NUTSin tapahtumissa väkeä kuin pipoa, kyläkisat sinnittelevät

Juliaaninen kalenteri on hiipinyt jo elokuun puoliväliin, ja samoin on puolimatkan krouviin ehtinyt myös kotimainen polkujuoksukiertue Buff Trail Tour Finland.

Kaikkiaan seitsemän osakilpailua kattavasta kiertueesta ovat takana NUTSin (Northern Ultra Trail Service) järjestämät Karhunkierros, Ylläs Pallas ja Pyhä sekä kauden avannut Bodom Trail

Osallistujamäärien perusteella etenkin NUTSin tapahtumat ovat olleet kaikkien aikojen menestyksekkäimmät. Karhunkierroksella lähestyttiin jo 3000 osallistujan maagista rajaa, Ylläs Pallaksella kahta tuhatta, ja Pyhäkin pääsi uuteen ennätykseen 950 ilmoittautuneella ja 831 startanneella.

NUTS Pyhä teki uuden ennätyksen sekä ilmoittautuneissa että osallistujissa. Kuva: Rami Valonen

Bodom Trail puolestaan kokosi kahden päivän aikana Espoon Pirttimäkeen vajaat 1200 juoksijaa, kun edellisvuonna oli jääty niukasti alle tuhannen. 

Näiden maamme suurimpien polkujuoksutapahtumien osallistujamäärät vahvistavat silmämääräisenkin havainnon siitä, että koronan aiheuttamasta kuopasta on päästy ylös, vaikka itse tauti ei olekaan poistunut vielä keskuudestamme. 

Mikä on kyläkisojen kohtalo?

Isojen porskuttaessa on kuitenkin huomioitava, että monet pienet ja keskisuuret tapahtumat ovat menettäneet osallistujia. Olen kuullut joidenkin järjestäjien pohtivan vakavasti, onko tapahtumalla enää tulevaisuutta.

Syitä näiden kyläkisojen osallistujakatoon on monia, mutta kenties merkittävin on Venäjän hyökkäyssodan kerrannaisvaikutukset. Inflaatio on korkealla ja sitä myöten myös lainojen korot ja elinkustannukset ovat nousseet. 

Kun käteen jää yhä vähemmän rahaa, sitä miettii visusti mihin harrastuksiin pelimerkit riittävät. On todennäköistä, että polkujuoksijatkin ovat joutuneet tekemään valintoja. Joko osallistuu 1-2 isompaan tapahtumaan kesän aikana tai sitten kiertää vain lähialueen kyläkisat.

NUTSin ja Bodomin brändi on kova, sillä tapahtumat ovat viimeisen päälle järjestettyjä ja tarjoavat hienoja maisemia ja kokemuksia. Vaikka esimerkiksi NUTSin osallistujahinnat ovat kalleimmasta päästä, se ei ole näkynyt osallistujamäärissä. Sen sijaan se on havaintojeni mukaan näkynyt tapahtumapaikkakunnalla vietettyjen öiden ja ravintolapalveluiden käytön määrässä. 

Jostain on säästettävä.

Tiirismaa Trail kasvaa vauhdilla

Kyläkisojen taustalta puuttuu usein iso organisaatio ja markkinointikoneisto. Ydinporukka saattaa olla myös ikääntynyttä, jolloin voimat eivät vain riitä innovointiin.

Usein tarvitaan vain se yksi innokas primus motor, joka – oman jaksamisen hinnalla – ottaa järjestelyasiat sydämen asiakseen. Sitten kun tämä puuhamies saa rinnalleen muita samanhenkisiä, eväät nopeaan kasvuun ovat olemassa.

Olen seurannut mielenkiinnolla Tiirismaa Trailin ja Himos Trailin kasvutarinoita. Himos on kasvanut Jämsän Retki-Veikkojen käsissä mitä ilmeisemmin maamme suurimmaksi matalan kynnyksen tapahtumaksi. Elokuinen kesäkisa on saanut rinnalleen myös talviversion.

Tiirismaa on puolestaan kehittynyt huimasti Trail Tour Finlandin kokonaiskilpailun kolme vuotta sitten voittaneet Juha Sorviston ja kumppaneiden johdolla. Vuosi sitten tämä Lahden seudulla järjestettävä tapahtuma keräsi noin 250 osallistujaa, mutta pari viikkoa sitten hätyyteltiin jo 400 osallistujan rajaa Juho Ylisen tähdittämänä.

