joten alamäkiosuudella kohti maalia Antila saavutti lopussa hyytynyttä espanjalaistähteä.

Johanna Antila oli maaliin tultua hiukan harmissaan heikosta tuntumastaan läpi kilpailunsa, mutta kakkossija maistui hyvältä. “Jalat on ihan muusia, enkä ole koskaan ollut ihan näin puhki juoksusta!” Antila oli jo 2022 Advanced-kisan kakkonen, mutta täksi vuodeksi kisa oli saanut 20 km lisää matkaa ja tuplasti nousua kun lähtä oli viety Atlantin rannalle Agaeteen.

Kuva: Ivan León

Brittiläinen George Foster voitti Transgrancanaria Advanced -kisan miesten sarjan ajalla 8 tuntia 29 minuuttia. Courtney Dauwalter ja Andreu Simon voittivat Transgrancanaria Classicin 128km.

Kaikki suomalaistulokset

Kaikki TGC tulokset

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X