Kun huusin tuskasta Classicissa ja Helsinki City Trailin synty – muistikuvia polkujen varrelta

Alkusyksy on ollut polkujuoksijan juhlaa. Laskin, että pelkästään syyskuussa tarjolla on ollut ainakin tusinan verran kisoja. Kun tähän lisätään elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyt hulppeat kymmenkunta polkukarkeloa eri puolilla Suomea, niin kyllä on kelvannut!

Vaikka jokainen tapahtuma on laulun arvoinen, käsittelen tässä kolumnissa tarkemmin kolmea kilpailua: Nuuksio Classicia, Aulanko Tower Trailia ja Helsinki City Trailia. Osallistuin jokaiseen eri roolissa.

Haastattelin tämän vuoden kisassa Juuso Simpasta livestriimiin vain muutama minuutti ennen 72 kilometrin ultrakisan starttia. Kuva: Miska Koivumäki

Nuuksio Classic järjestettiin syyskuun alussa jo kymmenennen kerran. Siitä on muodostunut nimensä mukaisesti klassikko. Olen sitä mieltä, että jokaisen polkujuoksua tavoitteellisesti harrastavan tulisi osallistua ainakin kerran elämässään tähän tapahtumaan. Classicissa on kaikki mitä voi toivoa: upeat maisemat, haastavan monipuolinen reitti ja mahtava tunnelma.

Olen ollut mukana Classicin humussa kahdeksan kertaa. Ensimmäinen tapahtuma vuonna 2012 meni ohi tutkan. Toinen poissaolo kirjattiin vuonna 2018, mutta syy oli hyvä: työnantajani Yle järjesti kumppaneineen Mennään metsään -kampanjan ja olin kyseisenä viikonloppuna vetämässä yhteislenkkiä Repovedellä.

Debyyttini tapahtui vuonna 2013. Olin polkujuoksijana vielä raakile. Maraton taittui tuolloin tiellä hieman yli 3,5 tuntiin, ja lähdin torvet kumisten soitellen sotaan. Pisin polkulenkkini ennen kisaa oli karvan alle 30 kilometriä.

Polkujuoksun vaativuus ja Classicin reitin haastavuus konkretisoituivat 28 kilometrin kohdalla, kun kompastuin ja sain massiivisen krampin etureiteeni. Huusin tuskasta ja kaaduin sammalmatolle. Jenni Vapaaoksa (en tuntenut häntä vielä silloin) pysähtyi ystävällisesti auttamaan, mutta peli oli pelattu. Lopulta kävelimme Jennin kanssa 33 kilometrin huoltoon ja hyppäsin elämäni ensimmäisen kerran “raatotaksiin”. Ketutti kuin pientä oravaa.

Seuraavana vuonna palasin sisuuntuneena rikospaikalle ja tuuletin maalissa neljä tuntia 53 minuuttia myöhemmin. Pidemmän tarinan tästä kisasta voi lukea täältä. Vuonna 2015 paransin loppuaikani lukemiin 4.25 ja vuotta myöhemmin jo 4.10:een. Neljän tunnin alituksen piti tapahtua Suomen 100-vuotisjuhlavuonna, mutta flunssa pilasi yrityksen.

Se fiilis, kun pääsin ensimmäistä kertaa maaliin Nuuksio Classicissa vuonna 2014.

Viimeiset vuodet olen ollut osa Classicin viestintätiimiä. Olen kokenut mielekkääksi ja tärkeäksi raportoida tapahtumasta ja siten omalla pienellä panoksellani edistää tapahtuman ja lajin tunnettuutta.

Tänä vuonna tein ystäväni kanssa suoria striimejä kärjen etenemisestä. Matkapuhelinverkon kuuluvuus rajoitti jonkin verran toiminta-aluetta, mutta saimme ikuistettua muutamia hienoja pätkiä reitin varrelta. Nämä videot löytyvät yhä tapahtuman Facebook-sivuilta.

Kiitos Nuuksio Classic ja te kaikki tapahtuman eteen uurastaneet, ja vielä kerran onnea täyden kympin suorituksesta!

