Erkkilä ja Simpanen hurjina Istriassa

Kaikki elokuun lopun UTMB-viikon kisoihin halaajien pitää nykyään kerätä UTMB-sarjaan kuuluvissa kilpailuissa kiviä ja/tai UTMB-pisteitä. Kevään ensimmäinen UTMB-kisatapahtuma Euroopassa juostiin menneenä viikolla Kroatian Istriassa.

Istrian niemimaalla piisaa historiaa. Kuva: Shuttersport for Istria 100 by UTMB

Vain maailmanmestari ehti Erkkilän edelle

Anna-Stiina Erkkilä valitsi Istrian 69km kisan kalenteriinsa, koska sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon takaisi lähtönumeron UTMB-viikon OCC:lle. “Olen halunnut jossakin kohtaa kokeilla hieman pidempää matkaa ja tämä osui hyvin omaan kisakalenteriin. Päätin jättää Transgrancanarian kisan tällä kertaa väliin, jotta saisin rakennettua pidemmän ja ehjän treenikauden kohti tätä kisaa. Tuntuu todella hyvältä onnistua itselle tärkeässä kisassa ja lunastaa paikka UTMB viikolle” Erkkilä kommentoi kisaansa.

“Kisa eteni aikalailla odotusten mukaan. Hallitseva maailmanmestari Blandine L’Hirondel piti alusta asti omaa hurjaa vauhtia yllä. Lähdin rakentamaan omaa ehjää kisaa. Alusta asti tuntui todella hyvältä vaikka aloitimme ihan vauhdikkaasti. Kävi mielessä että tuliko lähdettyä liian kovaa ottaen huomioon että kisan kesto oli hieman totuttua pidempi. En kuitenkaan puskenut missään vaiheessa liian paljon ja löysimme Fabiola Contin kanssa mukavan yhteisen matkavauhdin. Juoksimme käytännössä läpi kisan yhdessä aina viimeiseen 10km asti.”

“Tiesin että lopun tasaisella osuudella on mahdollisuus juosta kovaa mikäli jaloissa riittää virtaa. Päätin juoksun edetessä että mikäli paukkuja on, yritän koventaa lopussa vauhtia niin paljon kuin jaloissa suinkin virtaa riittää. Vältin onneksi pelkäämäni krampit ja onnistuin irtiotossani kilpailussa toiseksi rankatusta Italialaisesta. Järkevällä vauhdinjaolla pystyin onnekseni rakentamaan nousujohteisen juoksun ja olemaan lopulta toinen Blandinen jälkeen. Onnellinen tästä onnistumisesta vaikean kauden jälkeen.”

Blandine L’Hirondel voitti kilpailun ajalla 5:56:21. Anna-Stiinan aika oli 6:13:15 ja kolmanneksi sijoittuneen Contin aika 6:17:21.

Anna-Stiina Erkkilä, Blandine L’Hirondel ja Fabiola Conti poseeraavat maalissa. Kuva: Shuttersport for Istria 100 by UTMB

Simpanen hyvässä kevätvireessä

Juuso Simpanen juoksi Istriassa jo järjestyksessä 18. yli sata kilometrisen kisansa. Satamailinen kisa starttaa Istrian niemimaan itäosasta, kulkee korkeimman vuoren yli alas mantereelle ja päättyy niemimaan länsiosaan Umagin kaupunkiin. Maisemat ja alusta vaihtuvat tiuhaan ja nousua tulee yhteensä 6590 metriä.

“Lähdin rohkeasti kärjen kyytiin startista, mutta 7km kohdalla kärkikaksikon vauhti tuntui sen verran reippaalta, että jättäydyin omaan vauhtiin. Tämän jälkeen juoksinkin noin 120km yksin ilman sen kummempia ongelmia” Simpanen kertoo.

Juuso Simpanen valmistautumisleirillä Kroatiassa.

Juuson ensimmäinen satanen tuli yhdessätoista tunnissa jolloin eri kärjessä edenneisiin Jim Walmsleyhin ja Arthur Joyeux Bouilloniin oli 45 minuuttia.

“Loppua kohden rakot jalkapohjissa ja energiavaje alkoivat hidastaa vauhtia. Oli kyllä melkoinen taistelu lopussa ja harmittavasti ei pystynyt vastaamaan kroatialaiselle ja ranskalaiselle, jotka tulivat lopussa ohi” Juuso summaa kisaansa.

Amerikkalainen Jim Walmsley voitti odotetusti ajalla 17:40:34 ranskalainen Bouillon oli toinen ajalla 18:46:54 ja kotikisasassaan juossut kroatialainen Pavle Kruljak oli kolmas (19:17:49).

Istria 100 tulokset

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X