Juoksee peurojen kanssa – kisaraportti Western Village Trail Runista

Minusta tuntuu vahvasti, että peura on voimaeläimeni. On pikemmin sääntö kuin poikkeus, että näen polkulenkeilläni valkohäntäpeuran. Usein tuijotamme toisiamme pitkään korvat höröllä, joskus juoksemme hetken aikaa kilpaa. Näissä koitoksissa ei ole epäselvää voittajasta.

Valkohäntäpeurakanta on kasvanut voimakkaasti etenkin E-Suomessa, ja polkujuoksija näkee niitä tuon tuosta.

Osallistuin viikonloppuna uuteen polkujuoksutapahtumaan, Western Village Trail Runiin Raaseporissa. Matkakseni valikoitui 25 kilometriä, joka oli merkattu valkohäntäpeuran kuvilla. Koin tämän jonkinlaisena enteenä ja talismaanina. 

Toivuttuani Kainuu Trailin koettelemuksista lisäsin selvästi harjoittelumääriäni. Juoksukilometrit nousivat hieman, ja lisäksi otin pari kuukautta tauolla olleen voimaharjoittelun mukaan ohjelmaan. Merkittävin muutos oli kuitenkin pyöräilyn lisääminen. Hankin jopa spinning-pyörän, jotta syksyn sateet eivät olisi tekosyy harjoittelun väliin jättämiselle. Parhaimmillaan viikossa kertyikin yli 15 tuntia harjoittelua.

Viikko ennen Western Villagea osallistuimme luottoparini Juhon kanssa Lohjalla järjestettyyn rogaining-kisaan. Tarjolla oli vain kahden tunnin sarja, kun normaalisti kisaamme 4-6 tunnin rogissa. Päätavoitteemme on lokakuun alussa Liesjärven kansallispuistossa järjestettävä Louna-Roga, jossa olemme olleet joka vuosi. Lisää tästä tapahtumasta ja lajista itsestään sitten lokakuussa.

Joka tapauksessa Lohjan “sprintti” meni meiltä aika lailla nappiin. Vain puolen tunnin suunnitteluajasta huolimatta löysimme vauhdillemme sopivan reitin nopeasti ja kun vielä suorituskin oli sadekelissä vahvaa, nappasimme ensimmäisen rogavoittomme. Etenimme yhteensä 19,3 kilometriä eli keskivauhti oli 6:07 min/km. Nousua kertyi yli 200 metriä.

Seuraavana päivänä tein vielä rauhallisen 15 kilometrin lenkin poluilla, minkä jälkeen aloitin keventelyn. Kisaa edeltävänä päivänä totesin vaimolleni, että huomenna taitaa tulla vahva veto, sen verran hyvältä fiilis tuntui.

Sold Out

Western Village Trail Run on paikallisen polkujuoksuseuran Raseborg Trail Runnersin järjestämä tapahtuma Västerbyn ulkoilualueella. Tarjolla oli neljä matkaa: 5, 10, 25 ja 50 kilometriä. Lisäksi perheen pienimmille oli 700 metrin polkuseikkailu. Tapahtuma oli 300 osallistujallaan loppuunmyyty. Komea saavutus ensimmäiseksi kerraksi.

Katselin jo etukäteen lähtölistoista, että ihan kovimpia eliittijuoksijoita ei ollut mukana. Viikonloppuna olikin poikkeuksellisen paljon juoksukisoja mistä valita. Oli muun muassa Himos Trailia, Rokua Trailrunia, Pyssymäki Extreme Polkujuoksua, Helsinki Half Marathonia ja Paavo Nurmi Marathonia

25 kilometrin matkalla oli kolme juomapistettä (5, 12 ja 19 km) ja niissä tarjoiltiin juomaa sekä kannuista että mukeista, mikä ei ole itsestäänselvää polkukisoissa. Päädyin silti juomaliiviin ja täytin juomarakon litralla urheilujuomaa, jonka sekaan murskasin yhden suolatabletin. Lisäksi otin mukaan geeliä ja yhden tyhjän lötköpullon, jonne oli sujauttanut valmiiksi urheilujuomatabletin.

50 kilometrin kisan lähtö oli ollut jo kello 8, mikä on mielestäni turhan aikaisin, kun ottaa huomioon, että viimeinen kilpailija oli maalissa jo kello 15. En tosin tiedä, mitä mieltä osallistujat tästä varhaisesta starttiajasta olivat.