Ensikertalaisia ja esikuvia

Henri Ansio on esimerkki hyvästä esikuvasta: aina valmis jakamaan oppejaan ja vinkkejään. Tässä haastattelen häntä ennen Aulanko Tower Trailia. Kuva: Miska Koivumäki

Aulangon puistometsän alueella Hämeenlinnassa järjestettävä Aulanko Tower Trail (ATT) on selvästi Classicia nuorempi, mutta omaa potentiaalin pitkään jatkuvuuteen, mikä ei aina ole polkujuoksun kohdalla itsestäänselvyys.

Aulanko on valtakunnallisesti arvokas luonnonsuojelualue ja suosittu turistikohde. En ole itse ikinä juossut kisapoluilla (asia, joka on hoidettava pian kuntoon), mutta reittiä kuvaillaan monipuoliseksi, kauniiksi ja paikoin tekniseksi. Niitä monen himoitsemia nousumetrejäkin kertyy 22 kilometrillä viitisensataa.

Korona vaikutti luonnollisesti myös ATT:n järjestämiseen, minkä takia jo pelkästään markkinointi jäi ymmärrettävästi viime tippaan. 350 osallistujaa on kuitenkin ihan kelpo määrä ja takaa perinteen jatkumisen. Ensi vuonna, kun korona on toivottavasti vain muisto, järjestäjillä on monia suunnitelmia tapahtuman kehittämisen osalta.

Anna-Stiina Erkkilä saa onnittelut voitostaan kilpailunjohtaja Toni Seppälältä. Kuva: Miska Koivumäki

Itse olin ATT:llä mukana toistamiseen kuuluttajana. Kun siinä lähtöjen yhteydessä kyselin osallistujilta, kuinka moni on ensimmäistä kertaa ATT:ssa tai ylipäänsä polkujuoksukisassa, ilahduin suuresti: todella paljon ensikertalaisia oli uskaltautunut mukaan. Juuri näinhän sen pitää mennä.

Uusien harrastajien lisäksi lajimme tarvitsee esikuvia, joilta voi oppia ja jotka kernaasti jakavat kokemuksiaan. Näitä meillä onneksi on, ja Aulangollakin saimme nauttia kovasta tulostasosta. Otetaan nyt esimerkiksi Anna-Stiina Erkkilä, joka voitti 22 kilometrin kisan ylivoimaisesti, vaikka säästeli paukkuja seuraavan viikon kansainväliseen huippukisaan Ranskassa. Se kannatti, sillä alppimaasta oli tuomisena komea kuudes sija.

Korvessa keskellä kaupunkia

Ensimmäisellä Helsinki City Traililla maali sijaitsi Olympiastadionilla, tornin juuressa. Kuva: Juha Saastamoinen

Nimetkääpä maailman tai edes Euroopan pääkaupungit, joiden ytimessä voi juosta kymmeniä kilometriä metsäpoluilla. No, antakaapa tulla.

Korvessa keskellä kaupunkia. Näin kuuluu Helsinki City Trailin (HCT) osuva slogan. Kyseessä on tapahtuma, jossa juostaan polkuja pitkin Eläintarhan kentältä aina Paloheinään ja takaisin.

Sain idean HCT:sta vuonna 2014 juostessani Keskuspuiston poluilla. Koin, että kynnystä tutustua tähän hienoon lajiin pitäisi saada matalammaksi ja mikä olisikaan (pää)kaupunkilaiselle helpompaa kuin hypätä lenkkarit jalassa ratikkaan ja körötellä polkujen lähelle.

Houkuttelin mukaan Nuuksio Classicin kilpailunjohtajan Terho Lahtisen ja aloimme rakentaa konseptia. Samaan aikaan oli nähtävissä, että kaupunkimaratonien kulta-aika oli kääntynyt laskuun. Yhä useampi haki elämyksiä luonnosta.

Otimme yhteyttä Suomen Urheiluliittoon ja kysyimme heidän kiinnostustaan paitsi olla mukana tapahtuman järjestämisessä myös laajemmin polkujuoksussa. Tavoittelimme pilviä, sillä ehdotimme HCT:tä näytöslajiksi legendaarisen Suomi-Ruotsi -maaottelun yhteyteen. Lähtö Paloheinästä ja maali Olympiastadionilla tuhansien silmäparien hurratessa.

SUL oli kiinnostunut, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen resursseista ja tulonjaosta. SUL lähestyi asiaa lähinnä eurojen näkökulmasta. Meille puolestaan oli vain tärkeää levittää polkujuoksun ilosanomaa mahdollisimman laajalle. Päätimme lopulta järjestää tapahtuman Classicista tutun ydintiimin kanssa.

