Vuoden polkujuoksija 2022 äänestys

Suomalainen polkujuoksu on nostanut päätään tuloslistoilla eri puolilla maailmaa ja kotimaassakin päästiin nauttimaan varsin normaalista tapahtumavuodesta parin vuoden rajoitusten jälkeen. Kuka on tehnyt suurimman vaikutuksen suomalaisessa polkujuoksussa vuonna 2022?

Trailrunning Finland palkitsee perinteisesti verkossa tapahtuvan äänestyksen perusteella menestyneet tai muulla tavoin suomalaista polkujuoksua edistäneitä laji-ihmisiä. Trailrunning Finlandin vuoden polkujuoksija -kilpailun tavoitteena on tuoda esille henkilöitä, jotka ovat nostaneet suomalaisen polkujuoksun ilmettä vuoden aikana.

Voit antaa äänesi kolmelle juoksijalle tässä sivun oikeassa reunassa 15. Tammikuuta 2023 mennessä. Kerro mielellään kaverillesikin äänestyksestä, jotta samme mahdollisimman monen polkujuoksijan mielipiteen näkyviin. Alla ehdokkaat esitellään lyhyesti.

Ehdokkaat

Juho Ylinen

Trail Tour Finlandin voittaja, Vaarojen Maratonin ja NUTS Ylläs Pallaksen 37km voitot reittiennätysajoilla sekä NUTS Karhunkierroksen 55km:n ykkönen. Nuuksio Classic 2., Kansainvälissä kisoissa Transgrancanaria Marathonin 5., KIA Fjällmaratonin 3. ja kauden lopussa Thaimaassa MM-kisojen lyhyellä matkalla 36.

Irene Päärni

NUTS Ylläs Pallaksen 160km ja Vaarojen Maratonin 130km voittaja, kumpikin reittiennätyksellä.

Seppo Moilanen

Mahtavaa raportointia suorituksista Youtubeen, innostaa varmasti uusia mukaan!

Tomi Mikkola

NUTS Karhunkierroksen 166km ja Vaarojen Maratonin 130km voittaja sekä Ultra Trail Tour Finlandin kokonaisvoittaja.

Anna-Stiina Erkkilä

Voitot Bodomissa, Nuuksiossa, Aulangolla ja Vaaroilla toi Trail Tour Finlandin voiton vaikka vamma varjosti espoolaisen alkukesää. MM-kisojen lyhyessä polkujuoksukisassa sijoitus oli 15.

Johanna Antila

Transgrancanaria Advanced 62km 2., Lavaredo Ultra Trail tapahtuman Ultra Dolomites 80km 2., UTMB-viikon CCC-matkan 10. sija, Vaarojen Extreme 65km voitto ja MM-kisojen pitkän polkujuoksukisan 13. sija.

Juuso Simpanen

UTMB:llä nopein suomalaisnoteeraus (23: ja sija 30., Bodom Trailin voitto, Karhunkierroksen 83km voitto, Vaarojen 21km 1., Lavaredo Ultra Trailin  polkujuoksun MM-kisojen pitkän matkan 46. 

Nina Repo

Ultra Trail Tour Finlandin kokonaisvoitttaja suoritettuaan kunnialla läpi NUTS Karhunkierros 166km, NUTS Ylläs Pallaksen 160km ja Vaarojen Maratonin 130km.

Ville Maksimainen

SwissPeaks Trail – 360km 8. sija

Pirjo Saukko

NUTS Karhunkierroksen 55km ja NUTS Ylläs Pallaksen 37km voitot 

Mårten Boström

Voitti Etelä-Amerikan isoimman polkujuoksukisan Patagonia Runin 42K oli Transgrancanaria Marathonin 2. ja NUTS Ylläs Pallaksen 37km:llä 2. ennen kesäistä loukkaantumista, joka peruutti loppukauden kilpailut.

Susanna Saapunki

Vuori- ja polkujuoksun MM-kisojen ylämäkikisan 6. ja vastaavissa EM-kisoissa 5. sekä ylämäkikisassa että nomaalimatkalla.

Tuomas Maisala

NUTS 300 huikea voitto.

Maija Oravamäki

UTMB -viikon TDS-matkan 100km 16. sija.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

22 Kommentti(a)

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan mobiililla sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan mobiililla sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan mobiililla sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan mobiililla sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan mobiililla sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan kännykällä sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan kännykällä sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan kännykällä sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan kännykällä sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

    1. trailrunningfinland

      Ääni annetaan kännykällä sivun alalaidassa, tietokoneella sivun oikeassa laidassa

  1. Mauri Jokiranta

    Kun puhutaan urheilusuorituksien paremmuudesta mihin myös polkujuoksu vahvasti kuuluu niin edoton suosikki on Johanna Antila vahvojen näyttöjen perusteella.

Kommenttikenttä on suljettu.

X
X