Käsi ylös, kuka pomppasi sohvalta seisomaan viimeistään silloin kun kello kilkatti viimeisen kierroksen merkiksi miesten 3000 metrin estejuoksussa yleisurheilun EM-kisoissa Münchenissä?
Kun Topi Raitanen kohenteli siinä vaiheessa asemiaan ja nousi kolmanneksi, koin voimakkaan déjà vun. Silmänräpäyksessä olin vuodessa 2006 ja Göteborgissa.
Olin tuolloin tuottajana Yle Urheilun tiimissä, ja kisojen viimeinen viikonloppu oli alkamassa. Suomella oli siinä vaiheessa plakkarissa vain yksi mitali, Tero Pitkämäen hopea.
Olin edellisenä päivänä käynyt haastattelemassa Jukka Keskisaloa, joka oli päässyt perjantai-illan loppukilpailuun. Näytin haastattelun yhteydessä Keskisalolle finaalin lähtölistaa. Siinä hänen kilpailunumerokseen oli merkitty yksi. Tämähän on hyvä enne, Keskisalo totesi lakoniseen tyyliinsä ja pieni hymynkare viivähti hänen huulillaan.
Vuorokautta myöhemmin katsoin suu auki kuinka Joensuun Katajan mies ohitti viimeisellä kierroksella yksi kerrallaan kaikki kilpakumppanit ja järjesti Antero Mertarannan sanoin “aivan hirvittävän paukun”.
Kun estefinaalia myöhemmin analysoitiin tarkemmin, niin sehän itse asiassa meni Keskisalon laatiman käsikirjoituksen mukaan. Maltillinen alkuvauhti antoi kaikki avaimet hyvästä irtiottokyvystään tunnetulle suomalaiselle.
Raitanen teki keskisalot
Pari päivää ennen Münchenin EM-finaalia juostujen alkuerien jälkeen lähetin kaverilleni viestin, jossa sanoin että “usko pois, Raitanen tulee tekemään keskisalot.”
Perustelin arviotani kolmella huomiolla: Raitasen alkueräjuoksun helppoudella, Kalevan kisojen vakuuttavalla soolovedolla sekä sillä, että loppukilpailuun ei mennyt yhtään täysin ylivoimaista ennakkosuosikkia. Luvassa olisi siis mitä ilmeisemmin kyttäysjuoksu.
Kun Raitasen annettiin vetää ensimmäinen kilometri hänelle sopivaa vauhtia, eikä meno juurikaan kiihtynyt toisellakaan tonnilla, peli oli selvä. Keskisalon tapaan Raitanen luotti kiriinsä ja nousi johtoon ennen viimeistä vesiestettä. Kohta saimme pitkästä aikaa juhlia kestävyysjuoksun arvokisavoittajaa.
Samankaltaisuutta oli myös kilpailun vauhdeissa. Göteborgissa kilometrit kulkivat kärjen osalta aikaan 2:56, 2:49 ja 2:38. Keskisalon voittoaika oli 8:24:89 ja hän juoksi viimeisen kierroksen noin minuuttiin.
16 vuotta myöhemmin Münchenissä kellotettiin kilometriajat 2:52, 2:49 ja 2:40. Raitasen kulta irtosi ajalla 8:21:80, ja niin ikään hänen viimeinen 400 metrinsä kesti noin minuutin.
Siinä missä Keskisalon mestaruus tuli puskista, Raitasen kulta ei tullut puun takaa, vaikka hän entinen huippusuunnistaja onkin. Esimerkiksi Veikkauksen vedonlyönnissä Raitasen voittoon uskoi jossakin vaiheessa noin joka neljäs. Lopullista prosenttijakaumaa en tiedä.
Mitä Raitanen kuunteli HCT:ssa?
Tapasin Raitasen ensimmäisen kerran vuonna 2015, kun hän osallistui Helsinki City Trailille (HCT). Tuolloin 19-vuotias Raitanen oli urheilijana tienhaarassa: hän lähestyi hetkeä, jolloin valinta oli tehtävä joko suunnistuksen tai ratajuoksun välillä.
HCT oli Raitaselle omien sanojensa mukaan kova vk-harjoitus. Hän sai vastaansa 21 kilometrille silloisen polkukuninkaan Henri Ansion. Kaksikko etenikin suurimman osan matkasta kahdestaan kuten tästä kisaraportista voitte lukea.
Huomionarvoista on, että kisan varrelta otetuissa kuvissa näkyy kuinka Raitasella on kuulokkeet korvissa. En muista ennen sitä tai sen jälkeen nähneeni että joku polkujuoksun kärkiurheilijoista käyttäisi niitä kesken tiukan ja kovavauhtisen kisan. Mitä Raitanen kuunteli? Se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
Raitanen korjasi lopulta potin HCT:ltä, vaikka eksyi reitiltä kertaalleen. Ansio jäi “alimatkallaan” ja väsyneenä vasta kolmanneksi, kun edelle ennätti lopussa myös toinen suunnistaja, Juha Sorvisto.
Voittohaastattelusta jäi mieleen rauhallinen, kohtelias ja fiksu nuorukainen, josta huokui poikkeuksellista päättäväisyyttä. En kyllä totta puhuen uskonut silloin katselevani tulevaa estejuoksun Euroopan mestaria.
Seuraavana vuonna Raitanen ilmoitti päätöksestään siirtyä esteiden pariin päätoimisesti. Samalla hän sai pitkän maanittelun jälkeen valmentajaksi juuri oman esteuransa päättäneen Janne Ukonmaanahon.
Suunnistus menetti todennäköisen arvokisamitalistin, mutta tämäkin pitää osata nähdä oikein: monipuolinen harrastustausta ja Raitasen tapauksessa metsässä juokseminen loivat hänelle sen pohjan, jonka hedelmiä nyt nautitaan. Helsingin Suunnistajat voi täysin oikeutetusti olla ylpeä suunnistajastaan.
Ja onhan se mukavaa, että Raitanen jätti aikoinaan jälkensä myös polkujuoksun historiaan.
Marko Krapu
