Rogaining on erinomainen oheislaji polkujuoksijalle kunhan vielä parhaat palkittaisiin

Aina on aikaa maisemien ihailulle ja valokuville kuten tässä Nuuksion Talvipäivä -rogainingissa vuonna 2020, kun ikuistin itseni ja Juho Salmisen jossain Nuuksion ylängöillä. Kuva: Tobias Jern

Roga, roku, roksu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rogaining eli tuttavallisemmin roga sopii polkujuoksijalle kuin punainen nenä Petteri Punakuonolle. Lajissa vaaditaan hyvän juoksukunnon lisäksi suunnistustaitoa, mutta aloittelija voi aluksi lyöttäytyä kokeneempien suunnistajien kelkkaan ja ammentaa oppia heiltä.

Joukkueena aikaa vastaan

Rogaining on joukkuesuunnistusta, jossa annetussa määräajassa on kerättävä mahdollisimman paljon pisteitä (rasteja) valitsemassaan järjestyksessä. Rastit on pisteytetty yleensä kolmesta yhdeksään, eikä yhdeksän pisteen arvoinen rasti välttämättä tarkoita että se olisi jotenkin erityisen vaikeassa paikassa.

Roga-kisoissa edetään pääsääntöisesti 2-5 hengen joukkueissa. Joissakin kisoissa maastoon voi lähteä myös yksin, mutta se on aina turvallisuusriski. Monissa kisoissa on “tossusarjan” lisäksi tarjolla myös fillarisarja. Kilpailuaika vaihtelee tyypillisesti 2-8 tunnin välillä. SM-kisoissa ja kansainvälisissä arvokisoissa päämatkana on 24 tuntia. Voittaja on simppelisti se, joka kerää nopeimmin eniten pisteitä. Määräajan ylityksestä tulee miinuspisteitä.

Rastipisteen ensimmäinen numero kertoo rastin pistearvon. Järjestäjä pyrkii yleensä siihen, että yksikään joukkue ei ehdi kerätä kaikkia rasteja määräajassa.

Rastipisteen ensimmäinen numero kertoo rastin pistearvon. Järjestäjä pyrkii yleensä siihen, että yksikään joukkue ei ehdi kerätä kaikkia rasteja määräajassa.

Kilpailukartta jaetaan osallistujille yleensä 1-2 tuntia ennen starttia. Karttaan on merkitty kaikki kilpailualueen rastit. Rastin ensimmäinen numero kertoo rastin pistearvon. Joukkue suunnittelee itse reittinsä tavoitteenaan mahdollisimman paljon pisteitä mahdollisimman vähällä vaivalla. Jälkimmäinen on usein helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi kuuden tunnin kisassa parhaat joukkueet taivaltavat noin 40 kilometriä eli laji vaatii vahvaa yleiskuntoa.

Maastossa joukkueen on pysyttävä koko ajan yhdessä, ja rastileimauksessa kaikkien on oltava rastin välittömässä läheisyydessä. Lisähaastetta ja -jännitystä kisaan tuo se, että juoma ja energia on kannettava mukana. Joissakin kisoissa järjestäjällä on tarjolla huoltopisteitä, mutta suunniteltu reitti ei välttämättä mene niiden kautta. Yhtä lailla kutkuttavaa on se, että kisan aikana ei ole mitään hajua kokonaistilanteesta. Se selviää vasta maalissa.

Koska osallistujia on yleensä isoissa rogakisoissa paljon, tarvitaan myös reittisuunnitteluun tarpeeksi tilaa. Nuuksion Talvipäivässä vuonna 2020 suunnittelu tapahtui Solvalla Areenalla Espoossa. Kuva: Jenny Ray

Kisatarjonta parantunut

Laji on vielä verrattain nuori. Rogaining.fi-sivustolla kerrotaan, että lajin juuret ovat Australiassa ja 1900-luvun puolivälissä. Lajin virallisena syntyhetkenä pidetään vuotta 1976, jolloin laadittiin säännöt ja ensimmäinen seura näki päivänvalon Melbournessa. Nimensä laji sai perustajiensa Rod Phillipsin, Gail Davisin ja Neil Phillipsin etunimien alkukirjaimista (RoGaiNe).

