Itävallan Tirolin maakunta isännöi historian toisia vuori- ja polkujuoksun yhteisiä maailmanmestaruuskisoja Innsbruckin ja Stubain kesken. Kilpailut kestivät neljä päivää, jonka aikana kilpailtiin pitkässä ja lyhyessä polkujuoksukilpailussa sekä vertikaalikilpailussa että ylä- ja almäkikilpailussa. Ranska oli kisojen menestynein maa ja alppimaat hallitsevat polkujuoksuja, mutta vuorijuoksussa myös itä-afrikkalaiset ja yhdysvaltalaiset juoksijat menestyivät.

Angermund uusi voittonsa
Lyhyt polkujuoksukilpailu (Short Trail) käsitti näissä kisoissa 3400 nousumetriä 45,2 kilometrin matkalla Innsbruckista Neustift im Stubaitaliin. Norjalainen Stian Angermund uusi maailmanmestaruutensa (aika 4.19) ennen brittiä Thomas Roachia ja italialaista Luca del Peroa (4.22:04).
Angermund ja Roach siirtyivät johtoon pian lähdön jälkeen Innsbruckin keskustassa ja juoksivat ensimmäiset 15 kilometriä kolmistaan Roachin maanmiehen Jonathan Albonin kanssa ennen kuin Angermund irtautui pisimmässä nousussa. Reitti Kalkkögelille kulkee paikoitellen teknisillä poluilla ja liukkaiden lumikenttien yli, ja Angermund onnistui näillä main kasvattamaan johtoaan yli 1,5 minuuttiin. Norjalaisen saavutuksesta teki erikoisen että hän juoksi läpi jokaisen huoltopisteen pysähtymättä täydentämään energiaansa tai juomaan. Hetken tämä näytti vaatineen veronsa, kun Angermund hidasti kävelyvauhtiin juuri ennen kuin saavutti reitin korkeimman kohdan Starkenberger-majalla.
Viimeiseen 6km:n alamäkeen Neustiftiin Angermund kiihdytti jälleen ja pystyi pitämään kilpailijansa loitolla ja hän pystyi juoksemaan viimeiset kilomterit maaliin ilman paineita ja puolustamaan menestyksekkäästi MM-titteliään Thaimaasta (loppuaika 4.19:00). Roach ylitti maaliviivan 2:18 minuuttia myöhemmin ja Luca del Pero kolmantena 3:04 minuuttia voittajasta.

Suomalaisista Juho Ylinen piti parasta vauhtia ja oli reitin korkeimmalla kohdalla likistänyt itsensä jo sijalle 23. Ylinen oli tyytyväinen siihen miten juoksu sujui ja energiahuolto toimi moitteettomasti, mutta hiukan jäi hanmpaankoloon – viimeisessä, teknisessä sateen liukastamassa alamäessä askel ei osunut optimaalisesti ja ohi lappasi juoksijaa niin että loppusijaksi tuli 28.

Tuomas Kari ja Mårten Boström etenevät läpi kisan parin minuutin sisällä toisistaan sijoituksia kohennellen. Karin valmistautuminen sujui hyvin ja kisa eteni suunnitellun nousujohteisesti:
– Viimeisessä alamäessä alkoi pohkeet kramppaamaan, joten en pystynyt hyödyntämään alamäkivahvuuksiani, mutta olen tyytyväinen loppusijaan 39.
Boström lähti kisaan maltilla ja nosti osakkeitaan aina ylämäissä, alamäkien ollessa selvä heikkous. Loppusija ensimmäisissä polkujuoksun arvokisoissa oli 46. pari minuutia Tuomas Karia jäljessä.
– Valmistautuminen kotioloissa Tukholmassa ei valmistanut näin rankkaan kisareittiin, mutta uskon että kun kesän viettää vuorilla löytyy syksymmällä taas tuttu vauhti poluilla.
Viimeisen mäen päällä näytti jo siltä että Suomen joukkue voittaisi Ruotsin joukkuekilpailussa, mutta tre kronor vyöryi viimeisessä alamäessä auttamatta ohi! Kolmehenkinen joukkue oli lopulta sijalla 12.