Ensimmäinen HCT näki päivänvalon vuonna 2015. Lähtö oli Paloheinästä ja maali Stadikalla. Jälkimmäinen ei olisi onnistunut ilman Olympiastadionin joustavaa ja tulevaisuuteen katsovaa johtoa. Heille oli tärkeää saada urheilupyhättöön tapahtumia – lajilla tai tapahtuman koolla ei ollut väliä. 

Houkuttelin kummijuoksijoiksi Baba Lybeckin, Tommi Evilän ja Virpi Sarasvuon. Heidän avullaan halusin näyttää ja innostaa, että polkujuoksun pariin voi tulla hyvinkin erilaisista taustoista. Teimme tekniikkavideoita ja järjestimme yhteislenkkejä. Itse kisassa Evilä juoksi pisimmän lenkkinsä koskaan, 12 kilometriä, ja tuli maaliin hymyssä suin.

HCT:n reitti kulkee yhä monille ulkoilijoille tutuilla reiteillä. Vuoden 2015 kisassa Henri Ansio (1) ja Topi Raitanen vauhdissa. Kuva: Poppis Suomela

HCT:n 12 ja 21 kilometrille osallistui yhteensä 750 juoksijaa. Lokakuinen Helsinki tarjosi parastaan. Puolimaratonilla nähtiin jännittävä ja kovatasoinen voittokamppailu. Ykköseksi puristi tuolloin 19-vuotias monilahjakkuus Topi Raitanen ajalla 1.22.12. Viime vuoden BTTF-kiertueen voittaja Juha Sorvisto hävisi nykyiselle estejuoksijalle vain 23 sekuntia. Henri Ansio jäi ehkä hieman yllättäen kolmanneksi. Naisissa Maria Söderström näytti muille kantapäitään.

Järjestimme HCT:n toistamiseen vielä seuraavana vuonna. Stadikan remontin takia maali siirtyi Laakson ratsastuskentälle. Osallistujamäärä kasvoi hieman edellisvuodesta. Nyt Ansio otti omansa, ja Söderström puolestaan uusi voittonsa. Oli syksyisen värikästä ja koleaa. Viimeiset ehtivät maaliin juuri ennen pimeän tuloa.

Vuonna 2016 HCT:n osallistujia hemmoteltiin tällaisella väriloistolla. Kuva: Poppis Suomela

Vuodesta 2017 lähtien järjestelyvastuun on kantanut Suomen ensimmäinen ja suurin polkujuoksuseura Samba Trail Running Club. Heidän käsissään konsepti on kehittynyt entisestään: lähtö ja maali ovat nykyisin molemmat Eläintarhan kentällä, ja matkavalikoima on 6, 14 ja 24 kilometriä. Perusidea on kuitenkin sama: hyödynnetään Keskuspuiston upea polkuverkosto mahdollisimman hyvin.

Itse olen päässyt juoksemaan kisassa kolmesti, viimeksi viime viikonloppuna. Vaikka reitti on enemmän kuin tuttu, hämmästelen (ja vähän sadattelenkin) joka kerta miten hieno ja fyysisesti haastava se on. 

Polkujuoksu on parasta – ja myös kaunista. Sain pitkästä aikaa itsestäni kaikki irti HCT:n 24 kilometrillä. Kuva: Miska Koivumäki

Samban käsissä tapahtuma elää ja voi hyvin. Erityispisteet tämän syksyn kisasta annan huolellisesta reitin merkkauksesta sekä reittitoimitsijoiden kannustuksesta. Polkujuoksua parhaimmillaan, uskallan sanoa, vaikka hieman jäävi olenkin.

Haaveilemaani Suomi-Ruotsi -maaottelua ei HCT:ssä ole vielä nähty, mutta tässäkin on menty eteenpäin. Nimittäin Nuuksio Classicissa ratkottiin Pohjoismaiden edustaja Golden Trail National Seriesin finaaliin Azoreille. Sinivalkoinen väri oli valttia, sillä Anna-Stiina Erkkilä ja Mårten Boström lunastivat himoitut edustuspaikat lokakuun lopun finaaliin. 

Onnea matkaan molemmille!

Marko Krapu

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X