Ensimmäiset kisat järjestettiin Suomessa vain noin 15 vuotta sitten. Itse tutustuin lajiin neljä vuotta sitten, kun osallistuin luottoparini Juho Salmisen kanssa Louna-Rogaan Liesjärven kansallispuistossa. Vaikka molemmilla on suunnistustaustaa, niin reittisuunnittelu osoittautui ensikertalaisille haastavaksi, eikä oman matkavauhdin arvio osunut kohdalleen. Sijoituksemme neljän tunnin sarjassa oli 34:s (yht. 72 joukkuetta).

JuMa! (taustalla) tekemässä reittisuunnittelua viime syksyn Louna-Rogassa.

Sijoituksesta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – laji vei kuitenkin mennessään. Olemme sittemmin osallistuneet laskujemme mukaan noin viiteentoista rogakisaan. Louna-Rogassa olemme olleet joka vuosi ja sijoituksellisesti käyrämme on ollut nousujohteinen:

2017: 34 (4 h sarja)

2018: 29 (3 h)

2019: 12 (6 h)

2020: 5 (6 h)

2021: 5 (6 h)

Sijoitukset ovat parantuneet lähes pelkästään paremman reittisuunnittelun myötä. Juoksumatkoissa tai -ajoissa ei ole tullut niin merkittävää muutosta.

Lisäksi olemme kisanneet jo kolmesti Loppiaisrogainingissa ja Nuuksion Talvipäivä -rogainingissa sekä kokeilleet “sprinttitaitojamme” Nuuksion Huurteisessa ja Lohja-Roganingissa. Harmiksemme sairastumiset ja vammat estivät tänä vuonna osallistumisen Tampereella järjestettäviin Yö-Rogaining -tapahtumiin. Vuodesta 2018 lähtien tiiminimemme on ollut JuMa!, joka aussiperustajien tavoin paitsi koostuu etunimistämme kuvaa myös asennettamme – tosissaan, mutta ei vakavasti.

Ensi vuonna suunnitelmissamme on – ja jos korona suo – olla mukana ainakin Loppiaisrogassa, Nuuksion Talvipäivässä ja Tampereen kesäkisassa. Lisäksi olemme pohtineet osallistumista kahdeksan tunnin tai jopa 24 tunnin SM-kisaan, joka järjestetään ensi kesänä Sulkavalla. Jälkimmäistä varten täytyy kuitenkin saada alle paljon määrällistä harjoittelua.

Mikäli pohdit nyt lajin kokeilua, niin rogaining.fi-sivusto ylläpitää kisakalenteria, josta voi ensihätään etsiä lähiseudun tapahtumia. Rogaining-kisoja järjestetään nykyisin myös entistä enemmän iltarastien yhteydessä, mikä on todella tervetullut tapa madaltaa osallistumiskynnystä.

Palkinnot parhaille

Ainoa muutos, jonka toivoisin näkeväni, liittyy palkintoihin. SM-kisoja lukuunottamatta rogainingissa tuntuu olevan maan tapa, että parhaita ei palkita, vaan jaossa on vain arvontapalkintoja. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että rogakisat ovat luonteeltaan rentoja kuntoilutapahtumia, joissa pääpaino on hienoissa luontoelämyksissä.

Näin varmasti onkin, mutta samalla perusteellahan voisi jättää palkitsematta myös polkujuoksukisojen parhaat. Minusta urheilussa, jossa kerätään osallistumismaksut, otetaan aikaa ja lasketaan pisteet, tulisi vähintään voittajat huomioida asianmukaisella tavalla. 

Enkä usko, että rogakisojen maine rentoina tapahtumina siitä mitenkään kärsisi, jos parhaita alettaisiin palkita. Sen sijaan minulla on kutina, että hyvät palkinnot houkuttelisivat tapahtumiin lisää väkeä, lisäisivät lajin tunnettuutta ja nostaisivat yleistä tasoa. Samalla parhaat saisivat myös lisävastinetta osallistumismaksuille.

Kysyin tätä samaa somessa nähdäkseni olenko mielipiteeni kanssa ihan metsässä. Sain muutamassa päivässä 25 vastausta eri kestävyyslajeja harrastavilta tutuilta. Heistä 80% oli parhaiden palkitsemisen kannalla. Parviälyotokseni ei missään nimessä ole kattava, mutta suuntaa-antava. Nopealla vilkaisulla löysin ainakin Ruotsista kisoja, joissa parhaat on palkittu erikseen. Sen tarkempaa selvitystä en muista maista ole tehnyt.