Tiirismaa toi täksi vuodeksi ohjelmaan vertikaalikisan, jonka perään huutelin jo vuosi sitten. Osallistujamäärät ovat näissä mäkikisoissa vielä maltillisia, mutta niissä on selvästi imua. Ei siis ihme, että muun muassa NUTSin leirissä on alettu vakavasti pohtia tätä kilpailumuotoa.

Lahelma ja Sihvola vahvoilla

BTTF-kiertuetta on jäljellä vielä kolme osakilpailua: Nuuksio Classic, Aulanko Tower Trail ja Vaarojen maraton.

Loppupisteisiin lasketaan neljän parhaan osakilpailun tulos, ja lisäksi Vaarojen maratonilla pisteet kerrotaan 1.25:llä. Pistetilanne löytyy Trail Tour Finlandin sivuilta.

Koska spekulointi kuuluu urheiluun, niin spekuloidaan hieman.

Maija Kaisanlahti johtaa kiertuetta kerättyään pisteitä kolmesta osakilpailusta. Hän on tehnyt tasaisen varmaa jälkeä koko kauden, mutta ei ole voittanut yhtään kisaa. Voitosta saa sata pistettä ja siksi ne ovat erityisen arvokkaita.

Peräti kaksi “tolppaa” löytyy lajilegendalta Maija Oravamäeltä, mutta hän ei kansainvälisten kisojen takia osallistu muihin osakilpailuihin. 

Kaksi polkukisaa, kahdesti podiumilla. Espoolainen Mari Lahelma on tullut ryminällä polkujuoksun kansalliseen kärkeen. Kuva: Rami Valonen

Mari Lahelma on juossut tänä kesänä elämänsä ensimmäiset polkukisansa ja on sijoittunut niissä ykköseksi ja kolmoseksi. Lahelma pohtii parhaillaan kuumeisesti, osallistuuko Nuuksioon (43 km) vai tavoitteleeko isoja pisteitä mieluummin Aulangolta (22 km).

Viidentenä olevalla Elisa Sihvolalla on niin ikään vasta kaksi osakilpailua plakkarissa. Hän on ilmoittautunut Nuuksioon, mutta ei ainakaan vielä Aulangolle.

Mikäli Sihvolan ja Lahelman kilpailut ja sijoitukset menevät sopivasti ristiin, ratkaisu heidän välillä nähtäneen vasta Kolilla. 

Tulosslistalla on kuitenkin monta naista, jotka voivat vielä nousta mukaan kärkikahinoihin. Se vaatii kuitenkin ensin ilmoittautumista tuleviin koitoksiin.

Elisa Sihvola sijoittui alkukesästä NUTS Karhunkierroksen 55 km:llä toiseksi. Kuva: Rami Valonen

Ylinen matkalla ylivoimaiseen voittoon

Miesten puolella Juho Ylinen uusii mestaruutensa ilman loukkaantumista tai sairastumista. Ylinen on voittanut kaksi osakilpailua ja kilpailee vielä Nuuksiossa ja Kolilla.

Muista kärkisijoista käydään tasainen kamppailu. Nyt kiertueen kärjessä olevalla Sami Leskisellä on taskussaan Karhunkierroksen voitto, mikä antaa hänelle hienoisen edun loppukautta ajatellen.

Kuopiolainen palomies Sami Leskinen johtaa BTTF-kiertuetta neljän osakilpailun jälkeen. Kuva: Marko Krapu

Lari Takanen voitti Pyhän puolikkaan viime viikonloppuna, mutta häntä tuskin nähdään kiertueen lopuissa osakilpailuissa, sillä hän priorisoi Golden Trail National Seriesin finaalia sekä suunnistuksen SM-sprinttiä.

Eetu Nordman on hyvissä asemissa (tuloslistalla on virheellisesti kaksi Eetu Nordmania, mutta kyse on samasta henkilöstä), mutta hänen huolenaan on takareisivamma, joka pakotti hänet keskeyttämään Pyhällä. Mikäli vamma osoittautuu pieneksi ja Nordman nähdään jäljellä olevissa osakilpailuissa, on hän minun suosikkini kiertueen kakkossijalle.

Eikä unohtaa sovi myöskään Tuomas Karia, jolla on kasassa vasta yksi osakilpailu, mutta hän on tulossa ainakin Aulangolle. Kilpailu Ylisen takana on sen verran tasainen, että kärkitrioon saattaa yltää kolmellakin hyvällä osakilpailulla.

Sinun vuorosi spekuloida. Miten kiertueen kärkisijat tulevat mielestäsi jakautumaan?

Marko Krapu

Aiheeseen liittyvät julkaisut

X
X