Tuiskuvaellusta Pallas-Ounastunturilla


Viime vuodenvaihteessa tehtin lyhyt muutaman päivän talvivaellus Maijan ja Ninan kanssa Pallaksen tunturimaisiin. Se oli huippureissu. Olin haaveillut talvivaeltamisesta jo pitkään ja teltassa nukkumista olisi kiva kokeilla talvellakin. Ajajatuksena, että voisi ihastella revontulia keskellä yötä ja nukahtaa tähtitaivaan alla, sai minut hankkimaan jo talvimakuupussin. Pelkkä pussi ei tähän riittänyt, vaan muitakin seikkoja piti tietysti ottaa huomioon. 

Reittimerkit näkyivät vain muutaman metrin päähän.

Säätiedotus lupasi kuitenkin kovia pakkasia ja lumituiskua. Oli päätettävä, lähdemmekö maastoon teltan kanssa vai oliko tällä kertaa tuvassa yöpyminen fiksuin valinta. Ahkion vetäminen lumimyrskyssä ja teltan pystyttäminen jäisin sormin ei oikein innostanut ketään meistä. Olosuhteet huomioon ottaen ulkona nukkuminen tuntui melko haastavalta ja ensikertalaiselle vaikealta toteuttaa. Päätimme varata erätuvan kahdeksi yöksi Nammalakurun varaustuvasta ja päiväretken kohteeksi valikoitui Hannukurun autiotupa. Nammalakurun takaa pystyi kuulemma näkemään tuntureiden upeat muodot ja tuntureiden panoraman – ainakin selkeällä säällä. 😉 Reitti Pallaksen luontokeskukselta Nammalakuruun oli inhimillinen vaeltaa haastavimmissakin olosuhteissa. 

Pakkaaminen ja reittikatselmus

Erityisesti talvivaellukselle pakkaaminen on taitolaji ja sitä joutuu varmasti harjoittelemaan useampaan kertaan. Vettä ja energiaa pitää olla talvellakin ja mitä tehdä, kun termarit tyhjenee ja patukat jäätyy. Tuvissa pystyi hellalla sulattamaan lunta kattilassa, kun ei virtaavia jokia ollut lähettyvillä tai ne olivat lumihangen peitossa. Pakatessa tulee ottaa huomioon tavaroiden sijainti missä ja miten mukana kannetut tavarat sijaitsevat ja miten ne saa helpoiten käteen, silloin kun niitä tarvitsee. Pitkät pysähdykset vaelluksen aikana saa kropan taas viileäksi ja siksi kannattaakin pitää lyhyitä taukoja, vaikka sitten useampia. Reittisuunnitelman tekoon kannattaa käyttää aikaa ja ottaa huomioon mahdolliset muuttuvat tekijät kuten mm. sää. Ja vaikka matkanteko onkin tärkeintä niin onhan se kiva olla joskus perilläkin. Mitä pidempi retki, sitä enemmän mietittävää ja pohdittavaa. Oma rinkka painoi paljon ja tiesin, että fiksumminkin olisin saanut tavarat pakattua. Tärkeintä kuitenkin oli se tunne, että tarvittavat asiat olivat mukana. Retken päätteeksi voikin sitten aina miettiä mikä oikeasti oli tarpeellista?!

Lähtö Pallaksen luontokeskukselta oli nappivalinta. Saavuimme luontokeskukselle ystävien autolla Äkäslompolosta. Viimeistelimme sukset, tavarat ja eväät ennen reitille lähtöä. Kuljimme kesäreittiä Rihmakurulle, josta jatkoimme matkaa kohti Nammalakurua. Onneksemme maastossa olevat reitit näkyivät edes jossakin määrin ja pysyimme reitillä. Koko tunturiylänkö oli niin kovassa sumussa ja tuiskussa, ettei muutamaa metriä eteenpäin nähnyt yhtikäs mitään.

Nammalakurun tuvassa suunnitellen seuraavan päivän reissua.