Vuonna 2018 Nuuksion Talvipäivään osallistuneita hemmoteltiin maaliskuun auringolla ja paksulla lumikerroksella. Osa valitsikin kulkupelikseen sukset tai lumikengät. Kuva: Johanna Olli

Vinkkejä aloittelijoille

Jos minun pitäisi antaa muutama vinkki ensikertalaiselle tai vähemmän lajia harrastaneelle, niin korostaisin näitä seikkoja:

1. Valitse pariksesi tai joukkueeseesi joku, joka osaa suunnistaa hyvin, jos et itse osaa

2. Kertaa/opettele suunnistuksen perusasiat

3. Harjoittele vanhojen kisakarttojen avulla reittisuunnittelua

4. Opettele tuntemaan oma etenemisvauhtisi erilaisissa maastoissa

5. Tee reittiisi muutama oikaisumahdollisuus

Rastit on yleensä merkitty suunnistuksesta tutulla rastilipulla. Tämän rastin arvo on ollut hulppeat yhdeksän pistettä. Kuva: Tobias Jern

Oleellista on harjoitella sekä taktista että mekaanista suunnittelua. Taktisessa suunnittelussa kannattaa kartan saatuaan merkitä siihen korostevärillä arvokkaimmat rastit (esim. pistearvoltaan 7-9) ja miettiä, miten niitä voisi kerätä mahdollisimman paljon. Yksi yhdeksän pisteen rasti kun vastaa kolmea kolmen pisteen rastia. Myös maaston hahmotus on keskeistä: kuinka vaikeakulkuista se on, millainen polkuverkosto on tarjolla ja millaisissa paikoissa rastit sijaitsevat.

Mekaanisella suunnittelulla tarkoitan välineitä kuten mittanauhaa, viivoitinta, erilaisia tusseja, lankaa, nuppineuloja jne. Vähintäänkin kuljettava matka olisi osattava laskea mahdollisimman tarkasti etukäteen. Suunnittelutapoja on erilaisia ja itselle sopivimman löytää vain kokeilemalla. Elektronisten laitteiden käyttö on kielletty suunnittelussa.

Lisämausteen rogainingiin tuo se, että omat juomat ja energiat on kannettava mukana. Joskus järjestäjän huoltopiste saattaa kuitenkin osua oman reitin varrelle. Kuva: Louna-Roga 2020.

Oman joukkueen etenemisnopeuden arvioiminen on niin ikään keskeistä. Juhon kanssa tuntivauhtimme on asettunut useissa pitkäkestoisissa kilpailuissa 6-7 kilometrin paikkeille. Sen tiedon perusteella olemme tehneet matkalle checkpointteja, joiden avulla olemme voineet päätellä, olemmeko edellä vai jäljessä arvioitua aikataulua. Aina kannattaa jättää loppuun hieman ylimääräistä, sillä jostain kumman syystä maaliin tahtoo lähes aina tulla julmettu kiire!

Kisan aikana käy yleensä niin, että suunnitelmasta on poikettava. Joku rastiväli osoittautuu liian vaikeaksi, oma eteneminen on ollut hitaampaa tai yksinkertaisesti on tullut vain ahnehdittua suunnittelupöydässä. Näitä tilanteita varten täytyy löytyä ongelmanratkaisukykyä. Aina on eduksi, jos vaihtoehtoisia reittejä on ehditty miettiä ennalta.

Roga kestävyysharjoittelua piristämään

Rogaining on oiva oheislaji polkujuoksijalle. Pitkät kisat toimivat erinomaisina kestävyysharjoitteina, ja reitillä on juuri niin paljon polkuja ja teitä kuin itse suunnittelee. Roga kehittää myös korvien väliä, koska koko ajan pitää olla hereillä eli kartalla. Ja onhan rastien etsiminen ihan pirun jännittävää: Onko se tuon kumpareen takana? Please, anna sen olla…!

Viime vuonna oli Louna-Rogassa todella upea sää eli shortsikeli! Kuva: Louna-Roga

Marko Krapu

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X