Muut sarjat päästettiin matkaan yhteislähtönä kolme tuntia myöhemmin. Yhteislähdössä on aina fiilistä, mutta siinä on myös kääntöpuolensa. Nyt oli lähes mahdoton tietää, kuka on osallistumassa millekin matkalle. On kiva kisata heti alusta lähtien oman sarjan osallistujia vastaan, eikä sortua mahdolliseen ylivauhtiin, kun erehdyksessä peesaa lyhyemmän matkan osallistujaa.

Asian voi korjata kahdella tavalla: joko porrastamalla lähdöt sarjoittain esimerkiksi viiden minuutin välein tai tekemällä sarjoihin eriväriset numerolaput. 

Kissa ja hiiri -leikkiä

Lähtö tapahtui poikkeuksellisesti suoraan ylämäkeen. Kuva: Patric Westerlund

Lähdin reippaasti matkaan ja edelleni säntäsi kymmenkunta juoksijaa. Muutaman vauhdista saattoi heti päätellä, että matkana oli vitonen tai kymppi. Pidin pään kylmänä. Noin 1,5 kilometrin metsäautotieosuuden jälkeen päästiin poluille ja 4:15-vauhti rauhoittui.

Lyöttäydyin hyvää vauhtia pitäneen naisen kintereille ja sain puolestani peesiini yhden miehen. Ensimmäiset kilometrit olivat nousuvoittoisia, joten keskityin mahdollisimman rentoon juoksuun. Tällä ryhmällä mentiin aina kuuteen kilometriin asti, jossa nainen kurvasi kympin kylttien suuntaan ja me miehet jatkoimme kohti pohjoista. 

Peesissäni ollut kilpakumppani oli tässä vaiheessa minua 40-50 metriä edellä, sillä olin ensimmäisellä huoltopisteellä kilometriä aikaisemmin pysähtynyt juomaan mukillisen vettä. Tämä oli ihan puhdasta taktiikkaa, sillä halusin päästä vuorostani peesiin ja tarkkailemaan vauhtia. Minulle sopii paremmin, kun edellä on selkä, jota jahdata.

Noin 80% matkan yhteisnoususta kertyi puolimatkaan mennessä, mikä oli keskeisin syy sille, että pyrin säästelemään paukkuja. Kympin väliaika oli 52 minuuttia ja muistutin tuon tuostakin itseäni pitämään hartiat rentoina ja askeleen kevyenä. En kävellyt yhtäkään ylämäkeä, minkä ansiosta tavoitin aina niissä edelläni juossutta.

Keskittynyt ilme ja happea haukkova suu kertovat, että nyt on tosi kyseessä. Kuva: Patric Westerlund

Toisessa huollossa täytin nopeasti lötköpulloni ja laskin, että näillä nesteillä pärjään maaliin asti. Viimeisen huollon voisin siis aivan hyvin skipata. Geeliä olin ottanut tasaisesti 25-30 minuutin välein joko nestemäisenä (Maxim) tai karkkina (Nosht). Jälkimmäisen pureskelu on tosin taitolaji vähänkään kovemmassa vauhdissa, kun pitää samaan aikaan myös puuskuttaa.

Puolimatkassa olin saanut peesiini juoksijan, joka oli aloittanut maltillisemmin. Yhdessä puskimme kiinni edellä menneen ja etenimme vauhdikkaasti leveää, pääosin mukavaa neulaspolkua. Suureksi yllätyksekseni letkaa vetänyt heitti kävelyksi 15 kilometrin kohdalla olleen kalliolaen päällä ja päästi meidät ohi. Havaintojeni mukaan hän oli juonut aika vähän koko kisan aikana, olisiko se ollut osasyy vauhdin äkilliseen hiipumiseen.

Koin tilaisuuteni tulleen ja aloin kiristää vauhtia. Tunsin, kuinka kilpailuvietti sai minusta lopullisesti vallan. Tulimme kilometrin pituiselle metsäautopätkälle, jonka vedin riskirajoilla lujaa ja yritin samalla tankata suolalla rikastamaani urheilujuomaa kramppien ehkäisemiseksi. Peesini roikkui kuitenkin sitkeästi perässä.

Tien jälkeen polku kaartoi Långträsketin teknisille rantapoluille. Olin jo aiemmin havainnut, että alamäkitekniikkani oli parempi kuin kilpakumppanilla. Laitoin rantakallioilla vielä yhden vaihteen silmään ja puristin kaikki kallionousut ja -laskut mahdollisimman vauhdikkaasti. Tämä toimi ja kaveri alkoi jäädä. Ohitin viimeisen huollon pysähtymättä ja jatkoin iskuani sitä seuranneella metsäautotiellä.