Muista suomalaisista Antti Parjanne oli 77., Juha Sorvisto 127. Otto Saikkonen joutui keskeyttämään kilpailun kun energia ei pysynyt sisällä.
Naisten lyhyen polkukisan kärki alppimaista
Jydith Wyder otti naisten lyhyessä polkukilpailussa kärkipaikan ensimmäisessä alamäessä ja juoksi pitkällä askelelleellaan ensimmäisenä aina viimeiseen nousuun saakka. Ranskan Clementine Geoffray (4.53:12) tuli kuitenkin viimeisen kympin kirillään ja rohkealla alämäkijuoksullaan ohi ja voitti maailmanmestaruuden. Sveitsiläinen Theresa Lebouf täydensi alppimaiden hallintaa kolmannella sijallaan.
Paula Havu ehti ainoana suomalaisnaisena maaliin sijalla 97. ennen kuin ukkosmyrsky pysäytti kilpailun. Erika Lehtola liputettiin hissille ennen viimeistä huippua.
Ranska voitti kaksi kultaa Trail Longissa
Vuori- ja polkujuoksun MM-kilpailujen (WMTRC2023) pitkä polkukisa (Long Trail) oli ranskalaisten Benjamin Roubiolin ja Marion Delespierren juhlaa. Polkujuoksun pisin kisa alkoi Neustift im Stubaissa ja vei sekä urheilijat että katsojat uskomattomalle reitille Pohjois-Tirolin dolomiittien ympäri päättyen Innsbruckiin. Pituutta kilpailussa oli 86,9 km ja nousumetrejä 6500.
Kymmenen parasta naista olivat muutaman minuutin päässä toisistaan suurimman osan kilpailusta. Tittelin puolustaja Blandine L’Hirondel joutui luovuttamaan ensimmäisen nousun jälkeen. Vaikka naisten Short Trail torstaina oli tarpeeksi jännittävä, Long Trailin kräkikamppailu oli vieläkin jännittävämpi. Tšekkiläinen Marcela Vasinova piti johtoa pitkään ja pystyi omilla vahvuuksillaan jyrkissä osissa repimään eri muihin. Hänellä oli kuitenkin ongelmia alamäkeen kuumassa kelissä, mikä salli saksalaisen Katharinan Hartmuthin tulla lähemmäs ja lähemmäksi ennen kuin lopulta nousi hänen rinnalleen Hoadlin puolen välin huoltoon tultaessa. Sitten pääsimme näkemään jotain, mikä on melko harvinaista MM-kisoissa – nämä kaksi kilpailijaa kävelevät vierekkäin ja juttelevat useita satoja metrejä. Takana kaikki seuraavat seitsemän naista saapuivat viiden minuutin sisällä. Hartmuth oli ennakkosuosikki, mutta Marion Delespierre (aika 11.22:31) tuli lopun vahvemmin, vieden kultamitalin Ranskaan. Maalissa toinen oli Hartmuth (11.29:14) ja kolmas Manon Bohard Cailler (11.34:22).
Marjo Liikanen oli näiden MM-kilpailujen Suomen joukkueen valopilkku. Hän onnistui tekemään nousujohteisen suorituksen ja saavutti MM-debyytissään 27. sijan. Valmistautumisvaiheessa vaivannut polvi ei haitannut matkantekoa yhtään ja juoksu maittoi pitkin päivää. Vain viimesessä alamäessä menetetyt sijat jäivät harmittamaan Norjassa asustelevaa Liikasta.
– Ultrakisaan kuuluu pahaa oloa ja haasteet, mutta sain päivän kunnon hyvin ulosmitattua, Marjo toteaa.

