Juliaaninen kalenteri on hiipinyt jo elokuun puoliväliin, ja samoin on puolimatkan krouviin ehtinyt myös kotimainen polkujuoksukiertue Buff Trail Tour Finland. Kaikkiaan
Samaan aikaan, kun lähes 3000 osallistujaa nautiskeli Oulangan kansallispuiston poluista NUTS Karhunkierros -tapahtumassa, puhelimeni piippasi mielenkiintoisen uutisen me
Mikä sinulla jäi mieleen elokuun lopulla käydystä Ultra-Trail du Mont-Blancista eli tuttavallisemmin UTMB:stä? Oliko se kenties Kilian Jornetin neljäs voitto ja maaginen
Käsi ylös, kuka pomppasi sohvalta seisomaan viimeistään silloin kun kello kilkatti viimeisen kierroksen merkiksi miesten 3000 metrin estejuoksussa yleisurheilun EM-kisois
Polkujuoksun kilpailukausi on saatu hyvään vauhtiin sekä meillä että maailmalla ja joka viikonloppu yhä useammassa kodissa puhkotaan rakkoja ja lasketaan mustuneita varpa
Some on nimensä mukaisesti sosiaalinen. Siellä jaetaan iloja ja suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia, voittoja ja tappioita. Motiiveja somen käyttöön on paljon.