Podiumille monen vuoden jälkeen

Kartan mukaan viimeinen vitonen olisi pääosin tasaista ja helppoa, ja näin olikin. Aina kun maasto mahdollisti, piiskasin itseäni kovempaan vauhtiin. Puolimaratonin kohdalla näin edessäni kaksi juoksijaa, jotka saavutin nopeasti ja pyysin lupaa ohitukseen. Oletin heidän olevan ultramatkalaisia, joita olimme ohitelleet kisan aikana. Ultralaiset kiersivät kahdesti 25 kilometrin lenkin.

Peukut ylös Västerby Storträsketin kohdalla, kun irtiottoni oli onnistunut ja jäljellä oli enää neljä kilometriä maaliin. Kuva: Patric Westerlund

Jatkoin vielä pari kilometriä reippaasti, ja kun takana ei näkynyt ketään, kevensin vauhtiani ja keskityin huolehtimaan nesteytyksestä ja siitä, etten liukastuisi tai kompastuisi. Ukkonen jyrähti kilometri ennen maalia, mutta yhtään sadepisaraa ei niskaan tullut.

Olin viimeisen tunnin ajan aina silloin tällöin pohtinut sijoitustani. Arvelin, että viiden joukossa olisin mitä ilmeisemmin. Kun kurvasin maalisuoralle, kuuluttaja aloitti hehkuttamisen kolmannesta sijastani. Minäkö podiumille, what? Olen vuosia sitten voittanut Solvalla Trailin (10 km) ja Trail Run Porvoon (5 km), mutta iän karttuessa olen joutunut tunnustamaan nuoremmat ja nopeammat paremmiksi yleisessä sarjassa.

Se on siinä. Maalissa ajassa 2.13.42 eli keskivauhti oli 5:15 min/km. Kuva: Peter Lundqvist.

Hävisin voittajalle hieman yli kahdeksan minuuttia, ja kakkoseen jäi matkaa viisi minuuttia. Kummankaan vauhtiin ei olisi ollut nyt asiaa, joten olin enemmän kuin tyytyväinen sijoitukseeni. Myöhemmin kisakuvia tutkiessani kävi ilmi, että loppumatkasta ohittamani “ultralainen” olikin ollut samassa sarjassa, mutta hänen voimansa olivat ehtyneet muutama kilometri liian aikaisin.

Kolmossija maistui todella hyvältä. Keskellä kisan voittaja Jonas Blom ja vasemmalla kakkonen Cedrik Sandell. Kuva: Peter Lundqvist.

Kiitettävä suoritus järjestäjiltä

Tykkäsin reitistä todella paljon. Polku oli koko ajan juostavaa eli suuret juurakot ja kivet puuttuivat. Reitti vaati kuitenkin koko ajan kykyä rytminvaihtoon sekä hyvää tekniikkaa. Nousumetrejä kertyi kelloni mukaan 270.

Reitin merkinnästä järjestävät saavat kiitettävän arvosanan. Huoltopisteitä lukuunottamatta reitillä ei ollut missään kohdassa toimitsijoita ohjaamassa juoksijoita. Tämä on hyvin poikkeuksellista polkukisoissa. Suurin riski piilee mahdollisessa ilkivallassa, mikä on ollut joidenkin tapahtumien vuosittainen riesa.

Matkat oli nimetty alueen eläinten mukaan ja teema toistui myös reittimerkinnöissä. Kuva: Kisasivut

Kaikki merkinnät oli tehty valkoisilla lipuilla, muovinauhoilla ja kylteillä. Kylteissä piti olla varsinkin alkumatkasta tarkkana ja seurata oman matkan eläintä, minun tapauksessani siis valkohäntäpeuraa. Muutamassa paikassa reitti oli vedetty ennestään poluttoman kallioalueen yli. Jahka reitillä kuljetaan jatkossa enemmän, nopeutuu se näiltäkin osin ensi vuodeksi.

Muutenkin järjestäjät voivat taputtaa toisiaan olkapäälle hyvästä suorituksesta. Jo mainittujen seikkojen lisäksi parannettavaa ensi vuoteen jää lähinnä kisanumeron ripeämpään saantiin kisatoimistosta. 

Maisemat olivat monin paikoin hienot. Kuulen vieläkin korvissani korpin raakkumisen eräällä kauniilla suopätkällä tehdessäni lopussa yksinäni matkaa. Tuli aika erämainen fiilis.

Marko Krapu

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X