Henna Ahomies tuli maaliin sijalla 62. (14.35:29), Jasmina Nikulan kohtaloksi tuli liian tiukka cut off kisan loppupuolella.
Roubiolin taktiikka puri
Pitkässä polkujuoksukilpailussa pitää jatkuvasti tasapainoilla oman vauhdin, lihaskestävyyden ja energian riittävyyden kanssa. Adreas Reiterer nousi 30km:n paikkeilla kärkeen ja piti sijansa 70km:iin saakka. Loppumatkalla italialaisen matka alkoi kuitenkin painaa ja takaa tuli tuoreempi mies, nuori ranskalainen Benjamin Roubiol.
Maaliin Roubiol ehti ainoana alle kymmenen tunnin ajassa 9.52.59, Reiterer oli toinen (10.00:46) ja slovakian Peter Frano kolmas (10.02:10).
Max Mobergin kisan alku sujui hyvin mutta energiat loppuivat 40km:n paikkeilla, mikä hidasti vauhtia seuraavan tunnin. Lopussa löytyi taas hyvä vire, joka vei maaliin saakka.

– Reitin maisemat olivat huikeita, mutta kaipailin enemmän juostavia pätkiä pitkien ylä- ja alamäkien lomaan, Moberg pohtii. Tämä oli kuitenkin hyvää treeniä kesän päätavoitteeseen TOR:iin syyskuussa.
Tomi Mikkola ei koskaan päässyt tuttuun ultravauhtiinsa kipeytyneen jalan takia, mutta taisteli maaliin sijalla 113 (14.02:26). Eetu Nordman aloitti hyvää vauhtia, mutta kroppa sanoi itsensä irti neljän tunnin ja 4300 nousumetrin kohdalla ja kohtaloksi tuli keskeytys puolenvälin huoltopisteessä.
Saapunki sairastui
Susanna Saapunki joka oli Suomen joukkueen isoin menestystoivo Itävallassa sairastui juuri MM-kisojen aattona. Hän starttasi keskiviikkona vertikaalikilpailussa, mutta olo heikkeni matkan varrella eikä hän päässyt maaliin. Kisaviikon päättänyt ylä- ja alamäkikilpailu jäi Saapungilta myös väliin.
Takanen ja Heiska debytoi vuorikisoissa
Suunnistustaustaiset Lari Takanen ja Samu Heiska edustivat kunnialla Suomea ylä- ja alämäkikilpailussa (Mountain Classic), jossa matkana oli 14,7km Innsbruckin pohjoisreunan jyrkillä poluilla ja kaduilla. Miesten kilpailun kärki oli afrikkalisvaltaista kun Ugandan Leonard Chemutai (56:14) otti voiton ennen Kenian Ombogo Kiriago Philemonia (56:22). Saksalainen Filimon Abraham (56:27) oli kolmas.
Lari Takanen taisteli itselleen sijan 75. ja Samu Hesika tuli maaliin sijalla 101 kummankin vuorijuoksukisadebyytissään.
Kumpikin suomalainen kertoi että ensimmäinen kierros sujui hyvin, mutta toisella kierroksella tuli haasteita, jotka hidastivat vauhtia.

Naisten kisassa Tove Alexandersson johti ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta hyytyi toisessa nousussa. Hyväryhtinen yhdysvaltalainen Grayson Murphy (aika 1.04:29) pinkoi ylämäesse helposti ohi ja piti alamäessä tarpeeksi kovaa vauhtia voittaakseen. Tove (1.05:26) lasketteli jälleen alamäen hyvin ja saavutti vuorijuoksun MM-hopean; hiihtosuunnistuksen, suunnistuksen, polkujuoksun ja vuorihiihdon MM-mitalien jatkoksi. Kenian Joyce Muthoni (1.06:40) oli kolmas.
Vuori- ja polkujuoksun kaikki tulokset
Seuraavat MM-kilpailut käydään vuonna 2025 Espanjan Canfrancissa, jolloin luvassa on, jos suinkin mahdollista näitäkin kisoja jyrkemmät radat juoksijoiden valloittavaksi. Toivottavasti silloinkin saadaan Suomesta viivalle iskukykyinen joukkue, sisältäen myös menijöitä nuorten vuorijuoksukilpailuun.