Lunta oli niin valtavasti mutta sukset kantoivat, vaikka eteneminen olikin hidasta. Kaikilla meistä oli erilaiset sukset ja olikin kiva vertailla niiden toimivuutta maaston mukaan. Itselläni oli Atomicin backland 78 ultra kevyet hiihtovaellussukset ja niissä hyvin kapeat karvat, Maijalla taas Åsnes Cecilie Skog- metsäsukset ja niissä karvat vain suksen keskikohdalla. Ninalla oli allaan Åsnes Liv- metsäsukset, joissa täysipitkät karvat koko pohjan pituudelta eli crown pitopohjalla. Kaikkien sukset pitivät hyvin ja alastuloissa pidettiin karvat visusti paikoillaan, sillä kukaan ei halunnut siihen lumimassaan kaatua rinkkojen kanssa. Tämäkin tuli testattua minun ja Maijan kohdalla. 🙂

Jälkipuintia

Miksi sitten lähteä rämpimään umpihankeen ikävässä lumimyräkässä ja toivoa, että joku kelkkailija olisi jättänyt retkeilijöille jäljen? No siksi tietenkin, että parasta koko reissulla olivat lumen eri värit ja sävyt, riekkojen aamuiset riennot ja lamppupäässä hiihtäminen. Toki myös ihana seura ja parhaat jutut. Postikorttimaisemat ja tunturin pastellin erisävyt jäivät nyt retkeilijöiltä näkemättä ja kovinkaan pitkälle emme ylipäätään pystyneet näkemään mutta tunturin läsnäolo, hiljaisuus ja loputon kauneus oli kait se, miksi mieli sinne haluaa ja siellä viihtyy.

Varhain aamulla.

Tiesin jo palaavani tähän tunturiin uudelleen. Ensikertalaisena sain kokea todelliset olosuhteet sille, olenko talvivaeltaja vai en. Jep, taidan olla! 😉 Varusteet tuli testattua täydellisesti ja ylitin oman kylmyysrajanikin (en tarvinnut varpaissa kertaakaan lämpötyynyjä ja käsissäkin vain hetken aamuisin). Talvella ja erityisesti kylmässä on edettävä koko ajan ja liike pitää retkeilijän lämpimänä. Vaatetuksessa on hyvä muistaa kerrospukeutuminen ja yrittää välttää hikoilemista (jos hikoilee kovasti on saatava vaatteet kuivumaan jossakin välissä ja vaihtaa kuivaa vaatetta päälle). Lisäksi säännöllinen energiansaanti on tärkeää, jotta kroppa pysyy lämpöisenä ja jaksaa edetä. Sporttioravien Maija piti asiasta huolen ja kaivoi taskuistaan suklaata (mistä sitä aina löytyikin) ja tarjoili termaristaan lämmintä mehua. Matkaa meillä kertyi koko reissun aikana n. 24km ja vaellusta n. 3-5h/päivä, sisältäen lyhyemmän päiväretken Lumikurulle. Valitettavasti Hannukurulle emme pystyneet etenemään kovan tuiskun takia.

Eipä näkynyt tuvalla muita. 

Talvivaellus vaatii enemmän suunnittelua, paljon varusteita ja ehkä myös muutaman varasuunnitelman mutta se myös mielestäni antaa enemmän. Jos tykkää lumesta ja lumilajeista, varmasti pitää tästäkin. Itselle tuli matkan jälkeen sellainen tunne, että seuraavan kerran pidempään ja ehdottomasti teltta mukaan riippuen tietysti säästä. 

Tuiskukurulla. 

Polkujuoksijat ovat siirtyneet jo nauttimaan ansaittua ylimenokauttaan ja suunnittelevat varmasti talviretkiä. Tässäpä yksi idea näihin pohdintoihin. Toivotaan, että saamme yhtä lumisen talven tänäkin vuonna ja päästäisiin nauttimaan kaikista lumilajeista. 

Kivaa syksyn jatkoa kaikille!

Ulla

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X